Mutta vastaukseksi ei hän saanut muuta kuin nyyhkytystä.
"Rauhoitu mies", jatkoi Niilo, "ja kuule sanojani!… Jos apua etsit, niin kohtasit varmaan väärän henkilön!"
"Herra Niilo, herra Niilo", puhkesi polvistunut puhumaan, "ettekö tunne minua enää, muistatte kai ainakin vielä Silfverhättanin ja vanhan haukankesyttäjän tuvan Penningebyssä?"
"Brodde!" huudahti Niilo vetäen miehen esiin puitten varjosta ja tarkastellen hänen kasvojaan, "niin, niin … sinähän se olet!"
Ja hän levitti kätensä ja sulki uskollisen asepalvelijan syliinsä.
"Niin tekee Jumala ihmeitänsä!" sanoi hän, "koska hän sallii kuolleittenkin nousta haudoistansa… Missä olet ollut, Brodde, kaiken tämän pitkän ajan? Olen pitänyt sinua kuolleena ja sinä elät! Mutta menkäämme sisälle! Siellä minun huoneessani voimme rauhassa jutella."
Brodde koetti kyllä estellä, mutta se ei auttanut. Hänen kurja asunsa, parhain syy hänen estelyynsä, se sai juuri Niilon pysymään vaatimuksessaan. Sillä olihan hänellä vielä takki hänelle ja sakset, joilla voisi leikata hiukset ja parran. Ja niin menivät he yhdessä Niilo Bonpojan huoneeseen.
Siellä kertoi Brodde sitten seikkailunsa sen illan jälkeen kun viimeksi erosivat haukankesyttäjän tuvassa toisistaan ja kun hän luuli eroa ikuiseksi.
"Syksyn ja talven kuluessa parannuin kuitenkin vähitellen asemiehen hoidossa, joka teidän pyynnöstänne ja marskin hyväntahtoisuudesta jäi jälelle. Kuitenkaan ei se olisi käynyt niin nopeasti ellei Briita neiti olisi…"
"Briita neiti?" keskeytti Niilo.