Oli selvää, ettei tämä selitys Niilo Sturen pois jäämisestä kuninkaan viime taistelusta arkkipiispaa vastaan likimainkaan tyydyttänyt kuningasta. Olihan Niilosta itsestäänkin tuntunut melkein uskomattomalta, kun hänen ystävänsä, herra Steen vihdoin tuli kertomaan, mitä oli tapahtunut. Täytyihän sen siis tuntua kuninkaalle järkimahdottomalta, ettei hänen viestinsä ollut saapunut ritarin käsiin. Hän ei kuitenkaan ajatellut katkeruudella Niilon silloista käytöstä. Hän piti sitä päinvastoin hyvin ymmärrettävänä, vaikka aivan toisista syistä. Hän ajatteli nimittäin omaa suhdettaan mieheen ja kuinka monta kertaa oli syvästi häntä loukannut. Mahdotontahan oli Niilo Sturen niitä kerrassaan unohtaa, varsinkin kun kuningas tiesi olevansa Niilo Sturelle vieläkin yhdessä velassa, josta ei oltu korvausta annettu.
Näitä asioita ei vuorimies kuitenkaan voinut tuntea, eikä kuningas voinut niihin nyt kajota. Kaarlo pani arvoa ainoastaan siihen lämpöön, joka huokui vanhuksen puheesta ja koko hänen olemuksestaan antaen hänen pysyä erehdyksessään Niilo Stureen nähden.
"No niin, hyvä on", sanoi hän. "Ja kiitokseni teille siitä, mitä olette tehneet minulle ja valtakunnalle; teidän nimeänne muistetaan kunnioittain, niinkauan kuin Ruotsissa pidetään urheata tekoa arvossa!"
Hovipoika tuli samassa nopeasti sisään ilmoittaen kuninkaalle, että
Ruotsin sotajoukon päälliköt olivat saapuneet laivalle.
Kuningas puristi silloin vielä kerran rehellisen vuorimiehen ja hänen poikansa käsiä, pani kypärän päähänsä ja astui kannelle Klaus Langin ja parin muun päällysmiehensä seuraamana. Perässä tuli Pentti-ukko poikineen.
Kannella olivat herrat Krister Pentinpoika, Iivari Green ja taalalaisten päämies, Hannu Djekn, jotka olivat tulleet neuvottelemaan kuninkaan kanssa hänen kaupunkiin purjehtimisestaan, leiriin tulemisestaan j.n.e.
Kuninkaasta ei ollut hauskaa, että arkkipiispan veli ja vanhan tanskalaisten ystävän Maunu Greenin poika olivat ensimmäisinä Ruotsin herroista häntä kohtaamassa, mutta mitä hän lieneekin maanpaossaan unhottanut, oli hänellä ainakin täydellisesti jälellä kykynsä hallita kasvonilmeitään. Valmistukset oli pian suoritettu, koko laivasto purjehti kohta sievässä järjestyksessä kaupunkia kohden.
Sitten laskettiin vesille vene, johon kuningas ja mainitut herrat astuivat. Pentti-ukko astui myöskin poikineen omaan veneeseensä, ja sitten läksivät molemmat veneet maalle päin.
Talonpojissa syntyi riemua ja he riensivät tervehtimään kauan odotettua kuningasta. Tultuaan tiheäin rahvasjoukkojen läpi keskelle leiriä, pysähtyi hän ja puhui talonpojille, jotka lupasivat kädet kohotettuina hänelle uskollisuutta. Kaupunkiin lähetettiin airut kutsumaan siellä olevia neuvosherroja kuninkaan luokse, eikä kauan kestänytkään, ennenkuin Vesteråsin piispa ja kaksi neuvosta saapuikin.
Kuningas puhui heille hieman terävänlaiseen.