"Ette halua lohdutuksen sanoja matkallenne", sanoi hän sitten, mutta lisäsi ikäänkuin saaden takaisin entisen ylpeytensä puhuessaan, "luulin kuitenkin, että suuret ajatuksenne ovat nyt menneet menojaan!"
"Mistä ajatuksista puhutte, Briita-rouva?" kysyi kuninkaantytär.
"Niistä ajatuksista, arvoisa neiti, että teistä tulisi herra Iivari
Akselinpojan morsian!"
Kuninkaantytär kääntyi selin mitään vastaamatta. Mutta tämä ei suinkaan saanut Briita-rouvaa vaikenemaan, hän päinvastoin siitä yhä kiihtyi. Näki hyvin, että tuo kostonhimoinen nainen oli nyt päässyt ikävöityyn tilaisuuteen keventää sydäntään, eikäpä hän ollut niitä, jotka sellaisia tilaisuuksia laskevat käyttämättä. Hänen sisässään oli kauan riehunut ajatus saada kostaa Kaarlo-kuninkaalle kaikki häpeä ja ne katkerat kokemukset, joita tämä oli hänelle tuottanut. Armokin, jota kuningas sittemmin häntä kohtaan osoitti, oli pikemmin lisännyt kuin vähentänyt hänen vihaansa, koska se hänen silmissään sisälsi jonkunlaisen tunnustuksen, että kuningas sittenkin oli mennyt liikoihin häntä rangaistessaan.
"Vai luuletteko te", jatkoi hän, huulet ilkeässä hymyssä, "luuletteko te, että herra Akseli Pietarinpojan poika, että Lillön, Tranekärrin ja Gotlannin herra ojentaisi kätensä neidolle, jolla ei ole senkään vertaa omaa, että mahtuisi sille seisomaan… Älkää milloinkaan sitä ajatelko, Magdalena-neiti!"
Nyt kääntyi kuninkaantytär, ja hänen katseensa lankesi kuninkaallisen ylevänä kiihtyneeseen Briita-rouvaan.
"Miksi noin puhutte, Briita-rouva", sanoi hän, "en ymmärrä! Setäänne, Iivari-herraa, en tunne, mutta sen tiedän, ettei tuollainen puhe ainakaan ole sovelias herra Akseli Pietarinpojan pojantyttären huulille!"
Briita-rouva nykäytti niskaansa, mutta hänen silmissään paloi sammumaton kostonhimo.
"Niin te nyt osaatte puhua, Magdaleena-neiti", sanoi hän, "nyt kun huomaatte mahdottomaksi, että setäni ojentaisi teille kätensä ja kohottaisi teidät luokseen… kohottaisi teidät luokseen… ymmärrättekö, pikku arvoisa neiti?"
"En, Briita-rouva, en ymmärrä!" huudahti kuninkaantytär äänellä, joka oli ylenkatseen ja epätoivon välillä.