Hetken hiljaisuus syntyi. Molempain rouvain ajatuksissa väikkyi yhä veljen ja puolison kamala kuolema, niin että he tuskin kuulivatkaan miehen viimeisiä sanoja. Mutta kauan ei Brodde antanut heidän sellaisia mietteitä hautoa.
"Ja niin tulen minä tänne", jatkoi hän, "ja kun kysyn isäntääni, Niilo herraa, saan ensimäiseksi kuulla, että hän on poissa, ilman että kukaan tietää missä… Mutta olkaa huoletta, Briita rouva, minä kyllä tiedän, miten Niilo herra on takaisin löydettävissä. Uskallan siitä vaikka henkeni pantiksi panna."
"Ja Svante tahtoo olla mukana!" huudahti poika juosten miehen luo.
"Minä pidän sinusta, mies, ja tahdon, että sinäkin pidät minusta…
Sillä minusta tulee aika mies vielä, niin sanoo vihreä. Ja isä raukan
me vapautamme yhdessä tornista, sinä ja minä, sano, emmekö tee sitä?"
Brodde otti pojan syliinsä, eikä tämä nyt pannutkaan sitä vastaan, ja ylpeys ja ilo loisti hänen rehellisistä silmistään, kun hän painoi rakasta lasta rintaansa vasten. Mutta vihreä ritari istui lieden vieressä ja katseli tuleen. Hän hymyili, mutta se ei ollut nyt sitä vanhaa, tavallista hymyä, vaan siinä ilmeni täysi tarkoitus. Lapset olivat hänelle erittäin rakkaat, samoin kuin hän oli heidän parain ystävänsä. Oli siis aivan luonnollista, että Svante nähdessään miehen käsivarrelta ritarin niin mietteissään istuvan, huudahti hänelle: "Sano, vihreä… emmekö tee sitä?"
Vihreä kuuli lapsen kysymyksen ja keinutteli päätään edestakaisin kääntämättä silmiään valkeasta, mutta hiljaa ikäänkuin itsekseen hyräili hän:
Lehmus lehvii ja lehdet varisee
Vaan maan päällä vihertävät metsät.
Lapsen ja miehen keskinäinen puhelu sekä ritarin laulu saivat Briita rouvan ajatukset taas menneisyydestä nykyisyyteen, veljestä mieheen ja hän suuntasi Broddeen katseen, jossa ilmeni kiitollisuutta, rohkeutta ja toivoa.
"Ja kuinka voisit sinä paremmin onnistua kuin toiset?" kysyi hän valittavalla äänellä. "Kaksi reipasta, kelpo miestä on kulkenut linnasta linnaan ja koettanut saada selville mieheni olinpaikkaa. Näinä päivinä odotan juuri parhainta heistä kotiin. Luulenpa, ettei löydy yhtä ainoata linnaa Krokekin luostarin lähimailla, jota he eivät olisi jollain tavoin tutkineet… Kuinka onnistuisit sinä nyt paremmin?… Mutta hyvää tahtoa ei sinulta ainakaan puutu ja sentähden päätöksesi ilahuttaa minua."
"Sanokaa minulle, Briita rouva", virkkoi Brodde hetkisen mietittyään, "kuka nyt on Niilo herraa etsimässä?"
"Erkki, vanha, luotettava ja kokenut mies, joka lapsuudesta asti on ollut Herman Bermanin palveluksessa. Hänen kai helposti muistat niiltä ajoilta, kun Herman eleli korkean heimolaiseni, Kaarlo kuninkaan hovissa."