"Saat tietää", vastasi Helena-rouva, "että Olli Rådilla oli toimena, kun hän jouluna meni Taalainmaahan sinua noutamaan, tutkistella Steen-herraa tuossa asiassa. Ja hän sanoi hänelle, että jos hänellä oli vahva aikomus rakkaudessansa, niin ei Eerik-herralla ollut mitään sitä vastaan, ja Eerik-herra vastaisi isäsikin myöntymisestä… sinä voit nyt itse päättää, voiko ollenkaan luottaa Steen-herraan vai eikö!"
Kaunis tyttönen istui kuin kuvapatsas. Kaikki veri näytti kadonneen hänen kasvoiltaan. Kädet lepäsivät yhteenpuristettuina sylissään ja silmät tuijottivat lattiaan.
"Hän mustaan multaan haudattiin!" kuiskasi hän aivan hiljaa.
Hyväsydäminen Helena-rouva säikähti nähdessään sen tuskan, jonka hänen sanansa synnyttivät hänen sukulaisessaan, eikä hän tietänyt kuinka voisi häntä lohduttaa ja rohkaista.
"Rohkeutta, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, Ingeborg", kuiskasi hän ja sulki tuon suloisen neidon syliinsä, "muutoin voi, lapseni, kaikki olla aivan toisin kuin me kuvittelemme. Saat olla varma siitä, lapseni, että on tuleva päivä, jolloin sinä huomaat, ettei voinut toisin olla kuin se nyt on."
Eikä hän lakannut puhumasta, ennenkuin sukulaisensa jossakin määrin oli tointunut katkerasta surustaan.
Tämän keskustelun perästä istuivat he usein yhdessä puhellen nuoresta ritarista, ja Ingeborg alkoi pitää Helena-rouvaa yhä rakkaampana ja uskoi itsensä kokonaan hänelle. Sillä tavoin kului aika jotenkin mukiinmenevästi, kunnes eräänä iltana Eerik-herra tuli kotiin.
Tämä tapahtui joulukuun lopulla,
Valtionhoitaja oli erittäin kiukkuisella päällä. Varmaankin oli käynyt vasten hänen pyrintöjänsä. Mutta kukaan ei saanut tietää, missä hän oli ollut tahi mikä oli hänen synkkämielisyytensä syynä. Ainoastaan sen kuuli Ingeborg hänen sanovan Helena-rouvalle, että hän viimeksi oli ollut Roslagenissa ja tuli nyt sieltä Tukholmaan, koska oli saanut tiedon, että arkkipiispa oleskeli tanskalaisen laivaston kanssa Itämerellä ja pyrki Tukholmaan.
Eikä kulunut monta päivää, kun jo linnan akkunoista voi nähdä vahvan laivaston purjehtivan sataman suulle ja asettuvan laiva laivan viereen linnan eteen. Väki laskettiin maihin ja suuria joukkoja tuli myös sisämaasta. Tukholma tuli kokonaan vihollisen piirittämäksi, sekä pohjoisesta että etelästä. Iivari Gren ja Eerik Niilonpoika (Oxenstjerna) johtivat joukkoja Norrmalmin puolella, Eerik Kaarlonpoika (Vasa) Södermalmin puolella, ja kumpaankin paikkaan asetettiin leiri. Ainoastaan Mälarin puoli oli edelleenkin avonaisena.