Kului hetkinen vielä ja kaikki muuttui paoksi.
Kuningas oli rientänyt Lundiin tuodakseen sieltä apua joukoilleen.
Paluumatkalla tapasi hän jo sanansaattajan, joka toi voitonsanoman.
Kuningas riensi paikalle. Kaksisataa vihollista makasi kuolleena
kentällä ja kaksituhatta oli joutunut vangiksi.
Mutta kukaan ei huomannut kuninkaan tuloa. Olihan hän ottanut osaa taisteluun aina siitä alkain, kun niin onnellisella tavalla oli vihollisjohtajan taistelukentältä pois houkutellut. Kuningas kyseli mustaa ritaria. Kukaan ei ollut häntä nähnyt. Ja vallitsevassa hämärässä oli myös ollut vaikea erottaakin, olivatko varukset siniset vai mustat.
Kuninkaan tätä vielä kysellessä tuli eräs mies taluttaen hänen valkoista hevostaan, jonka selkään hänen purppuranpunainen kärpännahkaisella kauluksella varustettu kaapunsa oli kiinnitetty. Hevonen oli ollut luostariporttiin sidottuna.
Kuninkaan pää vaipui rintaa vasten, mutta kukaan ei ymmärtänyt miksi.
Pian sai hän kuitenkin muuta ajattelemista, kuin kuka tuo tuntematon ystävä mahtoi olla. Paha kyllä ympäröi häntä nyt vain vihamiehet, joiden vehkeet ennen pitkää oli tuleva tuntemaan.
Sittenkun nuo siihenaikaan suuret ja kukoistavat kaupungit Åhus ja Vä olivat myöskin saaneet sodan hävityksen osalleen — edellisestä kiskottiin paloveroja, jälkimäinen poltettiin — vetäytyi kuningas koilliseen Skåneen, jossa otti pääkortteerinsa Bäckaskogin luostariin viipyen siellä vielä hetkisen aikaa ennenkuin Ruotsiin palasi. Täältä lähetti hän yhden osaston lankonsa Kustaa Kaarlonpojan ja Birger Trollen johdolla Blekingeen, toisen taas Tuure Tuurenpojan, Eggert Krummedikin ja Kustaa Olavinpojan (Stenbockin) johdolla Hallantiin saattamaan nämätkin maakunnat saman kohtalon alaiseksi kuin Skånen.
6 päivänä maaliskuuta oli Kaarlo sitten jo matkalla Ringstaholmaan Itägöötinmaalla ja pari viikkoa senjälkeen saapui hän Tukholmaan. Tullessaan oli hän mitä parhaimmalla tuulella. Sellainen isku, kuin hän oli nyt Tanskalle antanut hävittämällä Skånen, jonka Blekingen ja Hallannin häviöllä vielä toivoi täydentävänsä, sellainen isku olisi antava viholliselle hyväksi aikaa tekemistä. Ja jos Kristian kuningas siitä huolimatta aikoi Ruotsiin hyökätä, niin oli hänellä toisella puolen Smålannin vuoret ja sen sotaisa rahvas vastassa, toisella puolen taas rajalinnotukset, jotka Kaarlon toimesta oli mainioon kuntoon laitettu. Siksi olikin hänen otsansa niin kirkas tullessaan Tukholmaan ja tervehtiessään sen porvareja.
Laivaston varustaminen oli saanut kuninkaan Tukholmaan. Hänen käskystään saapui Suomesta 45 alusta ja asettuivat ne Nyköpingin ja Söderköpingin satamiin. Sitä paitsi laitettiin Tukholmassa ja monessa muussakin paikassa suuri joukko laivoja lähtökuntoon. Helluntain aikoihin piti näet koko laivaston purjehtia Ölannin pohjoisniemeen odottamaan vihollisen hyökkäystä meren puolelta.
Mutta tuskin oli hän ehtinyt linnaansa Tukholmassa, kun jo tuotiin tietoja, jotka suuressa määrässä häntä huolestuttivat ja suututtivat. Herra Jost von Bardenvleth saapui Tukholmaan vähän myöhemmin illalla samana päivänä kuin kuningaskin. Tultuaan meni hän heti kuninkaan puheille ja kertoi tälle hyvin tärkeännäköisenä, kuinka oli päässyt uuden salaliiton perille tai oikeammin saanut vain uuden langan vanhasta verkosta käsiinsä.