Seuraavana aamuna jätteli marski vaimonsa hyvästi. Ja kun Niilo Sture, tehtyään tarkastusmatkan linnan ympäri, tuli taas sisään, sanoi marski hänelle hänen käteensä tarttuen:
"Kun tulemme takaisin tältä retkeltä, Niilo, niin ratsastamme kuninkaan luo, ja silloin sitä hypellään sinun häitäsi!"
Sitten syleili hän vielä kerran vaimoaan ja niin jätti hän yhdessä
Niilon kanssa salin.
Saman päivän iltana erosivat he jo toisistaan. Tord riensi Lödösen kautta Karlsborgiin, Niilo taas jatkoi matkaansa Elfsborgiin koottuaan ensin läheisistä linnoista riittävän määrän miehiä seuraansa.
Tordia seurasi tavallinen onnensa. Jo ensi hyökkäyksessä karkotti hän piirittävät norjalaiset pakoon ja marssi voittoisana Karlsborgiin, jossa hänet riemulla vastaanotettiin. Jösse Bonpoika erittäinkin oli iloinen eikä voinut kyllikseen ylistellä marskin rivakkuutta, verraten häntä Esbern Snareen, tanskalaiseen sankariin, joka oli elänyt kaksisataa vuotta takaperin. Tord itsekin oli mitä paraimmalla tuulella ja puheli vain, miten hän nyt suuntaisi kulkunsa Elfsborgia kohti. Siellä yhtyisi hän sitten Niilo Stureen, jonka jälkeen he kyllä yhdessä ottaisivat linnoituksen haltuunsa.
Pari päivää tahtoi hän kumminkin vielä viipyä Karlsborgissa, saadakseen sen tyydyttävään puolustuskuntoon. Hän tahtoi omin silmin nähdä, että kaikki tulisi siellä hyvään järjestykseen ja että kylliksi ruokavaroja hankittaisiin. Päällysmiehensä, Jösse Bonpoika auttoi häntä niissä puuhissa verrattomalla innolla, tavalla, joka läheni melkein levottomuutta. Vieläpä voitti hän itse Tordinkin väsymättömyydessä ja tarkkuudessa.
Mutta missä hän liikkuikin valleilla, aina olivat hänen silmänsä suunnattuina ulos merelle, joka kieritteli siinä laineitaan aina kallion reunalle asti. Ja joka kerta vääntyi hänen naamansa silloin uhkaavaan irvistykseen. Sitten kulki hän taas eteenpäin ja kiirehti töitä vihaa puhkuen. Tord herra itsekin huomasi lopulta, miten Jössen silmät yhäti olivat merelle kääntyneinä ja minkälaisen omituisen vaikutuksen se meri Jösseen teki. Siksi kysyikin hän hymyillen tältä, mitä hän tarkasteli. Päällysmies hymyili hänkin ja näytti odottavan enempiä tutkisteluja. Tord herra lisäsikin:
"Vainuatko vihollista sieltä?"
"Eihän näihin norjalaisiin tiedä luottaa", vastasi siihen Jösse, "he ovat nyt kiukuissaan ja voivat kyllä hämmästyttää meitä. Mutta kun me", lisäsi hän, "saamme tänne kaikki; mitä tarvitaan, niin saa vihollinen luullakseni pitkän nenän!"
Ja niin tarttui hän jättiläisvoimillaan kanuunaan, jota muutamat miehet olivat juuri vallille kuljettamassa, ja työ kävi taas kuin tanssien vain. Tordin sydän sykähteli ilosta nähdessään reippaat miehensä ja toimeliaan voutinsa sellaisessa innossa. Ja samana päivänä kirjoitti hän jo Niilo Sturelle, ettei viivyttelisi, vaikka väki ei niin ehtisikään paikoilleen, vaan ryntäisi rohkeasti Elfsborgin kimppuun. Muutamain päiväin kuluttua olisi hän näet itsekin jo siellä.