"Linnaläänien avulla, herra kuningas!" vastasi piispa.
Kuninkaasta näytti kuin ei hän olisi tästä sanaakaan käsittänyt.
"Te ette ole antanut mitään hallitsijavakuutusta, niinkuin esim. Kristofer kuningas…" alkoi piispa, mutta kuningas keskeytti hänet kiivaasti:
"Hallitsijavakuutusta!… Ovatko sitten nuo jalot herrat unhottaneet, etten ole, niinkuin Kristofer, ulkomaalainen, vaan vanhaa, jaloa ruotsalaista sukua… Ovatko unhottaneet, mitä laki määrää?… Luulevatko he, että minä laillisena kuninkaana sitoudun enempään, kuin mitä Ruotsin laki käskee? Ei, hyvät herrat ja ritarit … jos sellaista alatte veisata, kyllä suunne pian tukin!"
"Rauhoittukaa, rauhoittukaa, herra kuningas!" alkoi piispa taas. "Hallitsijavakuutuksesta ei tulla mitään puhumaan. Teidän toivotaan vain mukautuvan neuvoston tahdon mukaan, kun linnoja ja läänejä annetaan, toivotaan vain, ettette tule niitä keltään riistämään ilman neuvoston suostumusta…"
"Tämäkö on kaikki, mitä tiedätte, Maunu piispa?" kysyi Kaarlo hetken mietittyään.
"Siinä on kaikki!" vastasi piispa.
"Sitten ihmetyttää minua, kuinka nuo jalot herrat eivät ole tulleet ajatelleeksi sitä asianhaaraa, että minä voin sanoa tähän kaikkeen ei ja että kuninkaallinen valtani ulottuu toki pitemmälle kuin heidän…"
"Totta kyllä, herra … mutta heillä on puolellaan kuningas Kristian ja sodan tulisoihtu uhkaa Tanskasta samalla hetkellä kun kavallus vaanii täällä kotona!"
"Ja Ruotsin kuninkaan on siis valittava kahden välillä, joko taistella kruunustaan kuolema tai voitto taikka taas tulla mahtavain herrain leikkipalloksi… Hyvä, olen valinnut jo, Maunu piispa!"