Pyhäaamu valkeni kauniina ja aurinkopaisteisena. Ja pikkulintujen viserrys kuului kaukaa metsästä. Muuten oli niin hiljaista kaikkialla, kuin olisi luontokin tiennyt, että päivä oli sunnuntai, ja tahtonut viettää sen rauhassa. Tuuli puhalteli niin hiljaa Mälarilla, ettei se saanut edes sen pintaa väreilemään. Mutta vähitellen, jota enemmän päivä kului, voi kaupunginmuureilta ja linnasta nähdä, kuinka talonpoikaisleirissä elämä ja liike alkoi elpyä. Kuningas seisoi itse Kärnantornissa ja katseli seutua. Hänen vierellään herra Tuure Tuurenpoika kuvasi ja selitti sitä taulua, joka siinä silmien eteen levisi.
Helgeandsholmalle oli asettunut muutamia satoja talonpoikia — Tuure herra ilmoitti niitä olevan kolme sataa — mutta Brunkevuori oli aivan mustanaan niistä. Heitä oli kaikkiaan kahdeksan tuhatta miestä, väitti Tuure herra.
"Pian he kuitenkin saavat nopeat jalat", sanoi kuningas katseltuaan ensin hetkisen näitä aamuauringon valossa, "me ajamme heidät niinkuin karjan alas vuorelta… Vai mitä arvelette te, Tuure ritari?"
"Kautta kilpeeni kuvatun hirren, tepä sen itse sanotte!" huudahti Tuure herra. "Olisipa meillä vain, Jumala paratkoon, ollut sellainen kuningas jo kolmekymmentä vuotta ennemmin, niin olisimme varmaankin kaikesta tästä metelistä säästyneet!"
"Kas sellainen puhe minuakin miellyttää", virkkoi kuningas vilkkaasti, "te olette todellakin rehellinen ja luotettava mies, Tuure herra, niinkuin ritarin pitääkin olla… Totta tosiaan en olisi ottanutkaan Tukholman linnaa teiltä, Tuure ritari, jos silloin olisin tiennyt, mitä nyt tiedän… Mutta sen saatte te kirjoittaa vanhan ystävänne, arkkipiispan, syntiluetteloon."
Tukholman kirkoissa alettiin soittaa messuun ja kellojen äänet kajahtelivat niin vienonsuruisesti kirkkaalla aamuhetkellä. Mutta kuningas riensi alas tornista. Linnanpihalla seisoi hänen uljas sotaratsunsa kuolaimiaan pureskellen niin, että vaahto vain räiskyi ympärille. Kaikki ritarit ja miehet istuivat jo täysissä varuksissa hevostensa seljässä.
Kuningas katseli uljaana ympärilleen ja nousi sitten satulaan.
"Näyttäkääpä nyt, että te voitte toimittaa messupalvelustakin!" huusi hän miehilleen. "Ratsastakaa suoraan noitten kömpelöjen talonpoikain päälle, niin tulette näkemään miten he katoavat teidän silmistänne niinkuin hyttyisparvi myrskyn tieltä."
Miehet vastasivat kuninkaan puheeseen raikuvilla eläköönhuudoilla. Kuningas antoi torvensoittajilleen merkin puhaltamaan ja niin ratsasti koko tuo loistava ja uljas ritarijoukko linnanportista ulos, asepalvelijain seuraamana. Avonaisella paikalla linnan ulkopuolella tuli vielä toisia joukkoja lisää. Siinä jakeli kuningas käskynsä ja niin ratsastivat he Pohjoisportille ja sieltä hurjaa vauhtia sillan ylitse suoraan Helgeandsholmalle. Ja kuninkaallinen lippu, jonka ympärillä valituimmat ritarit ratsastivat, liehui enemmän kiivaan ajon kuin tuulen vaikutuksesta.
Herra Tuure Tuurenpoika teki ensimmäisen osaston kanssa kierroksen vasemmalle ja hyökkäsi niiden talonpoikain kimppuun, jotka olivat ottaneet asemansa saarelle. Mutta koko muu joukko jatkoi pysähtymättä matkaansa toisen sillan ylitse, joka oli mainitun saaren ja ulomman Pohjoisportin välillä, suunnaten kulkunsa suoraan Norrmalmille. Täällä järjestyivät lopullisesti eri osastot, torvet törähtivät ja hurjasti huutaen rynnättiin ylös vuorelle karkoittamaan talonpoikaisjoukkoa sieltä pois, niinkuin myrsky hajoittaa hyttysparven. Kuninkaan laivasto purjehti samalla hetkellä Norrmalmin ja Helgeandsholman väliseen salmeen, joten siellä olevat talonpojat tulivat kokonaan erotetuksi pääjoukosta.