Ilman pitempiä valmistuksia kääntyi hän nyt suoraan Hollingeriin.
"Sinä tunnet minut?" kysyi hän.
"Tunnen, kyllä tunnen sinut, viheliäinen roisto!" vastasi Hollinger.
"Hiljaa, hiljaa, ystäväni", sanoi Gumme, "hyvä on, että tunnet minut, mutta sitäpä et tiedäkään, että minä olen ollut herrasi, Niilo Sturen palveluksessa jo kolmatta vaotta… Niin, se taito on sinulla vielä opittavana; vaikka sinä kyllä muuten olet mies puolestasi viemään tuumasi viekkaudella perille… Minä olen kulkenut perässäsi ja pitänyt sinua silmällä yhtä tarkasti kuin sinä kerran pidit silmällä minua ja Hammarstadin Briita-rouvaa… et ole tiennyt sitä, et — siinäpä taitosi onkin, mutta nyt saat kuulla sen suoraan omasta suustani."
Tämä taito ei olisi ollut niin järin suuri, ettei Gummen olisi käynyt hyvinkin nolosti, elleivät olosuhteet olisi häntä auttaneet. Ensin oli Hollinger istunut Tukholman linnassa vankina, ja sitten oli herransa käyttänyt häntä paljon asioilla, joiden tähden hän tuli olleeksi enimmäkseen matkoilla. Kun hän enemmän sattumoisin oli joskus kotona, oli Gumme, jolla oli yleensä enemmän vapautta kuin ritarin muilla palvelijoilla, koska hänen ammattinsa ei ollut sotaista laatua, osannut pysytellä aina piilossa.
Hollinger paloi vihasta, hänen miekkansa oli jo puoleksi tupesta vedetty surmaamaan petturia. Mutta Niilo laski taaskin kätensä hänen olalleen estäen häntä. Brodde kuunteli käsivarret ristissä rinnallaan rypistetyin kulmin keskustelua. Hän oli herraansa lähempänä, ja senvuoksi hän osasi paremmin arvostella sitä tavatonta valtaa itsensä yli, jota herransa osoitti. Parhaiten ymmärsi hänen suuremmoisen tahdonvoimansa kuitenkin Erkki, Engelbrektin aikainen asepalvelija. Hän seisoi vähän syrjässä harmaine hapsineen, mutta hänen silmissään paloi sama tuli kuin silloin, kun hän kuletti sanomia vapaudensankarin ja Herman Bermanin välillä.
"Niin, en tahdo sinulle mitään pahaa", jatkoi Gumme Hollingerille, "saat minun puolestani pitää kernaasti henkesi, mutta anna minulle vaan takaisin se paperi, jonka pakotit minun ja Briita-rouvan viekkaudella ja väkisin silloin antamaan, muistathan, Hammarstadissa, kun luikersit itsesi kartanon salakamariin."
"Ellen olisi herrani rinnalla ja ellemme olisi Herran huoneessa, niin ei totisesti myrkkykielesi enää monta sanaa puhuisi tässä maailmassa, sinä musta murhamies!"
"Aivan niin, Hollinger Birgerinpoika… mutta sen pienen paperin nyt vaan tahtoisin; sitten olemme kuitit…"
Hollinger katsoi vaieten herraansa. Eräs rosvoista astui esiin aikoen puhua. Hänellä oli epäilemättä tarkoituksena kertoa, mitä äsken oli tapahtunut, joka selitys olisi varmaankin täydellisesti tyydyttänyt Gummea mitä tuohon vaaralliseen paperiin tulee, mutta olisi tuskin mitään vaikuttanut itse asiain menoon, eikä myöskään olisi muuttanut sitä kohtaloa jonka murhaajat olivat päättäneet Niilolle ja hänen miehilleen.