Hämmästyksestä sanattomana istui Niilo hevosensa seljässä tirkistäen koko ajan Broddea tämän puhuessa. Mutta yhtäkkiä painoi hän sitten jalkansa hevosen kylkiin kiinni ja syöksähti täyttä laukkaa eteenpäin. Brodde seurasi herraansa ihmetellen, mikä hänen päähänsä nyt niin yhtäkkiä pisti lähteä sellaista kyytiä ajamaan. Sitä kesti sellaista menoa sitten kokonaisen peninkulman. Joskus tosin vähän hiljennettiin. Mutta sittenkään ei hevonen näyttänyt vievän herraansa kyllin nopeasti eteenpäin. Vasta puolipäivän ajoissa lepäsivät he parisen tuntia. Mutta Niilo oli koko ajan hiljainen ja itseensä sulkeutunut.
"Kuningas Kaarlo!" mutisi hän pari kertaa itsekseen ja väliin taas: "Tord!" — Mutta mihinkään muuhun ei hänen ajatuksensa näyttänyt kiintyvän, kaikista vähimmän omaan itseensä. Brodde oli nyt ikäänkuin hänen toinen minänsä ohjaten kaikkea, pitäen huolta kaikesta. Hän ei ollut tosin mikään pyhäinkoristus, mutta kuitenkin täysi korvaus siitä koristuksesta, josta Niilo vapaaehtoisesti oli luopunut. Ja jos puhtain alttius, omaa voittoa halveksiva rakkaus on jostain arvosta, niin oli se aarre ainakin kätkettynä tämän vitaliveljeksen poveen. Ja Niilolla, hänellä oli nyt tämä aarre vetäytyessään syrjäiseen nurkkaansa asumaan, hänellä, jota kuningas epäili ja jota kuninkaan vastustajat vihasivat.
Seuraavana päivänä illan tullen ratsastivat he sisään Vadstenaan.
Täällä oleskeli Kaarina kuningatar. Matkalla Fågelvikiin oli hän äkillisesti sairastunut Linköpingissä, josta sitten vähän toinnuttuaan oli saapunut Vadstenaan. Täällä oli hän senjälkeen oleskellut erään taitavan harmaaveljeksen hoidon alaisena, jolle eräs kuningattaren ritareista oli tämän sairastumisesta tiedon vienyt. Munkki olikin saapunut Vadstenaan vain paria päivää myöhemmin, kuin kuningatar.
Harmaaveljeksen hoidon alaisena alkoi kuningatar taas tuntea itsensä virkeämmäksi. Tosin oli ankara taudinpuuska saattanut hänet heti Vadstenaan tulonsa jälkeen uudestaan tautivuoteelle, mutta siitä oli hän noussut jo viikkoa ennen keskikesän tuloa. Silloin oli harmaaveljes lähtenyt matkalle Tukholmaan ja Upsalaan, mutta kuningattaren pyynnöstä oli hän luvannut pian taas palata. Sillä kuningatar ei uskaltanut jatkaa matkaansa ellei munkki ollut mukana. Tämä oli palannutkin takaisin kaksi päivää sitten.
Vaikka kuningatar ei uskaltanutkaan liikkua huoneistaan, oli kuitenkin hänen läsnäolonsa siltä tuonut vilkkautta kaupunkiin. Tosin veti myös sen kuuluisa luostari tähän vuodenaikaan enemmän pyhiinvaeltajia puoleensa kuin tavallisesti muulloin ja nyt odotettiin sinne vielä kuningastakin Arbogan kokouksen päätyttyä. Vadstenassa, niinkuin yleensä kaikkialla maassa iloittiin kuninkaan tulosta, iloittiin kun saatiin vastaan ottaa tuo uljas, onnellinen hallitsija, joka ikäänkuin kuljetti onnea mukanaan, mihin sitten saapuikin.
Kun siis Yö- ja Päivä-suvun vaakunaa kantava ritari tuli ratsastaen kaupunkiin, pidettiin sitä heti varmana merkkinä siitä, että kokous oli päättynyt ja että hän tuli kuninkaan tuloa ilmoittamaan. Ja niin levisi heti yli kaupungin tieto Niilo Bonpojan tulosta. Hän oli aikonut jo varhain seuraavana aamuna jatkaa matkaansa etelään ehtiäkseen samana päivänä Ekesjöhön, mutta sana tulla kuningattaren luokse esti hänen päätöstänsä toimeenpanemasta.
Tämän sanan toi kuningattaren lääkäri, jo ennenmainittu harmaaveljes. Hän oli korkeakasvuinen, hartiakas mies, enemmän ritarin kuin luostariveljen näköinen. Kukaan ei voinut sanoa nähneensä hänen kasvojaan, sillä hän kulki aina pää peitettynä kuningattarenkin luona. Niilosta tuntui kuin olisi ääni ollut tuttu. Mutta toiset seikat, jotka nyt hänen sielussaan saivat vallan, estivät häntä siihen sen enempää huomiota kiinnittämästä. Siksi toiseksi muistuttihan toisen ihmisen ääni usein omituisesti toisen ääntä, joten siihen ei siis voinut sen suurempaa painoa panna.
"Onko kuningattaren tila arveluttava?" kysyi Niilo, kun harmaaveljes oli esittänyt hänelle kuningattaren pyynnön saada seuraavana päivänä tavata häntä.
"Hyvä kuningattaremme on kovasti heikko ja riutunut", vastasi harmaaveljes, "mutta Herra se on, joka elämästä määrää."