"Ja päällikköni?" kysyi arkkipiispa levottomana.
"Hän kieltäytyi jyrkästi…"
"Hyvä, hyvä!" huudahti arkkipiispa, "siitä olkoon hänelle ikuinen kunnia!"
"Niin, mutta vähän siitä hyötyä oli", jatkoi palvelija. "Tuskin olivat vielä linnan portit suljetut, kun jo tuo ankara ritari, Tord herra, antoi ryntäyskäskyn… Heillä oli rynnäkköportaita mukanaan ja meitä oli vähän… Armollinen herra, Borgeby on nyt Kaarlo kuninkaan käsissä. Hädin tuskin vain onnistui minun ja muutamain harvain paeta sieltä. Muut, niiden joukossa urhoollinen päällikkökin, ovat vankina."
"Siinä tapauksessa ei ole aikaa yhtään menetettävänä!" puuttui Iivari herra puheeseen. "Kuningas saapuu kai pian itsekin linnaan, ja silloin ei viipyne monta tuntia ennenkuin hän on täällä, jollette te, arvoisa isä, voi saada sitä aikaa pidennetyksi."
Ei kauan tämän jälkeen lähetti Kaarlo kuningas uuden tervehdyksen, että, ellei arkkipiispa viipymättä saapuisi, olisi Lund ennen aamun koittoa jo porona. Arkkipiispa vastasi nyt olevansa melkein yhtäpian kuninkaan luona, kuin ritarikin, joka oli sanan tuonut.
Mutta tuskin teki kuitenkaan kertomus Borgebyn menetyksestä keneenkään sellaista vaikutusta, kuin arkkipiispan linnanhaltiaan. Ei se ollut pelkoa, ei vihaa, eikä levottomuuttakaan, vaan pikemmin kaikkea yht'aikaa, joka hänen kasvoillaan kuvasteli. Pian hän kuitenkin taas hämmästyksestään toipui.
Ja kiirein askelin jätti hän suuren salin. Laittaessaan sitten kaikkia kuntoon arkkipiispan matkaa varten, johon kuului myös aseellinen suojelusjoukko, hänen oman johtonsa alaisena, tapasi hän pihalla kauppasaksan. He eivät näyttäneet olevan tuntemattomia toisilleen ja ritari iski heti miehelle silmää, jonka merkityksen tämä näytti hyvin ymmärtävän, sillä hän pysähtyi. Ritari jakeli kiireesti käskynsä kahdelle miehelle, jotka olivat seuranneet häntä. Nämät etääntyivät heti määräykset saatuaan. Ja kauppasaksa astui esiin.
"Huonosti ovat nyt asiat!" sanoi hän.
"Tiedän", vastasi ritari lyhyeen, "ja siksi minä lähdenkin nyt itse arkkipiispan mukaan."