"Ja ketä tähtää tämä kosiomatkasi?" kysyi kuningas vallan vakavana.
"Neiti Iliana Åkentytärtä, joka nykyään oleskelee serkkunsa, Briita rouvan, luona Hammarstadissa."
"Neiti Ilianaa!" huudahti kuningas. "Mitä sanottekaan, serkku, neiti
Ilianaa?"
Tordia kummastutti, että kuningas sitä niin ihmetteli, enemmän kuin äsken hänen ilmoitustaan, että oli vihollisen luokse kosioretkelle menossa. Hän näytti paljoa vähemmän kiinnittävän mieltään Åke Akselinpoikaan, kuin hänen tyttäreensä.
"Tuntuu siltä", uskalsi Tord huomauttaa, "kuin olisi teillä enemmän neitoa, kuin hänen isäänsä, omaa vihollistanne, vastaan."
"Niin!" vastasi kuningas, "niinhän se onkin asianlaita…! Täytyy tunnustaa, että olen antanut tässä asiassa toiselle sanani…"
"Ja kelle sitten?" kysyi Tord tulistuneena, posket punottavina.
Kuningas katseli tutkivasti häntä ja vastasi sitten ulkomuodoltaan aivan tyyneenä:
"Tässä asiassa olen luvannut puoltolauseeni ritari Jost von
Bardenvlethille."
"Jost von Bardenvlethille!" huudahti Tord, mutta hillitsi heti itsensä ja lisäsi: "Vähän se häntä hyödyttää…"