"Se tapahtui silloin", jatkoi Jösse, "kun lybeckiläinen sotalaiva sai Maunu Grenin aluksen haltuunsa, kun sen miehistö ei enää voinut pitää puoliaan. Seisoin maston vieressä, sillä en voinut olla minäkään taisteluun osaa ottamatta. Silloin kuulin neitosen huutavan nimeäni ja kun kiiruhdin hänen luokseen jätti hän kirjeen minulle."
"Kauan olette sitä viivyttänytkin!" lausui Niilo epäluuloisena.
"Varmaankin on teillä ollut siellä Skånessa päin paljon puuhaamista."
"Siltähän se voi tuntua ja tavallaan olettekin oikeassa… Luulen kuitenkin hyödyttäneeni kuningas Kaarloa ja Ruotsin valtakuntaa viipymiselläni. Kun lybeckiläinen oli voittanut, ei se tiennyt aluksi, mitä tehdä niin monilla vangeilla. Siksi laski se heistä heti osan Skånen rannikolle. Niiden joukkoon satuin minäkin. Toisen osan lähetti se Danzigiin ja niille kävi onnettomasti, sillä ne mestattiin joka ainoa. Ja niin olisi kai käynyt Maunu Grenillekin Lybeckissä ellei kuningas Kristian olisi väliin mennyt… Tulin maihin lähellä Trelleborgia ja siellä kuulin jo puhuttavan kiihkeästä riidasta, joka oli syntynyt Iivari Akselinpojan ja Lundin arkkipiispan Tuven välillä. Eräässä oluttuvassa sen kuulin, jonne menin juomaan mukillisen olutta. Siellä kaksi miestä puheli asiasta. Toinen heistä oli Ruotsista ja hän oli tuonut herra Tuure Tuurenpojalta Axewallasta sanaa Iivari herralle."
"Tuure Tuurenpojalta!" huudahti sekä Tord että Niilo.
"Niinkuin sanoin, oli hän herra Tuure Tuurenpojan lähetti. Ja oli hän tullut kuulustelemaan, miten Maunu herran oli käynyt. Siitä asiasta oli minulla paraimmat tiedot annettavana ja siten tulin kuulleeksi kaikenlaista, sillä olut oli hyvää ja mies puhelias. Tuure herra ja moni muukaan eivät ole kuninkaan ystäviä. Kun tahdoin saada asiasta vielä tarkempia tietoja ja kun mies muutaman päivän kuluttua oli lähtevä Lillöhön niin päätin seurata häntä sinne. Mutta Iivari herra oli niin kiintynyt riitaansa arkkipiispan kanssa, ettei häneltä muuhun aikaa riittänytkään. Kun sanoin hänelle lähteväni Ruotsiin, pyysi hän minua tervehtimään veljeänsä, herra Eerikki Akselinpoikaa ja sanomaan, että tuuli oli kääntymässä ja että oli paras hänenkin nyt katsoa eteensä… Niin hän sanoi ja sitten matkusti hän Lundiin. Siellä viivyin minäkin hetkisen aikaa. Mitä sain tietää, sisältyy siis pääasiassa siihen, että Tanskan ja Ruotsin herroilla on salahankkeita, joista hedelmät näkyvät vuoden, kahden kuluttua… Tuure herra oleskelee nykyään täällä kaupungissa, näin hänet, ja Eggert herra tuli myös tänne eilen Rumlaborgista."
Tuure Tuurenpoika (Bjelke), Kråkerumin herra, ei ollut vielä Axevallan linnanhaltia, mutta oleskeli siellä nyt satunnaisesti serkkunsa Knuutti Steeninpojan (Bjelken) luona, joka oli saanut Axevallan linnan kuninkaan apen, vanhan ritarin, Kaarlo Orminpojan kuoltua. Vasta seuraavana vuonna sai Tuure herra Axevallan läänityksekseen. Tähän asti oli häntä luultu kuninkaan puoluelaiseksi. Hänellä oli kova ja julma luonne. Rahvasta vihasi hän sydämensä pohjasta, eikä voinut kärsiä, että Engelbrektin nimeäkään mainittiin hänen läsnäollessaan. Sen lisäksi oli hän erittäin röyhkeä eikä saattanut hillitä kerskailuhaluaan kuninkaankaan seurassa, jonka ensimäinen vaimo oli ollut Tuure herran sisar. Äitinsä puolelta oli Tuure herra myös sukua Jönköpingin ja Rumlabergin linnanhaltialle, herra Eggert Krummedikille, joka myöskin, ilman että ansaitsi sitä, nautti Kaarlo kuninkaan suosiota.
Nämät tiedonannot tekivät niin Tordin kuin Niilonkin mielen alakuloiseksi. He olivat kuitenkin varmoja, ettei kuningas Kristian sodallaan Ruotsia vastaan mitään voittaisi, vaikka kavaltajat kyllä ehkä voisivatkin hetkeksi aikaa antaa kuninkaalle ja hänen ystävilleen tekemistä. Ja siksi saivat nämät asiat nyt väistyä yksityisasiain tieltä. Jösse Bonpojan poistuttua joutuikin heti taas keskustelun alaiseksi Tordin retki ja sen tarkoitus. Tord oli aluksi kahden vaiheilla, jatkaisiko matkaa Åke herran luokse Hjulebergiin vai ei. Voisihan sillä todella olla odottamattomia seurauksia. Mutta toiselta puolen taas voi ajatella, että Iliana neiti oli tuskan pakottamana kirjeensä kirjoittanut, jota tarkemmin asiaa mietittyään ei olisi tehnytkään. Kun hän vielä mietti, mitä Jost ritari voisi sillä aikaa aikaan saada, niin tuli hän lopulta siihen päätökseen, että matkaa oli jatkettava. Jos Åke herra kieltäisi, olisi asia sitten selvä. Tord tietäisi silloin, ettei hänellä enää olisi mitään muuta keinoa voittaakseen morsiamensa, kuin anastaa se väkivallalla. Ja sen tehtyä voitaisiin sitten asiasta keskustella sekä kuningas Kaarlon että Åke herran kanssa.
"Kävi miten kävi", sanoi hän lopulta lyöden Niiloa olkapäälle, "sotaa minä vain haluan ja silloin me taistelemme rinta rinnassa ja vedämme nuo kurjat kavaltajat päivänvaloon."
Ei hän tullut ajatelleeksikaan, ettei Niilo tahtoisi mukana olla. Ei hän sitä miettinyt, kuinka katkeralta tästä mahtoi tuntua taistella nyt halpa-arvoisena ja huomaamattomana miesten joukossa, jotka olivat aina tottuneet näkemään hänet kaikkien etunenässä. Mutta Niilo oli aivan samaa mieltä kuin Tordkin, eikä hänelle tullut mieleenkään vetäytyä nyt syrjään, kun isänmaan pelastaminen oli kysymyksessä. Hänen vankka, jalo luonteensa oli vuosien kuluessa varsinkin nyt Arbogan ja Vadstenan tapausten jälkeen saanut lopullisen tulikasteensa. Satunnaiset tapahtumat, onnen vaihtelut, ihmisten arvostelut eivät saaneet häntä enää päämäärästään horjumaan. Hän katseli nyt maailmaa ikäänkuin ylhäältä päin. Ja siksi voikin hän paremmin kuin muut nähdä ja arvostella niitä voimia, jotka olivat siinä vaikuttamassa, niitä tarkotusperiä, joita etsittiin, samalla kun ei voinut olla hymyilemättä tuolle turhamaiselle kiihkolle, olla etunenässä.
Kohtaus Briitan kanssa, tieto hänen rakkaudestaan, sekin osaltaan kohotti hänen mieltään, vapautti sen tomun ja pikkumaisuuden kahleista. Ja hänestä tuntui, kuin olisi edellinen jakso, joka päättyi siihen, ollut vain valmistusaika hänen sisällisessä kehityksessään ja nyt tullut korkeampien aatteiden, suurempien taistelujen hetki. Briitan tunnustus toi muassaan yhtä hyvin voiton seppeleen kuin manauksenkin, edellisen, mitä kuluneeseen aikaan tuli, jälkimäisen taas mitä tulevaan. Mutta ne koettelut, mitä nyt voi tulla, ne olivat hänestä enää pikkuasioita vain. Sellainen sattui hänelle jo tänäkin päivänä.