Kirkkoherra astui lattian yli vastapäisen seinän luo. Siellä seisoi suuri arkku komeine leikkauksineen, hän aukaisi raskaan kannen ja kumartui alas löytääkseen sieltä kirjojen joukosta laulukokoelmansa.
Sillävälin avautui ovi aivan hiljaa ja Faste pisti päänsä sisään. Hänen rauhalliset ja laiskannäköiset kasvonsa näyttivät nyt levottomilta, ja silmät vilkkuilivat ympäri huonetta. Kirkkoherra oikaisihe juuri silloin kumartuneesta asennostaan ja piti muutamia paperia tulen edessä paremmin nähdäkseen niiden sisällön. Steen-herra käveli edestakaisin lattialla, ja kun hän silloin kääntyi oveen päin, huomasi hän Fasten kasvot.
"Mitä sinä tahdot mies!" huusi hän.
"Katsokaas, tässä on laulu neiti Päivänsäteestä", sanoi kirkkoherra ja katsoi ylös paperista, mutta varmuuden vuoksi luki vielä kerran päällekirjoituksen ja ensimmäiset rivit, "laulu neiti Päivänsäteestä… ja neito hän kuvansa lähteessä huomas', kun nuori mä oon… niin, tämä se on."
Ja kun hän nyt oli aivan varma, että se oli oikea, jätti hän sen hymyillen ritarille ja sanoi:
"Etsikää nyt rauhanne takaisin, niin voitte sitten kenties järkevästi puhella…"
Mutta vanhuksen ylenpalttiseksi hämmästykseksi tempasi ritari, jos mahdollista, vieläkin suuremmalla kiivaudella paperin, pisti sen nuttunsa povelle ja kiiruhti ovelle. Sen ulkopuolella oli vielä Faste ja Steen-herra, joka oli varma siitä, että tämä oli kuunnellut ja oli jo alkanut epäillä häntä kirkkoherran sanojen johdosta, tahtoi nyt panna nuorukaisen ankaran kuulustelun alaiseksi.
Sisällä seisoi kirkkoherra ja katseli ovelle, jonka kautta ritari oli kadonnut, joka silmänräpäys odottaen hänen uudestaan näyttäytyvän, mutta täydellisesti pettyen odotuksessaan.
Steen-herra ei ennättänyt sanoa sanaakaan, ennenkuin hänet keskeytti tuo tuhma aseenkantaja tekemällä kädellään liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: seuratkaa minua, minulla on jotakin teille puhuttavaa! Jotakin rukoilevaa oli hänen katseessaan, mutta samalla myös jotakin päättävää. Hän oli tuskin kaltaisensa. Ja Steen-herra seurasi häntä aivan hämmästyksissään.
"Ankara herra", sanoi aseenkantaja, kun he olivat tulleet yksinäiseen paikkaan pihalla, "minä olen varma, että täällä on tekeillä salajuonia…"