Ritari ja asepalvelija.
Iloisella mielellä läksi Taavetti Pentinpoika seuraavana päivänä ottamaan haltuunsa Stäken linnaa. Mutta jota lähemmäksi hän tätä tuli, sitä enemmän se iloinen mieli hävisi ja kun lopulta Stäken tornit ja muurit rupesivat näkymään, oli se jo kokonaan poissa. Vieras asepalvelija oli alkanut taas kummitella hänen mielessään uhkaavana ja taipumattomana. Ja kun linnan korkea torni, hänen juuri tuota miestä ajatellessaan, sattui hänen silmäänsä, tuntui hänestä kuin olisi silläkin ollut miehen uhkaava muoto.
Kahdessa asiassa voi mies tehdä hänelle kepposen, joko saattaa linnan Kristian kuninkaan haltuun tai taas vapauttaa hänen vankinsa Niilo Sturen. Konnanteko Krokekin luostarissa oli tykkänään Taavetti herran omaa puuhaa ja siis myöskin yksin hänen salaisuutensa. Ja tätä salaisuuttaan ei hän uskaltanut mitenkään ennen päästää päivän valoon, kuin veljensä, arkkipiispa, oli palannut kotiin. Katillo piispa oli jalomielinen ja kelpo mies, eikä hän olisi hetkeäkään viivytellyt vangin vapauttamista, jos vain olisi saanut tiedon serkkunsa konnantyöstä. Ja monta kertaa oli Taavetti herra vain hädin tuskin selviytynyt niistä kysymyksistä, joita piispa oli hänelle tehnyt Niilo herran kummallisen katoamisen johdosta. Sillä tästäkin oli alkanut tuntua omituiselta, että ritari, joka oli ratsastanut samaa tietä kuin Taavetti herra, senjälkeen oli aivan jäljettömiin kadonnut. Sanansaattaja, jonka piispa oli lähettänyt Penningebyhyn, oli kaikeksi onneksi poikennut sinne mennessään Taavetti herran luo, joten tämä oli voinut muodostaa vastauksen sellaiseksi kuin itse tahtoi. Niin olikin hän lähetin käskenyt ilmoittaa piispalle, että Niilo herra oli oleskellut muutaman päivän kotonaan ja sitten lähtenyt Gestriklantiin päin asioilleen. Tämän jälkeen ei piispa enää ollut mitään kysellyt. Varmaankin luuli hän, että ritari oli mennyt Helsinglantiin nostamaan sen maan rahvasta aseisiin samotakseen sitten sen kanssa hänelle apuun.
Mutta sentähden ei kukaan voinut innokkaammin odottaa arkkipiispan paluuta kuin Taavetti herra, ja sentähden oli hän myöskin enemmän perään antava kuin hänen pöyheä luontonsa muuten olisi sallinutkaan. Hän oli petoeläimen kaltainen, joka tekeytyy ystävälliseksi vain sentähden, että saisi toiset poistumaan siitä paikasta, johon hän on saaliinsa kaivanut.
Nyt oli vain kysymys, kummanko niistä kahdesta vankiluolasta, joita Taavetti Pentinpoika piti hallussaan, asepalvelija tulisi valitsemaan. Taavetti herralla oli kaksi linnaa, Ekolsund ja se, jota hän nyt meni ottamaan haltuunsa, Almarestäke. Siinä linnassa, jonka Haukka valitsisi, vaikkei hänellä sitten olisikaan mitään aikeita Niilo herran suhteen, ei tätä silloin missään tapauksessa sopisi säilyttää. Ritarin täytyi siis saada tietoonsa, kumpaako Haukka halusi näistä kahdesta. Ja siitä luuli hän ennen pitkää pääsevänsä selville. Jossain sopivassa tilaisuudessa, ajatteli hän, sen joku hänen uskotuistaan saisi asepalvelijalta hyvin helposti urkituksi.
Näissä mietteissä ratsasti herra Taavetti Pentinpoika joukkonsa etunenässä alaslasketun nostosillan ylitse veljensä, arkkipiispan, linnaan.
Haukka tuli häntä vastaan jo portailla ja jätti avaimet hänen haltuunsa. Sitten astuivat he yhdessä siihen kerrokseen, jossa tanskalaista päällysmiestä pidettiin vangittuna ja jossa myös kaniikki Helmich asusti. Mutta jo samana päivänä neuvotteli Taavetti herra luotettavimman miehensä kanssa, ainoan, joka tiesi herra Niilo Sturen säilytyspaikan. Taavetti herra oli näet erittäin viisaalla tavalla kuljettanut vangin pois Krokekin luostarista. Ne miehet, jotka olivat vieneet hänen sieltä pois, oli hän heti lähettänyt kokonaan toiselle taholle. Niille taas, jotka ottivat hänet vastaan, oli vangitseminen Krokekin luostarissa kokonaan tuntematon asia. He tiesivät vain kuljettavansa vankia, jota ei kukaan muu tuntenut tai saanut tuntea kuin heidän herransa. Poiskuljettaminen oli suoritettu lyhyissä päivämatkoissa sen saman miehen johdon alla, joka nyt oli saanut toimekseen urkkia Haukalta hänen salaiset aikomuksensa ilmi. Ne neljä ensimäistä palvelijaa, jotka olivat vieneet vangin Krokekin luostarista lähimpään lepopaikkaan ja joitten vaitiolo oli tärkein, lähetettiin jo samana yönä etelään Katillo piispan luokse Vadstenaan käskyllä, että jäisivät herran Krister Pentinpojan palvelukseen, joka silloin vielä oli piispan luona. Nyt olivat nämät miehet sitten Taavetti herran pyynnöstä pistetyt niitten miesten joukkoon, jotka muodostivat Örebron linnan varustusväen. Sentähden olikin Hollingerin ollut aivan mahdoton saada mitään tietoja Niilo herrasta Ekolsundissa, jossa hän sitä tarkoitusta varten oli käynyt. Sillä todellisuudessa ei kukaan niistä, joilta hän siellä asiaa kyseli, tiennyt mitään vangitusta ritarista. Ainoa, joka tunsi salaisuuden, oli vanginvartija ja tämä ei tietysti missään tapauksessa mennyt ilmoittamaan miehelle salaisuuttaan. Sitä paitsi piti Hollinger velvollisuutenaan menetellä tutkimusyrityksissään niin varovasti kuin mahdollista, koska pelkäsi herransa vankeutta kovennettavan ja häntä uhkaavan vaaran suurenevan, jos huomattaisiin, että hänen vapauttamistaan puuhattiin. Hollingerin oleskelu Ekolsundissa olikin sentähden ollut aivan lyhytaikainen ja hän oli lähtenyt sieltä varmasti vakuutettuna, että vanginvartijan huomautus oli aivan oikea. Tämä oli sanonut, "että jos Taavetti herralla kerran olisi niin tärkeä vanki säilytettävänä, niin olisi hän sille valinnut varmemman talletuspaikan, kuin mitä Ekolsund oli." Siis aivan samaa kuin mitä hän itse jo oli asiasta ajatellut, ja luonnolliselta tuntuikin, että ritari vasta viimeisessä hädässä valitsisi niin vaarallisen henkilön säilytyspaikaksi, kuin Niilo herra todella oli, oman kotinsa. — Ja niin oli Hollinger jatkanut vaellustansa linnasta linnaan, kartanosta kartanoon, missä vain tiesi Taavetti herralla olevan sukulaisia ja ystäviä. Hänen etsiskelynsä olivat kuitenkin, niinkuin jo tiedämme, olleet turhat.
Mutta jo saman päivän iltana, jona Taavetti herra saapui Stäkeen, alkoi hänen uskottunsa toimensa saavuttaakseen Brodden luottamuksen.
"Taavetti herra on tuima ritari", sanoi hän ja lisäsi vihastuneen näköisenä: "eli mikä on teidän mielipiteenne hänestä, Haukka?"
Näin puhellessaan istuivat he linnantuvassa toisessa päässä pöytää vähäsen matkaa muista miehistä. Brodden älykkäät silmät katselivat hetken tutkivasti miestä, ennenkuin vastasi.