"Mitä siitä seuraa?" toisti Eerik hajamielisesti, katsellen palvelijoita, jotka kantoivat ruoan sisään suurissa vadeissa.
"Siitä seuraa se, että marski valtaa kaikki linnat, ja silloin on juuri hän, eikä kukaan muu, Ruotsinmaan herra."
"Hyvän miekkani kautta", huudahti Eerik, mutta hillitsi itsensä, kun tyyniluontoisempi Broder Sveninpoika tarttui hänen käsivarteensa.
"Hiljaa, hiljaa, Eerik Puke", lausui hän, "olkaa varuillanne … pitojen päätyttyä keskustelemme tästä enemmän. Tyynnyttääkseni teitä tahdon vaan sanoa: rahvas on meidän, ja etupäässä juuri teidän… Ilman teitä ei yksikään talonpoika yhdy Kaarlo-herraan, ja teidän ei tarvitse kuin polkaista jalkaanne, niin on sotajoukko koolla."
Eerik ei unhottanut isäntävelvollisuuksiaan; hän riensi pitämään vieraistaan huolta, ja aterian kestäessä ei voinut huomata hänen mitään muuta ajattelevan kuin hetken rattoisuutta. Hän haasteli ja laski leikkiä kohteliaasti ylhäisten rouvain ja ritarien kanssa, maljat kiersivät ahkerasti pöytää, ja sukkelat palvelijat juoksivat edestakaisin pöytäin ja ruokahuoneitten väliä.
Pöydästä noustuaan vetäytyivät useimmat vieraat sisähuoneisiin, saliin jäi vain joitakuita — niiden joukossa neiti Kaarina Kaarlontytärkin. Hän jäi ikäänkuin sattumalta seisomaan sille ovelle, josta naiset olivat vastikään menneet ja josta Eerik tuli samassa.
"Jos minä olisin nyt toimittanut tanssit, neiti Kaarina", sanoi Eerik katsellen hänen hymyileviä, ihania kasvoja, "niin olisin kentiesi saanut tanssia teidän kanssanne ensi tanssin!"
"Kuka tietää, ankara ritari", vastasi Kaarina leikkisästi, "olisitteko todella niin halukas tanssimaan ensi tanssin minun kanssani?"
"Paljon, paljon ennemmin, neiti Kaarina, tekisin sen kuin voittaisin palkinnon turnajaisissa kenenkään muun ihanan immen kädestä Ruotsin valtakunnassa!" vastasi Eerik tulisesti.
"Nyt osasitte oikeaan, herra Eerik", hymyili Kaarina, "koko elämä on turnausta, ja sekin tanssi tullee voiton palkinnoksi."