"Kun meillä on nämät puolellamme", sanoi hän, "ei meitä voi kukaan vastustaa!"
Kuitenkaan ei hänelle siltä tullut mieleenkään rikkoa lupaustaan, vaan odotti hän kärsivällisesti viheriän ritarin tuloa. Kun sitten vihdoin viimeinkin sana saapui, että tämä odotti Niilo herraa Tukholmassa, oli kaikki jo valmiina hyökkäystä varten. Monta tuhatta taalalaista odotti vaan merkkiä Niilo Sturelta lähteäkseen taistelemaan Kaarlo kuninkaan asian puolesta. Ja mieli alakuloisena erosi hän noista rehellisistä, kunnon miehistä. Hän oli sen lisäksi saanut tietää, että Tanskan kuningas jo oli saapunut mahtavalla laivastolla Djurshamniin Tukholman ulkopuolelle ja että lähetit kuljettivat tietoja hänen ja Tukholman linnassa asustavan arkkipiispan välillä sekä että tuleva kuninkaanvaali oli määrätty tapahtuvaksi keskikesän ajoissa. Ei ole siis kummaa, jos sellaiset sanomat saivat hänen mielensä rauhattomaksi. Synkkänä ratsasti hän Steen Sturen rinnalla tietä eteenpäin ja jos hän joskus puhuikin, niin tapahtui se vain muutamalla sanalla.
Kun he niin ratsastaen lähestyivät Tukholmaa, kohtasivat he solakan, mustapukuisen miehen, joka tuli hiljalleen ajaen pitkin tietä. Mies oli mestari Eerikki Olavinpoika. Tämän kasvoilla kuvastui huoli ja suru, mutta Niilon nähdessään näytti hänen muotonsa kirkastuvan.
"Terve, Niilo herra!" sanoi hän, "menettekö tekin Tukholmaan valitsemaan vieraan kuninkaan tänne meidän vaivoiksemme?"
"Mikä antaa teille aihetta tekemään minulle sellaisen kysymyksen?" kysyi Niilo vuorostaan, ystävällisesti vastaten hengellisen herran tervehdykseen.
Hän käytti samassa tilaisuutta kysellen tarkasti, mitä viimeisinä päivinä oli tapahtunut. Ja Eerikki Olavinpoika vastasi kernaasti hänen kysymyksiinsä. Hän kertoi, että kaikki keskustelut Kristian kuninkaan ja Ruotsin herrain välillä olivat jo päättyneet ja että kuninkaanvaali oli määrätty pidettäväksi seuraavana päivänä kello 8.
"Pian, peräti pian on siis sopimus vihollisen kanssa aikaansaatu!" virkkoi Niilo.
"Pian se kävi!" keskeytti Eerikki Olavinpoika kiivaasti. "Ja miksi ei olisi käynyt? Jos voitte sanoa minulle ehdon, johon Tanskan kuningas ei olisi valmis myöntymään, niin olette sukkelampi muita. Hän myöntyy kaikkeen, ennenkuin mitään vielä on edes ehditty esittää hänelle. Ja mitäpä voi vaatia miehiltä, jotka eivät pidä Jumalaa eikä helvettiä silmäinsä edessä!… Kautta Jumalan kuoleman, Niilo herra, kaikissa pidetään nyt kiirettä, niinkuin seisoisi Kaarlo kuningas jo kohotetuin miekoin heidän selkänsä takana uhkaamassa. Lupauksia luvataan, vahvistetaan ja valalla vakuutetaan, jo ennemmin kuin niitä vielä on edes ilmilausuttukaan, ja riemulla tulee Kristian kuningas saatettavaksi Tukholmaan… Mutta minä sanon ja moni muukin yhtyy minuun: Älköön kukaan iloitko ennenkuin on päässyt kaikkien ojien yli!"
Tuo rehellinen mies tuli yhä kiivaammaksi puhuessaan ja pelkäämättä antoi hän harmilleen vallan. Niilon ja nuoren Steen herran korvissa oli mestarin puhe mitä suloisinta soittoa ja edellinen tahtoi häntä palamaan heidän seurassaan takaisin kaupunkiin. Mutta siihen ei tämä voinut suostua. Hänen näet täytyi rientää Upsalaan, jonka tuomiokapitulille hänellä oli sana vietävänä. He erosivat siis ja molemmat herrat jatkoivat edelleen matkaansa.
Ratsastaessaan Klaaran luostarin ohitse, näkivät he vielä toisen hengellisen herran, joka oli sinne menossa. Se oli kaniikki Helmich ja hän pysähtyi tuon tuostakin katselemaan tielle päin, jota Niilo ja Steen miehineen ratsastivat. Nämät eivät kuitenkaan kiinnittäneet siihen mitään huomiota, vaan ratsastivat suoraa päätä kaupunkiin ja ottivat asuntonsa samaan majataloon, jota Niilo tavallisesti tapasi käyttää. Heti sinne päästyään ryhtyi hän toimiin saadakseen selville, missä viheriä ritari asusti. Sitä varten lähetti hän miehiä joka taholle kaupunkiin, mutta nämät eivät onnistuneet etsimisessään. Hän päätti silloin mennä linnaan itse arkkipiispan puheille. Hän näet tahtoi ainakin koettaa eikö arkkipiispan mieltä vielä voisi saada muuttumaan.