"Eikö Krister herra nähnyt sitä, joka häntä puhutteli?"
"Ei … mutta eräs asepalvelija hakiessaan tulisoihtua, jota oli käytetty eräässä tärkeässä kokouksessa tornihuoneessa, näki pitkän varjon häviävän, tietämättä kuitenkaan, kuka tai mitä se oli."
"Se on siis tämä tornihuone, jonka luullaan olevan käytävän kanssa yhteydessä ja jota te tahdotte tutkia."
"Sehän se on, ja sen teen yhtä kernaasti omasta kuin herranikin puolesta… Sillä tapaus Nyköpingin linnassa on siksi merkillinen, että kronikankirjoittajan on mielestäni omin silmin nähtävä herttuain vankila!… Sallitte kai minun nyt, hurskas isä", lisäsi kronikankirjoittaja, "sallitte kai minun nyt kysyä, miten te olette saanut tiedon tämän salakäytävän olemassaolosta…"
"Mielelläni, Eerikki Olavinpoika", lausui munkki, "se tapahtui nuoruuteni päivinä. Vitaliveljekset ovat tämän Nyköpingin linnaan johtavan salakäytävän tunteneet ja käyttäneetkin sitä, ja kun kuningas Eerikki asetti Arendt Styken linnanherraksi, toimitettiin monta kamalaa tekoa, joiden alku- ja loppukohtana oli Nyköpingin linna."
"Ja te muistatte vielä hyvin, missä tämä käytävä on?"
Munkki nyökäytti päätään.
"Sitten voin kiittää onneani, joka saattoi minut yhteen teidän kanssanne, vaikka en voikaan ymmärtää, mistä te saitte tiedon, että tulisin matkustamaan Nyköpingiin."
"Seisoin tuomiokirkon rapuilla, kun hänen armonsa, arkkipiispa, tuli ulos ja nousi hevosensa selkään ratsastaakseen Arbogaan, ja näin hänen puhelevan teidän kanssanne, vaikka en kuullutkaan muuta hänen puheestaan, kuin viimeiset sanat."
"Niin, hän pyysi, etten unhottaisi Nyköpingiä, ne olivat hänen viime sanansa."