Tiedonanto sai kuninkaan mielen kovasti kuohuksiin. Näytti niinkuin olisi hänellä ollut jotain mielessä, jonka hänen nyt täytyi jättää. Ehkä olikin hän täällä aikonut ottaa monin kerroin takaisin sen, mitä Tukholmassa oli myöntyväisyydellään menettänyt. Kiivaasti kysyi hän, eikö marski ollut koittanut saada karkuria kiinni.
"Lähetin heti sanan Eggert herralle", selitti Tord, "ettei hän millään ehdolla sallisi Tuure herran päästä pakoon… Kuitenkin luulen, ettei hän ole sen luotettavampi mies kun Tuure herrakaan."
Tuskin oli marski vielä ehtinyt sanoa sanottavaansa loppuun, kun
kuningas jo antoi eräälle ritarille käskyn ratsastaa Jönköpingiin tai
Rumlaborgiin ja viedä Eggert herralle hänen oma määräyksensä Tuure
Tuurenpojan vangitsemisesta.
Ritari riensi ulos ja heti senjälkeen avautui ovi taas ja vangittu ritari Jost von Bardenvleth astui kahleisiin kytkettynä kahden miehen seuraamana sisään. Hänen päänsä oli pystyssä, suorempana kuin koskaan ennen. Ilonväre levisi hänen kasvoilleen nähdessään kuninkaan, mutta se muuttui heti röyhkeäksi ivanauruksi, kun silmänsä siirtyivät kuninkaasta Tordiin ja Niilo Stureen.
"Jumalalle kiitos!" huusi hän, "että tulette, herra kuningas… Nyt voitte itse nähdä, minkälaista kohtelua teidän uskollinen ystävänne on saanut kärsiä niitten puolelta, jotka myös nimittävät itseään teidän ystäviksenne."
"Niin, niin", lausui kuningas, "olen herännyt kauheaan todellisuuteen!"
Kuninkaan silmäin synkkä vakavuus samoin kuin hänen äänensäkin, ne molemmat saivat Jostin kokonaan harhaan. Hän ymmärsi sen suruksi ja tuskaksi, jota kuningas tunsi, nähdessään nyt, miten heimolaisensa oli kohdellut hänen uskollista ystäväänsä. Ettei kuningas heti käskenyt irroittaa hänen kahleitaan, sitä katsoi hän vain luonnolliseksi seuraukseksi samoista tunteista.
"Niin ovat siis minun sanani sittenkin käyneet toteen!" huudahti taas Jost. "Olisitte totellut minun neuvoani, herra kuningas, ja antanut tuon kavaltajan Niilo Sturen pään vieriä hänen jalkoihinsa, silloin kun keksitte hänen ilkeät vehkeensä Arbogassa. Siten olisitte varmaan päässyt monesta surusta…"
Inholla kääntyi Niilo pois julkeasta valhettelijasta ja vehkeilijästä. Mutta tämä ollen kokonaan tietämätön tapausten kulusta, koska hänen murhatekonsa jälkeen oli täytynyt antautua vangiksi Niilo Sturen miehille, joista Hollinger, hänen oikea voittajansa, oli saattanut hänet totuuden suhteen kokonaan harhaan, jatkoi yhä kiihkeämmällä äänellä:
"Käänny pois, inhottava kavaltaja, pakene … niin kauan kuin vielä on tilaisuutta siihen… Sinä, joka olet harjoittanut naisten ryöstöä yhdessä merirosvojen kanssa ja ottanut vitaliveljeksen uskotuksesi … sinä, joka olet vehkeillyt kuninkaan vihollisten kanssa ja vieläpä tavoitellut hänen omaa henkeäänkin. Minä huudan nyt sinulle, mitä sinä kerran korvaani huusit, muista tupaa Altunan kirkon vierellä. Minä huudan vieläkin, ajattele, kuinka yhdessä merisissien kanssa ajoit takaa kuninkaan serkkua ja tämän ystävää, Iliana neitiä. Nyt olet sinä lopuksi houkutellut kuninkaan marskin, jalon Tord herran, tekemään teon, jota hän vielä saa katua."