Tässä hiljaisessa kamppailussa oman kohtalonsa kanssa on suuruutta, mutta sellaista suuruutta, jota ritarin oma aika ei voinut käsittää. Ja ehkäpä kaikki nämät taistelut oman itsensä ja maailman kanssa olivatkin olleet tarpeen, että sen miekan terä tulisi moitteettomasta teräksestä, jota nyt tarvittiin. Hänelle muistui Engelbrekt mieleen ihmeellisessä majesteetillisyydessä. Hän välähtää, loistaa ja katoaa kuin salama etäisyydessä, mutta sen, joka tahtoo hänen teitään kulkea ja hänen töitään toimittaa, täytyy vähitellen kehittyä hänen kaltaisekseen. Hänen tulee olla hänen kaltaisensa ei ainoastaan kansan ja valtakunnan asian käsittämisessä, vaan tätä tarkoittavan tahdon kehittymisessä, hengen ylevyydessä, pontevuudessa, maltissa ja tyyneydessä ja itsensäuhraavaisuudessa.
Tuuli pullisti purjeita, ja aallot loiskivat laivan kokassa. Kohta se kääntyi Penningebyn pitkään lahteen, ja sen keula halkoi nopeasti kotirannan tuttuja laineita.
Niilo seisoi kokassa, Brodde vierellään, laivan laskiessa tavalliseen maallenousupaikkaan. Kumpikin katsoi länteen päin metsän yli, jossa Penningeby oli, ja kumpikin silmäili paksua, korkeata savupatsasta, joka nousi suoraan metsän yli, ikäänkuin siellä olisi metsänpalo syntynyt.
"Mitähän tuo lienee?" kuului Niilon huulilta.
"Jumalan nimessä, herra Niilo!" huusi eräs miehistä juosten heidän luokseen, ennenkuin Brodde ehti mitään lausua, "Jumalan nimessä, luulen, että kartanossa on tapahtunut onnettomuus!"
"Saammehan sen pian nähdä", sanoi Brodde, "mutta älkäämme sitä ennen ruvetko levottomiksi pelkän savupatsaan tähden!…"
"Sukkelaa maihin ja ratsaille!" käski Niilo-herra, eikä joudettu odottaa edes portaan panemista, vaan miehet hyppivät maalle. Brodde huusi eräälle heistä, että hän juoksisi lähimpään torppaan sanomaan, että huovit hevosineen rientäisivät rannalle.
"Me tulemme kotiin aikaisemmin, kuin he ovat odottaneet", sanoi hän
Niilolle, "ja siksi ne kait viipyvät hevosineen tuolla tuvan ääressä."
Mutta Niilo oli innokas pääsemään perille. Hän huusi senvuoksi miehelle, jonka piti rientää hevosia noutamaan, että he tulevat perässä, ja sitten lähtivät kaikki miehet, joita ei tarvittu laivan hoitamiseen, jalkaisin astumaan Penningebytä kohden.
Kaikki kävelivät äänettöminä ritarin ja Brodden perässä, jotka astuivat niin kiivaasti kuin ihmishenki olisi ollut kysymyksessä, He eivät ehtineet kauas, ennenkuin mies tuli juosten takaisin.