Taistelu tuli yleiseksi ja piispa ja Steen Sture heittäytyivät keskelle tulisinta tuoksinaa. Hurjia iskuja otettiin ja annettiin. Tanskalaiset taistelivat erinomaisella urhollisuudella. Kristian kuningas oli heittänyt pois turkkinsa ja tarttunut kilpeensä kiinni, mutta hän ei ollut ehtinyt vaihtaa viheriää hattuansa kypärään. Hän istui hevosensa seljässä juuri keskimäisen murroksen kylkien kohdalla ja tunnettiin helposti hatustansa, vaikka tuskin yksikään talonpoika siltä tiesi, että se oli kuningas.
Uloimpana vasemmalla raivosi Pentti Björnsson Erkin ja kolmen poikansa kanssa itselleen tietä, kulkien eteenpäin yhtä tyynenä ja levollisena, kuin jos olisi kävellyt omia peltojansa pitkin. Ja varmasti kaatui aina vihollinen siellä, mihin he leveillä sotakirveillään iskivät. He vetivätkin sentähden ennen pitkää vihollisen huomion puoleensa ja pian oli heillä vastassa tihein joukko. Pojat ja Erkki ottivat silloin askeleen eteenpäin, niin että he tulivat ukon eteen, jossa seisoivat niinkuin muuri päälletunkevia tanskalaisia vastaan. Mutta ukkoa se ei ollenkaan miellyttänyt ja hän huusi:
"Mikä teitä riivaa, pojat … vai ettekö häpee sulkea tietä vanhalta mieheltä!"
Ja hän aikoi juuri teoillaan vahvistaa sanansa, kun yhtäkkiä pysähtyi ja tujotti suoraan eteensä tielle. Hänen silmäänsä oli pistänyt sieltä tuo viheriä hattu ja ne monet loistavavarusteiset ritarit, jotka ympäröivät tuon hatun omistajaa. Ajatus, että se mahtoi olla kuningas, syntyi siinä äkisti hänen päässään ja hän kääntyi katselemaan jousta itselleen. Mutta kaikki olivat nyt tarttuneet miekkaan ja kirveisiin käsiksi, eikä hän huomannut ainoatakaan, niin kauas kuin nähdä voi, jolla olisi ollut jousi. Sillä nuolivarasto oli suureksi osaksi tullut tyhjennetyksi jo hyökkäyksessä. Ukolta pääsi silloin harminhuudahdus ja hän aikoi taas rientää poikainsa perään, joitten jälkeen oli jäänyt tyhjä tila. Mutta silloin huomasi hän, että vihreähattuinen lähestyi itse Katillo piispaa, jota sitä paitsi ympäröi jo joukko muitakin vihollisia. Ja nyt kääntyi hän taas katkeralla mielellä katselemaan asetta, jota tarvitsi.
Kun hän siinä niin silmillään etsi sitä, astui hän askeleen eteenpäin, huomaamatta, mihin jalkansa pani. Vasta kun oli kompastua, loi hän katseensa maahan. Ja katso, juuri siinä hänen jaloissaan oli jousi, jota etsi. Luultavasti oli se siihen hyökätessä heitetty tai oli se jäänyt siihen miekkaan ja kirveeseen tartuttaissa, kun taistelu mies miestä vastaan alkoi. Myös muutama nuoli oli jäänyt sen viereen. Nyt tähysteli ukko poikiansa. Ne kulkivat eteenpäin hurjassa sankari-innossa ja mielihyvästä vetäytyi ukon suu hymyyn. Hän huusi heille, he eivät kuulleet häntä. Hän kutsui Erkkiä, mutta ei tämäkään kuullut. Hän oli kuitenkin lähinnä ja voi hänet sentähden helpoimmin saavuttaa. Ja jättiläisaskelin kiirehti vanhus hänen luokseen, huutaen kuuluvalla äänellä hänen nimeään. Mutta hänen levottomuutensa kohosi huippuunsa, kun hän etsiessään silmillään vihreähattuista, huomasi tämän jo olevan täydessä rysyssä piispan kanssa.
"Kautta Jumalan kuoleman, Erkki… Erkki", huusi hän, ponnistaen äänensä viimeisiin, "luulenpa, että kuningas aikoo pitää sanansa ja vetää piispan tukasta ulos Taalainmaasta!"
Huuto, joka nyt kuului kauas ympärille, herätti uutta intoa taistelevissa vuoristolaisissa ja ukon pojat näyttivät ottavan isänsä sanat moitteeksi, sillä he kulkivat kahta rajumpina eteenpäin. Mutta Erkki oli silmänräpäyksessä tämän sivulla.
"Jos voit lähettää vielä nuolen, niinkuin ennen voit, niin ammu!" virkkoi ukko tälle. "Katso tuonne tielle! Näetkö tuota viheriähattuista. Minä luulen, että se on kuningas itse… Mutta katso, katso nyt, kuinka se käy piispan päälle!… Ammu, ammu, Herran tähden, poika, ja antakoon itse pyhä Eerikki kuningas nuolellesi oikean suunnan."
Ukon vielä puhuessa oli Erkki jo jännittänyt jousensa ja asettanut nuolen paikalleen. Olikin jo aika. Innokas vanhus itsekin, niin luja ja voimakas kuin olikin, vapisi levottomuudesta, kun hän silmillään taistelevien päitten ylitse seurasi vihreähattuisen liikkeitä. Piispa istui siellä juoksijansa seljässä taistellen aivan yksin kolmea vastaan, joista yksi oli tuo vihreähattuinen. Hänen miekkansa välähteli, niinkuin olisi niitä ollut neljä, mutta siitä huolimatta kohosi vihreähattuinen mies satulassaan antaakseen piispalle kuolettavan iskun.
Silloin helähti jousen jänne ja nuoli lensi suhisten tiehensä. Vihreä hattu lennähti silmänräpäys senjälkeen kookkaan miehen päästä maahan ja ukko näki hänen sipaisevan kädellään otsaansa, ikäänkuin olisi nuoli osunut siihen.