Ja tykki laukesi ja sen luona olevat miehet peittyivät savupilveen. Sen hälvettyä katsoivat he kaikki rannalle päin. Mutta siellä seisoi marski, ja hänen korkea sulkatöyhtönsä liehui yhä komeasti tuulessa. Aivan hänen päänsä yläpuolella oli maassa kumollaan suuri honka. Rodenberg seisoi kädet ristissä, ja hänen suunsa mutisivat kuulumattomia sanoja. Päällysmies kääntyi kiukusta kalpeana hänen puoleensa, mutta silloin hän jo oli polvillaan toista fööglaria tähtäämässä.
"Niin totta kuin elän", sanoi hän äkkiä tarttuen sytyttimeen, "tämä laukaus sattuu marskin sydämeen, jos Jumalan tuomio on niin langennut!"
Tuli välähti ja kuului kauhea pamaus, mutta savun hälvettyä huomattiin kruutisäiliön räjähtäneen, ja asemies, joka seisoi uloinna oikealla, ja jota ei toisaalle kulkeva savu sen vuoksi estänyt näkemästä, sanoi, ettei kivi ollut mennyt kahtakaankymmentä askelta fööglarin suusta.
Oli kuin ilonväre olisi ilmestynyt Rodenbergin kalpeille kasvoille, ja hän siirtyi oitis toisen fööglarin ääreen. Päällysmies kähisi kiukusta, mutta hän ei voinut mistään syyttää tykkimestaria, sillä tämä teki moitteettomasti velvollisuutensa.
Kolmas fööglari laukesi, mutta se hyppäsi sijoiltaan, että kivi singahti korkealta marskin pään yli. Ruudinsavun läpi näkivät he marskin seisovan aivan vahingoittumatonna rannalla ja viittaavan seuruettaan pysymään jälempänä, koska laukaukset nähtävästi tarkoittivat häntä, joten hänen ympäristössään oli vaarallinen olla.
"Ammu, ammu!" huusi päällysmies. "Jumalan kalliin veren nimessä, Rodenberg, ellei neljäs tee tehtäväänsä niin olet sinä noita, kuten sinusta puhutaan, joka olet noitunut tämän kaiken, ja sinä saat siitä kovimman kuoleman!"
"Se on Jumalan tuomio!" lausui Rodenberg juhlallisesti katsellen kädet ristissä ja pää kumarassa lahden yli rannalle, jossa marski näytti seisovan kuin odotellen vielä yhtä laukausta linnasta.
"Jumalan tuomio tai mikä tahansa", ärjyi päällysmies, "niin on sinun tuomiosi valmis, ellei tämä viimeinen laukaus kaada marskia!"
Marski oli yhä paikallaan ja auringonsäteet kutoivat kultaisen harson hänen kiiltävän haarniskansa ympärille, ja sulkatöyhdön juurelle leimusivat ne niin, kuin olisivat tahtoneet luoda kruunun hänen kypärinsä ympäri. Rodenbergin kasvot loistivat ikäänkuin heijastaen ympäröivää voiton sädekehää. Hän lähestyi varmoin askelin neljättä fööglaria, laskeusi polvilleen, tähtäsi ja tarttui sytyttimeen.
Päällysmiehen silmissä paloi tuli, joka osoitti kuinka ankaran liikutuksen vallassa hän oli. Mitä kiihkein jännitys, tuska, joka melkein oli hänen rintansa halkaista, näkyi hänen otsaltaan ja vapisevilta huuliltaan. Hänen vieressään seisova harmaapäinen asemies oli ottanut kiven käteensä, ja hän katseli järkähtämättä tykkimestaria. Hänessä kiehuivat nähtävästi samat tunteet kuin hänen herrassaankin: ihanin voitto oli tämän laukauksen varassa, mutta myöskin tappio ja häpeä. Voiton ja tappion odotus poltti heidän kumpaisenkin mieltä, vaikka tässä pelattiin ihmishengestä kultakolikon asemesta ja pelinoppina oli tykkimestari fööglareineen.