Ja niin luuli hän tehneensä ainakin jotain tänäkin päivänä.
XVII.
Ennustus.
Riemuhuutojen kaikuessa ajoi Ruotsin nuori marski ihanan nuorikkonsa kanssa sisään Axevallan linnaan. Siellä oli Niilo Sture jo järjestänyt kaikki erinomaiseen kuntoon heidän vastaanottoansa varten. Ja monta sukkelaa pilapuhetta laskettiin linnassa illan kuluessa.
Punainen ruusu oli samanvärisellä nauhalla naiskammion oven yläpuolelle kiinnitettynä, niinkuin Iliana rouva oli määrännyt. Kun Tord sai nähdä sen ja muisti samalla ennustuksen, levisi kaunis hymy hänen jaloille kasvoilleen ja hän sulki vaimonsa syliinsä ja suuteli häntä, niin että tämäkin muuttui punaiseksi kuin kaunein ruusu.
Niilo seisoi vähän edempänä heistä ja katseli ulos linnanikkunasta.
Tord kääntyi ja astui yhdessä Ilianan kanssa hänen luokseen. Molemmat tarttuivat he hänen käsiinsä kiinni ja Tord lausui:
"Luota minuun, Niilo…! Minä olen siskoni naittaja! Valkea ruusu ei ole vielä sinun."
Kaikki olivat he liikutetut ja juhlallinen hiljaisuus syntyi.
Mutta Niilo rakasti liian paljon jaloa ystäväänsä voidakseen katkeroittaa tämän kotiintuloa surulla, joka painoi hänen omaa mieltään. Siksi panikin hän kaiken tarmonsa liikkeelle saadakseen ilon valloilleen linnanhuoneissa. Ja se onnistuikin hänelle. Kaikkialla missä Tord nuoren vaimonsa kanssa kulki, niin linnantuvassa kuin muuallakin, kaikkialla kohtasivat he vaan iloisia ja tyytyväisiä kasvoja.