"Mitä sanotte, Ove herra?" kysyi hän henkeään pidättäen.
"Mitä sanoin", lausui Ove, "sen kuulitte te kyllä ja ketä minä tarkoitan Hagbartilla, senkin voitte aivan hyvin arvata, sillä omain sanainne mukaan en ainakaan minä voi se olla."
"Niiloa!" huudahti Briita neiti äänellä, joka ilmaisi hänen sisällisen levottomuutensa.
"Niin, Niiloa!… Tahtonne on täyttyvä, ylhäinen neito! Jo tänä päivänä on maan päällä yksi mies vähemmän. Sillä Niilo Sturen eli minun … jommankumman meistä täytyy sortua… Sitten voitte kyllä näytellä uljaan Signen osaa, jos mielenne tekee… Niilo Sturen morsiameksi ette koskaan tule!"
Ja hän riensi pois kuulematta epätoivoisen tytön rukouksia ikäänkuin olisivat Signen palavan neitikammion liekit jo soaisseet ja samentaneet hänen silmänsä. Neitonen huusi hänen nimeään, kutsui häntä luokseen — se sai vain hänen kiiruhtamaan askeleitaan. Ennen pitkää oli hän jo kadonnut puitten taakse. Ja hänen askeltensa ääni, se hävisi kadun kohinaan.
Tyttö seisoi hetkisen siinä paikallaan, ikäänkuin kiveksi muuttuneena, painaen suonenvedontapaisesti käsiään sydämelleen. Mutta äkisti tempautui hän hervastuksestaan ja pari kyyneltä ilmaisi jälleenpalaavaa elämää hänen rinnassaan.
Nopein askelin kiirehti hän sitten kuninkaankartanoon. Täällä tapasi hän vanhan Erlandin ja pyysi tämän hankkimaan hänelle sisäänpääsyn kuninkaan luokse. Ukko ei voinut salata hämmästystään, kuullessaan neitosen pyynnön ja nähdessään, miten kalmankalpeat tämän kasvot olivat. Mutta neito ei antanut hänelle aikaa kyselemisiin, hän tahtoi vain heti tietää, oliko kuningas yksin huoneissaan, niin että hän voisi tavata häntä. Oli hän, aivan yksin ja heti senjälkeen oli Briita jo kuninkaan luona.
Kaarlo kuningas istui ajatuksiinsa vaipuneena huoneessaan. Niin oli Briita hänet usein ennenkin tavannut senjälkeen kun veljensä kamala kuolema hänelle ilmoitettiin. Kun hän astui sisään katsahti kuningas ylös ja ojensi lempeästi hymyillen kätensä hänelle.
"Mikä tuo teidät näin aikaseen luokseni, serkkuni?" kysyi kuningas, mutta lisäsi heti nähdessään tämän säikähtyneen muodon, "mitä on tapahtunut, onko taas joku uusi onnettomuus kohdannut, joka koskee minuakin?"
"Se voi ainakin tapahtua!" vastasi Briita ja kertoi kohtauksensa Ove
Laurinpojan kanssa sekä mitä he keskenään olivat puhuneet.