"Ja mihin he menivät, Brodde?" kysyi Niilo.
"Heistä en silloin välittänyt… Pidin vain palvelijaa silmällä ja odotin siis häntä. Kesti kauan aikaa, ennenkuin sain hänet taas silmiini ja silloin käveli hän edestakaisin harmaaveljesten luostarin päädyllä. Seisoin erään puun suojassa ja siinä kauheassa ukonilmassa en nähnyt ketään muita ulkona liikkeellä kuin me kahden vain… Niin seisoimme kauan aikaa, hän silmät luostariporttiin suunnattuina, minun taas häneen. Vihdoin näin teidän poistuvan luostarista ja heti senjälkeen tuli toinenkin ritari, jota en kuitenkaan pimeässä voinut tuntea. Mutta silloin tuli palvelijalle yhtäkkiä kiire. Hän vetäytyi puitten suojaan niin nopeasti, että olin jo vähällä kadottaa hänet näkyvistäni. Sain hänet kuitenkin lopulta kiinni taas ja niin kuljimme nyt nopein askelin kadulta kadulle, kunnes saavuimme viimeiseen taloon pohjoisharjulla. Tänne meni hän sisään ja näytti olevankin siellä hyvin kotiutunut. Talo oli autio. Hetkisen kuluttua tuli hän ulos sieltä, pysähtyi, katseli joka suunnalle ja kuunteli. Mutta ei mitään näkynyt, ei kuulunut muuta kuin ukkosen jyrinää. 'Pian hänen pitäisi olla täällä', kuulin hänen sanovan ja niin lähti hän taas kulkemaan katua eteenpäin. Olin ensin epätietoinen seuraisinko häntä vai en. Mutta kun olin varma, että hänet kyllä saavuttaisin, päätin pistäytyä tarkastelemassa tupaakin vähän ja sen teinkin…"
"Kertoisit vain suoraan mitä siellä kuulla sait, Brodde!"
"Sitä jo ajattelinkin tässä, koskapa nuo tiet eivät näytä olevan teidän mieleenne. Mutta totuutta ajan minäkin takaa, minä myös… Ja koska pöllökin totuuden ymmärtää, niin saan kai kulkea pöllön teitäkin… Tänä yönä sain siis kaksi totuutta tietooni, toinen koskee kuningasta ja siis myöskin teitä, Niilo herra, toinen taas Iliana neitiä ja siis myöskin teidän ystäväänne, Tord herraa, ja kai sen kautta vähän teitä itseännekin."
Niilo oli nyt taas kuninkaan asioihin niin kiintynyt, ettei hän voinut jättää huomioon ottamatta, mikä vain jollain tavalla siinä suhteessa hänelle antoi valaistusta. Mutta muuten inhosi hänen ritarillinen mielensä kaikkea, mitä ainoastaan salateitä voitiin päivänvaloon saada. Vieläpä se keskustelukin, joka hänellä oli yhdessä ilmeisen kavaltajan kanssa ollut, sekin jo herätti hänessä omantunnon vaivoja. Ja kuitenkin oli häntä kehotettu siihen siinä tarkoituksessa, että sen kautta saisi tietoonsa vaarallisen salahankkeen kuningasta vastaan, jos vain vähän osaisi mieltään hillitä yhtymyksessään Maunu ritarin kanssa. Tähän oli Niilon täytynyt suostua. Tiedot noista salavehkeistä, joita tuo satavuotias piispa aamusella oli kuninkaalle kertonut, ne olivat saaneet hänet voittamaan vastenmielisyytensä ja antamaan pyydetyn lupauksen. Eräs heidän molempain sekä kuninkaan että hänen ystävänsä, joka tahtoi pysyä tuntematonna, oli lähettänyt kauppasaksan hänen puheilleen. Niilo oli heti silloin tullut ajatelleeksi vanhaa piispaa ja se oli vielä enemmän tukenut häntä päätöksessään.
Tämä oli nyt kuitenkin kokonaan toista, kuin salaisesti vakoilla vihollista. Sellaiseen ei hän itse koskaan voinut suostua eikä suvainnut sitä miehensäkään tekevän. Brodde olikin jo monta kertaa saanut ankaroita nuhteita tällä lyhyellä yhdessäoloajallakin herraltaan sellaisista puuhista. Hän ei kuitenkaan siinä asiassa voinut koskaan olla herransa kanssa yhtä mieltä, vaan pysyi hän kaikessa vitaliveljesten valiolauseelle uskollisena: "Jumalan ystävä ja kaikkien muitten vihamies." Hän siis piti maailmaa pahana ja pahaa vastaan piti myös pahalla taistella. Siksi päättikin Brodde aina pitää salassa herraltaan, miten oli päässyt totuuden perille. Nyt hän kuitenkin innoissaan, saadakseen Niilon vakuutetuksi, että häntä oli petetty, unhotti viisaan päätöksensä. Tällä kertaa ei siitä kuitenkaan ollut sen suurempaa haittaa, sillä Niilo oli nyt niin kiihkeä totuutta kuulemaan, ettei tullut ajatelleeksikaan tapaa, jolla se oli hankittu. Ja hänen intonsa lisääntyi vain vielä enemmän tuosta pitkällisestä selvittelystä.
"Ja mitä sait kuninkaasta kuulla?" kysyi hän.
"Tultuani tupaan", jatkoi Brodde, "ehdin tuskin vielä ympärilleni vilkaista, kun jo kuulin nopeitten askelten ääniä ulkopuolelta… Katselin piilopaikkaa itselleni, sellaista ei ollut. Jos he ottaisivat tulta, huomaisivat he heti minut, ja askeleet kuuluivat jo aivan tuvan oven edustalta. Yhtäkkiä lensi ajatus päähäni ja ukkonen auttoi minua yrityksessäni. Hyppäsin takalle ja siitä onnistui minun kömpiä ylös uuninpiippuun. Kiviä putoili alas. Mutta samassa jyrähti ukkonenkin ja niiden kolina hämmentyi kokonaan sen pauhinaan… Niin mitä sain kuulla kuninkaasta?" kiiruhti Brodde lisäämään, kun näki, että herransa enää vain vaivoin voi hillitä itseään. "Kuningasta kohtaa onnettomuus, kun hän sitä vähimmin odottaa. Hänellä ja kuningas Kristianilla on yhtymys keskikesän ajoissa…"
"Aivan niin, Brodde", keskeytti Niilo vilkkaasti, "siinähän se nyt on ja siellä se onnettomuuskin hänelle tapahtuu."
"Ei, ei, Niilo herra, sellaista en siellä kuulla saanut. Mutta kyllä, että, kun kokouksessa paraillaan rauhasta tuumitaan, tehdään hyökkäys Ruotsiin ja herra Maunu Gren sen leikin alkaa…"