Yhtä nopeasti ja varovasti jätti Broddekin paikkansa seuraten kavaltajaa, jolla kuitenkaan ei näyttänyt olevan vähintäkään aikomusta muuttaa alottamaansa suuntaa. Tämä ihmetytti Broddea kovasti. Sillä hän oli saanut päähänsä, että, jos jotain tapahtui, tapahtui se nyt heti, kun ilo ja siis myöskin varomattomuus olivat suurimmillaan.
Mutta Jösse kulki yhä vain katua eteenpäin ja askeleensa tulivat sitä nopeammiksi, jota lähemmäksi kaupunginporttia pääsi. Brodde, jonka ei nyt kauemmin tarvinnut salata itseään, koska näkönsä ei enää voinut herättää Jössessä mitään epäluuloja ja saattaa tätä varovaisemmaksi, kiirehti askeleitaan ja ehtikin sillä tavoin juuri parhaaseen aikaan kaupunginportille nähdäkseen, miten Jösse Bonpoika heittäytyi hevosensa selkään ja hurjaa vauhtia lähti kiitämään maantietä pitkin.
Brodde seisoi siinä hämmästyneenä. Nyt täytyi hänen repiä alas osan siitä rakennuksesta, jonka epäluulonsa jo olivat niin korkeaksi kohottaneet. Se kävikin nopeasti, mutta perustus jäi kuitenkin jälelle. Jotain oli tekeillä, siitä oli hän varma, ja oli se sitten mitä tahansa, niin täytyi marskin ainakin saada siitä tieto samoin kuin hänen herransakin Niilo Sturen. Siksi päättikin hän heti lähteä häätaloon Tord herraa tapaamaan ja sitten viipymättä ratsastaa Axevallaan varoittamaan myöskin omaa herraansa vaarasta. Matkalla kuninkaankartanoon tuli hän ajatelleeksi, että mahdollisesti kaniikki itse oli ottanut marskin tuossa salaisessa kokouksessa omalle osalleen, kun sitävastoin Jösse Bonpoika sillä aikaa anastaisi linnat länsirajalla haltuunsa. Ja niin oli hän taas uudestaan täysissä rakennuspuuhissa.
Kuninkaankartanon pihalla oli ahdinko yhtä suuri jollei suurempikin kuin vähää ennen luostarin edustalla, sillä tänne oli kokoontunut paljon palvelijoitakin kuuluen joko kuninkaan tai monien ritarien ja pääpappien seurueisiin. Broddella oli täysi työ päästä näitten kaikkien ohitse. Kuitenkin onnistui se hänelle lopulta. Se seikka, että hänellä oli marskille tärkeä tieto vietävänä, avasi hänelle tien. Mutta kun hän oli tullut sen viereiseen huoneeseen, jossa kuningas, morsiuspari ja ylhäisimmät vieraat istuivat, oli hänen mahdoton enää päästä edemmäksi.
Nämät häät, senaikuisten kertomusten mukaan, olivat komeimmat häät, mitä Ruotsissa koskaan on vietetty. Häähuonetta koristivat kallisarvoiset verhot ja upeat matot. Ja lukemattomat vahakynttilät levittivät valoa ympärilleen. Pöydät, joita oli katettu moneen huoneeseen, notkuivat kullan ja hopean painosta. Ei vähemmän kuin 1,400 hopeavatia, muita helmillä ja jalokivillä koristeltuja maljoja ja juoma-astioita lukuun ottamattakaan, upeili pöydillä. Etenkin olivat ne juoma-astiat, jotka olivat kuninkaan ja morsiusparin edessä, erinomaista tekoa. Kuninkaan oma oli tornin muotoon laitettu ja oli siinä valkoinen emalji kullatun hopean päällä. Sen ympärille alhaalle jalkaan oli vielä sovitettu kolme hopeaista maljaa.
Valtaistuinteltta oli mitä kauniinta tekoa ja Ruotsin kolme kruunua kimalteli sinisellä samettipohjalla kuninkaan yläpuolella, kuin sitävastoin hänen vaakunansa oli kummallekin sivulle kuvattuna. Myös sulhasen ja morsiamen yläpuolelle, jotka istuivat kuninkaan kummallakin sivulla, oli teltta laitettu. Näiden alapuolella istuivat sitten virka-arvonsa mukaan arkkipiispat ja pääpapit sekä neuvostoherrat ja ritarit rouvineen niin paljon kuin huoneeseen mahtui. Muut istuivat ulommissa huoneissa.
Ruokalajit olivat sitä mukaa kuin muutkin. Jaloimmat viinit vuosivat ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että kuningas näillä häillä täydelleen kunnioitti urhollista marskiaan. Mutta tanskalaiset vieraat — sanotaan — ne eivät suinkaan suosiollisin silmin katselleet tätä loistoa ja rikkautta. "Tällä hetkellä juuri", sanoo kronikankirjoittaja, "kasvoi tanskalaisissa kateus suuri."
"Ja tällöin täytyi Tanskan miesten, täytyi hymyellä,
Vaikka suru oli sydämellä.
Ja tällöin alkoi heissä myöskin näihin himo tulla,
Siitä tietoa monta on mulla."
Kuningasta itseä palveli kaksi nuorukaista, joista Brodde toisen tunsi nuoreksi Steen Stureksi. Nämät seisoivat kuninkaan takana kummallakin puolen kunniaistuinta. Toiset kuninkaan miehet, niinkuin ylhäisimpäin herrainkin, olivat sijoitetut muitten vieraitten taakse, niin paljon kuin tilaa huoneessa oli. Huoneessa, jossa Brodde oli, oli taas toisia miehiä palveluspuuhissa, ja Brodde esiintyi myös yhtenä näistä. Sieltä voi hän nähdä kuninkaan huoneeseenkin ja katsella sulhasta ja morsianta.
Kaunis oli morsiuspari ja monelle tuli mieleen uljasta marskia ja hänen kukoistavaa morsiantaan katsellessa se päivä, jolloin kuningas itse marskina myös saattoi Kaarina rouvan vihkituoliin. Mutta yhtä kaikki tuntui Broddesta, kuin olisi synkkä pilvi leijaillut heidän päänsä päällä. Ja morsiamen ilokyyneleet olivat hänestä vain sen surun synnyttämiä, jonka hämärä aavistus tulevasta onnettomuudesta sai aikaan. Soittokunta soitti juuri silloin yhden noita vienonsuruisia lauluja, jotka nyt ovat tunkeutuneet rikkaitten ja ylhäistenkin kotiin lumoten kaikki kauneudellaan, kuin jos olisivat ulkomailta tulleet, vaikka ovatkin puhjenneet ilmi kansan omasta rinnasta. Niin, soittokunta soitti juuri yhden näistä luoden siihen tunnelman, joka Brodden turmeltumattomassa sydämessä sai pyhän väreilyn aikaan. Hänen silmäinsä kostea kiilto ilmaisi sen.