Kuningas ei vastannut. Hän hyökkäsi vain yhä kiivaammin ja vaivoin vain voi ritari välttää hänen hyvin suunnattuja, voimakkaita iskujaan. Silloin katkesi kuninkaan miekka kahvasta poikki.
"Nyt olet vankini, kuningas!" huusi ritari ja tarttui äkisti kuningasta vyötäisillä olevasta, jalokivillä rikkaasti koristellusta nahkavyöstä kiinni.
Mutta kuningas kannusti hevostaan, repäisi samassa tikarillaan vyön poikki ja syöksähti ulos vapaalle kentälle ritarin takaa-ajamana. Tämä huusi miehilleen, että kuningas pakeni, ja kaikkien huomio kääntyi silloin tälle suunnalle. Ja heti kiirehti myös muutamia miehiä, sitten jo useampiakia ulos kentälle kuninkaan ja ritarin jälkeen. Kuninkaan hevonen oli kuitenkin nopeampi ja voimakkaampi kuin vainoojan ja hän pääsikin sentähden hyvän matkaa vastustajastaan edelle.
Pieni metsäsaareke tuli kuninkaan eteen ja silmänräpäyksessä katosi hän puitten sekaan. Hänen takaa-ajajansa panivat silloin viimeisetkin voimansa liikkeelle ehtiäkseen ennen häntä metsän läpitse.
Kaarlo huomasi uhkaavan vaaran. Metsä oli tiheää ja hän alkoi jo katua, ettei tullut kiertäneeksi sitä. Selvää oli, että vainoojansa nyt ennen pitkää saavuttaisivat hänet. Silloin kuuli hän jonkun edestäpäin lähestyvän. Oksat taittuivat ja raskaat askeleet tömistivät maata. Kuningas kalpeni, veri jähmettyi hänen suonissaan. Jos se oli vihollinen, oli hän turmion oma. Hän seisoi siinä tikari kädessä, tuntien selvään tunnossaan, että hänellä oli nyt vain valittavana joko kuolema tai vankeus — vankeus jossain Kristian kuninkaan linnassa.
Silloin ilmestyi ritari mustissa varuksissa hänen eteensä. Hän katseli kuningasta tarkkaan alaslasketun kypäräsilmikkonsa läpi, mutta näytti heti tajuavan koko aseman ja sen vaaran, joka kuningasta uhkasi.
"Astukaa alas, Kaarlo kuningas, ja antakaa tänne kaapunne… Hevosella täällä ette minnekään pääse. Metsän rannassa on minun hevoseni. Sillä voitte pelastua vielä."
"Kuka olette?" kysyi kuningas katsellen vain ritaria ja unhottaen oman vaaransa.
"Eräs, joka uhraisi henkensäkin teidän edestänne!" vastasi ritari. "Mutta kiirehtikää, kuningas… Ettekö kuule, kuinka oksat jo ratisevat metsän rannassa… Alas, alas, Kaarlo kuningas!"
Kuningas hypähti hevosensa seljästä ja ennen pitkää riippui jo hänen kallisarvoinen kaapunsa mustan ritarin hartioilla.