"No niin", lausui silloin Steen, "satuloikaa hevosenne; ja alkakaa heti vetäytyä pois talosta. Mäen alla olevan mökin luona seisattukaa….Siellä yhdyn minä teihin!"
Niin erkani hän miehistä ja kulki taas pihan yli kiiruhtaen huoneeseensa pukeutuakseen varustukseensa ja kypäriinsä. Silloin näki hän naisen haamun häämöittävän suureen tupaan nousevilla portailla.
Oli mahdotonta eroittaa kuka siinä oli, ja sentähden ei Steen kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Sitäpaitsi vallitsi hänet kokonaan ajatus siitä vaarasta, joka uhkasi joka silmänräpäys syöksyä talon ja sen asukkaiden päälle, joiden joukossa yksi oli hänelle ennen muita kallisarvoinen, niin että häntä tuskin liikuttivat mitkään muut seikat.
Mutta silloin kuuli hän nimeänsä huudettavan, ja hän säpsähti. Tuon äänen olisi hän tuntenut satojen joukosta, se oli Ingeborgin ääni. Ritarilla ei ollut, sittenkun hän taloon tuli, ollut yhtään rauhaa, ennenkuin hän oli saanut tavata vanhaa kirkkoherraa, ja hän ei tahtonut tavata rakastettuansa, ennenkuin voisi jättää hänelle pantin lunnaiksi sen, minkä neito oli pyytänyt ja minkä hän itse oli sitoutunut hankkimaan. Ja sentähden oli sattunut niin ihmeellisesti, että kaunis Ingeborg oli turhaan koko päivän odottanut ritariansa, siksi kun hän nyt sattumalta sai nähdä hänen kulkevan pihan yli.
Steen kiiruhti hänen luokseen.
"Minne niin kiiruulla menette, uljas ritari", kysyi neito, mutta semmoisella äänenpainolla, joka ei ollenkaan osoittanut mitään erinomaista lämpöä?
"Joululeikkeihin, kaunis neito", vastasi Steen hymyillen, mutta niin nopeasti, että siitä päättäen voisi luulla hänen toivovan pikaista loppua kohtauksesta kauniin Ingeborgin kanssa.
"Joululeikkeihin", toisti Ingeborg.
Hän katsoi asiata aivan toisessa valossa. Hän piti ritarin käytöstä välinpitämättömyytenä, joka haavoitti hänen turhamaisuuttaan, samalla kun hän siinä oli myöskin näkevinään kylmyyden todistuksen, joka häneen koski. Puhe joululeikeistä oli selvästi ainoastaan tekosyy, tosin huonosti valittu, mutta kuitenkin sellainen, joka täytyi hyväksyä, koskapa hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta tiedustella Steen-herran matkoja. Kuitenkaan ei hän ollut suurempi herra tunteidensa yli, kuin että hän päästi huudahduksen: "joululeikkeihin", sellaisella äänellä, joka ilmaisi sekä kummastusta että harmia.
"Niin", vastasi Steen, "joululeikkeihin, joiden toivon käyvän meidän kaikkien iloksi… Olkaa rauhassa, uljas neito, minä olen voittanut yhden voiton ja tahdon nyt voittaa toisenkin… sitten on ilo nouseva kattoon asti, kun minä tulen takaisin Svärdsjön pappilaan."