Tällä ei ollut mitään uutisia lännestä päin tuotavana. Päinvastoin oli hän tullut Olavi herran puolesta kysymään, miten asiat kuninkaan ja Länsigöötinmaan herrain välillä olivat selvinneet. Briita rouva jutteli kaikki, mitä siinä suhteessa tiesi. Mutta hänellä oli nyt toinenkin asia sydämellään — nuo tilanomistuspuuhat Gotlannissa. Lähetin oli tultava linnaan tuomaan muka kirjettä Olavi herralta Briita rouvalle. Siellä pitäisi hänen sitten ikäänkuin sattumalta ottaa puheeksi nuo omistusasiat. Ja saatuaan siten Erengisle herran asiaan sekaantumaan, pitäisi hänen yrittää istuttaa häneen Briita rouvan mielipiteitä.
Briita rouva palasi sitten linnaan. Ja hetken kuluttua ilmaantui sinne lähettikin ja sai Erengisle herran suostumuksella, tämän ensin hetken aikaa asiaa mietittyä, astua linnaan sisään antaakseen kirjeensä Briita rouvalle.
Mies katosi heti linnan rappusiin. Mutta Erengisle herra jäi pihalle, jossa hänellä vielä oli jotain toimitettavaa. Hänen siellä juuri paraillaan puuhatessaan tuli eräs palvelijoista juosten hänen luokseen ja huusi:
"Erengisle herra, luulen, että kuningas on tulossa linnaan… Näin hänen äsken, kun olin tornissa, tulevan suuren seurueen kanssa kaupunkiin!"
"Aina on kuningas tervetullut Erengisle Niilonpojan luokse!" virkkoi tämä. "Hän saa huomata, että Örebron linna on mitä paraimmassa kunnossa!"
Tuskin oli hän vielä ehtinyt lausua nämät sanat, kun jo kuului hevosten kavioiden kapsetta. Ja heti senjälkeen kajahti torvien törähdys linnan ulkopuolella. Erengisle herra riensi silloin linnanportille, joka samassa avattiin, ja kohteliaasti kumartaen otti hän vastaan Kaarlo kuninkaan.
Tämä pysähtyi ja katseli ritaria, ilman että hänen kasvoistaan siltä voi päättää, mitä ajatuksia hänen sisässään liikkui. Ja kun ei hän ainakaan missään tapauksessa tahtonut ritarille näyttää, että jotain tavatonta oli tekeillä, iski hän kannukset hevosensa kylkiin kiinni ja ratsasti seurueineen pihalle.
"Sulkekaa portti, Erengisle herra", sanoi kuningas vielä hevosensa seljästä. "Ketään ei saa päästää ulos eikä sisälle niin kauan kuin minä olen linnassa. Ja että käskyni tulisi tarkalleen täytetyksi, voitte jättää avaimen minun huostaani."
Synkkä pilvi lensi Erengisle herran kasvoille. Hän ei voinut kääntää silmiään ankarasta kuninkaasta eikä tahtonut voida päästä hämmästyksestäänkään, kun huomasi, miten synkkä ja totinen tuo muuten niin lempeä ja ystävällinen kuningas oli. Mutta nyt ei ollut aikaa miettimiseen. Kuningas istui ja odotti.
Tuimalla äänellä antoi Erengisle herra lähimmälle miehelleen käskyn sulkea linnanportti ja tuoda avain muassaan. Käsky pantiin heti toimeen ja avain jätettiin kuninkaalle. Tämä jätti sen vuorostaan eräälle ritareistaan. Vasta sitten astui hän alas hevosensa seljästä ja kulki ylös linnanrappusia kanslerinsa, Niilo Rytingin, ja ritariensa seuraamana.