"Siitä lienee pitkä aika, kun viimeksi toit minulle tietoja, Brodde!" virkkoi hän.
"Tiemme ovat käyneet niin erilleen", vastasi tämä, "ja näyttää siltä, kuin erkanisivat ne tästä alkaen vielä enemmän toisistaan."
"Hyvä, sitten emme ainakaan ole toistemme tiellä, Brodde!"
"Sinä olet nyt päällikkö, Jösse, niinkuin olit kerran päämieheni Kurjellakin… Niin kauan kuin sinä palvelet marskia, joka on herrani ystävä, niin kauan käy tiemmekin samaan suuntaan, vaikka emme ratsastakaan vieretysten…"
Näin puhelivat he, ilman että kumpikaan siltä erityisesti kiinnitti huomiota sanotun sisällykseen. Päällysmies mietti itsekseen, miten paraiten voisi välttää Brodden terävää huomiokykyä, kiroten sattumusta, joka oli juuri tämän miehen saattanut kaniikin tielle. Brodde taas puolestaan näytti tahtovan katsoa miehen läpi.
"Kova on kohtaloni", virkkoi lopulta Jösse Bonpoika, "sillä koska nyt ensi kerran saan tavata hurskaan kaniikin, siitä ei minulla ole vähääkään tietoa… Nyt täytyy minun vain kiirehtiä marskin asioille!"
Ja Brodden suureksi kummastukseksi heittäytyi hän samassa jo satulaan ja ratsasti pois.
Brodde seisoi hetkisen siinä miettien itsekseen päällysmiehen sanoja, mutta kulki sitten hitaasti pihalta ulos ja kääntyi samalle suunnalle, jonne Jösse Bonpoikakin oli mennyt.
Äkisti pysähtyi hän ja suuntasi sitten askeleensa luostaria kohti, jota rajoittavat kadut olivat kansaa ahdinkoon asti täynnä. Ja se ahdinko tuli aina vain suuremmaksi, jota lähemmäksi hän luostaria pääsi.
Brodden mieli voi kiintyä vähäpätöisiinkin seikkoihin, jotka sattuivat hänen tielleen. Sen lisäksi oli hän vielä varustettu terävällä huomiokyvyllä ollen samalla niin kestävä ja uupumaton, että hänellä siinä suhteessa tuskin oli vertaista. Siksi lensikin heti ensi hetkellä hänen päähänsä, kuullessaan, miten välttämättä kaniikki tahtoi Jösse Bonpoikaa tavata, että siinä punottiin jotain salavehkeitä, joista hänen täytyi saada selvän. Hän epäili jo muutenkin kovasti Jösse Bonpoikaa ja kaniikki kuului arkkipiispa Jöns Pentinpojan tuomiokapituliin. Siinä oli hänelle jo kyllin, varmistuakseen epäluuloissaan. Mutta että joku tiedonanto voisi tapahtua näitten välillä, täytyi heidän molempain tavata toisensa. Ja kun hänen oli mahdoton seurata toista, päätti hän sitä tarkemmin pitää silmällä toista.