VI.
"Dei kraden Pape."
Ekolsundinlahden rantamalla oli pienen pieni, metsän kätkössä oleva torppa. Siellä odotteli Erkki aamun tuloa lähteäkseen Hollingerin tilalle vahtiin. Ennen ulosmenoa katsoi hän että kaikki oli tuvassa oikeassa järjestyksessä. Erittäin tarkasti tutki hän suuren pullon, joka hyvin käärittynä ja korkattuna seisoi huoneen nurkassa penkin alla, luultavasti asetettu sinne siinä tarkoituksessa, ettei sitä millään tavalla voitaisi vahingoittaa. Senjälkeen heitti hän vielä pikaisen silmäyksen kahteen kirjavaan pukuun, jotka riippuivat naulassa pullon yläpuolella laajaan munkkiviittaan käärittyinä.
Tämän tehtyänsä meni hän ulos ja tapasi ennen pitkää Hollingerin. Mitään ei ollut yön aikana tapahtunut ja Erkki lähti Hollingerin tilalle vahtiin käskettyään kuitenkin ensin, että tämä pitäisi itseään valmiina, sillä Brodde voisi tulla millä hetkellä hyvänsä ja silloin olisi tosi leikki edessä.
Mutta päivä meni, ilman että Broddelta tuli mitään tietoja. Erkki päätti sentähden heti, Hollingerin palattua takaisin vartiopaikalle, lähteä Stäkeen. Tämä oli noin kolmen peninkulman matkan päässä Ekolsundista kaakkoon päin ja Erkki tapasi näille retkille lainata hevosen Husbyn kirkkoherralta. Hän oli laamanni, herra Kaarlo Tordinpojan, huonekappalaisen ystävä ja muutenkin tämän Bonde-suvun haaran innokas ihailija. Siksi olikin Erkki uskaltanut ilmoittaa hänelle asian oikean laidan ja tämä oli kaikin tavoin luvannut auttaa häntä. Nopeammin kuin tavallisesti suoritti hän nyt matkan pappilaan, mutta täällä sai hän kirkkoherralta tietää, että koko Tanskan sotajoukko ja Kristian kuningas itse olivat samonneet Stäkeä kohti luultavasti aikomuksessa vallata se. Kun kirkkoherra oli saanut tietonsa varmalta taholta, jätti Erkki matkansa siltä yöltä ja päätti odottaa vielä seuraavan päivän.
Mutta sekin meni, ilman että mitään kuului, ja nyt päätti Erkki täydellä todella ja hinnalla millä hyvänsä lähteä Stäkeen päästäkseen Brodden kanssa puheisiin. Kun Hollinger sitä varten tuli päästämään häntä vartiopaikalta, kuulivat he yhtäkkiä hevosten kavioiden kopinaa ja äänestä voi päättää, että tulossa oli ei ainoastaan muutama ratsastaja, vaan koko ratsujoukko. He lähestyivät varovasti taloa ja täällä saivat he pian selvän niin hyvin ratsujoukosta kuin myös siitä, joka oli sen tulon aiheuttanut.
Tulija oli Taavetti herra itse miehineen. Hänet oli epäilemättä pakotettu heittämään Stäken linna, arvelu, jonka he sitten huomasivat todeksi. Mutta Brodde?… Mihin oli hän joutunut? Oliko ehkä tuo julma merisissi saanut selvän, että jotain oli tekeillä, ja ottanut häneltä hengen tai heittänyt hänet vankeuteen, taikka oliko hänen onnistunut paeta? Viimeistä olivat he enimmän taipuvaiset uskomaan, koska tunsivat miehen viekkauden ja varovaisuuden. Sentähden toivoivatkin he vielä yön kuluessa saavansa kuulla hänestä.
Niin menivät he rannalla olevaan kalastajatupaan odottamaan, sillä nyt ei kannattanut enää pitää silmällä Ekolsundia, heidän herraansa kun ei kuitenkaan voitu sieltä nyt Stäkeen viedä. Mutta ei vielä sinäkään yönä Broddea näkynyt, ei edes tullut mitään tietoa häneltä. Molemmat miehet valtasi silloin levottomuus, joka läheni epätoivoa, sillä ilman Broddea eivät he voineet ajatellakaan herransa vapauttamista. Hollinger meni varhain aamulla tiedusteluretkelle. Hän lähestyi herrastaloa ja tapasi siellä pari asepalvelijaa, jotka kuuluivat Taavetti herran väkeen. Näitten kanssa alkoi hän varovasti keskustella, ilmoittaen, että vei Tukholmasta sanaa Katillo piispalle, mutta että matkalla oli joutunut kuninkaan väen käsiin. Nämät olivat vieneet häneltä hevosen ja itse oli hän vain hädin tuskin päässyt heistä erilleen… Molemmat miehet olivat kovasti vihoissaan ja ennen pitkää sai Hollinger tietää, mikä oli syynä siihen. He olivat odottaneet iloisia kemuja, luulleet, että ne tuossa paikassa pidettäisiin. Mutta sensijaan olikin heidän pitänyt ratsastaa Taavetti herran kanssa pois Stäken linnasta ja saaneet ainoastaan kovia sanoja osakseen. Ja mies, joka oli luvannut kemut pitää, Haukka, hän oli paennut Stäkestä jo pari yötä takaperin. Mutta he kyllä hänet pehmittäisivät, jos vain vielä kerran tapaisivat, sen vakuuttivat palvelijat kalliilla valalla.
Näillä tiedoilla palasi Hollinger takaisin Erkin luo. Tämä istui hänen sisään astuessaan lieden ääressä leuka kätten varassa ja tujotti tuleen. Ja kun Hollinger kertoi, mitä oli saanut tietää, ei hän näyttänyt edes kuuntelevan häntä. Mutta heti tämän lopetettua hypähti hän ylös ja sanoi:
"Broddelle on tapahtunut onnettomuus!… Jos hän olisi paennut, olisi hän jo varmaan täällä. Olen siitä yhtä vakuutettu, kuin että tuota järveä, joka tässä eteemme leviää, peittää jääkansi vuorenseinää lujempi… Mutta nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, Hollinger!"