Tuo kauhea juhlan johtaja tuo sisään suuren maljan täynnänsä mustaa sekoitusta. Salainen juoppo juo ja sekaantuu; hän pelkää että hänet tavataan synnissä. Hänellä ei ole mitään lepoa, ei mitään onnea; hän on ahdistavan pelvon vallassa, hän pelkää tulevansa paljastetuksi. Hän uneksii yöllä, että joku häntä vaivaa; ääni kuiskaa hänen korvassaan ja sanoo hänelle: "Minä tiedän kaikki; minä olen puhuva siitä." Hän ajattelee, että kenties hänen syntinsä tulee tunnetuksi hänen ystävilleen, hänen isänsä saa sen tietää, hänen äitinsä saa sen tietää. Niin, kenties lääkäri kertoo tapauksen ja levittää kauhean salaisuuden. Sellaiselle miehelle ei löydy lepoa. Hän on aina pelvon vallassa tulla paljastetuksi. Hän on sen miehen kaltainen, josta olen lukenut, että kun hän oli paljo velkaa ja alinomaa pelkäsi velkamiesten häntä ahdistavan, tapahtui eräänä päivänä kun hänen takkinsa tarttui naulaan kiinni, sanoi hän: "Oi, antakaa minun mennä; minulla on kovin kiire. Minä maksan teille huomenna". Sellainen on asema joka valmistetaan siten, että otetaan osaa häpeän ja synnin peitettyihin esineihin; joka niin tekee, ei löydä mitään lepoa siitä pelvosta, että hänet huomataan. Viimeksi tulee paljastus: se on viimeinen malja. Usein tapahtuu se maanpäällä; sillä ole varma että syntisi tulee ilmi ja se tapahtuu tavallisesti jo täällä ajassa. Mitä kauhistavia näytöksiä saammekaan nähdä oikeuden-istunto tilaisuudessa, kun ihmisten täytyy juoda viimeinen mustien paljastusten malja!
Sama mies, joka johti uskonnollisia kokouksia, ja jota kunnioitettiin kuten pyhimystä, on lopulta paljastettu. Ja mitä sanoo tuomari — mitä sanoo maailma? Hän joutuu ivan esineeksi, saa moitetta ja paheksumista kaikkialla osakseen. Mutta otaksutaan, että hän kyllin taitavasti eläisi lopun ikäänsä tulematta paljastetuksi — jonka pidän melkein mahdottomana — mikä malja hänellä onkaan juotavana kun hän viimein seisoo Jumalan tuomio-istuimen edessä! "Tuo hänet esille, vangin vartija! Tuo vanki esille, sinä julma helvetin vankeuden vartija!" Hän tulee! Koko maailma on koolla. "Nousse ylös! Olihan sinulla uskonnollinen tunnustus? Eikö jokainen pitänyt sinua pyhimyksenä?" Hän on vaiti. Mutta monet tuosta suuresta joukosta huutavat: "Me luulimme hänet sellaiseksi". Kirja avataan, hänen tekonsa julkiluetaan, ylitsekäyminen toisensa perään paljastetaan. Kuuletteko melua? Vanhurskaat kohottavat kiukuissaan äänensä miestä vastaan, joka petti heitä kuten susi lampaan vaatteissa.
Kuinka kauheaa onkaan, kun täytyy kantaa kaikkien ylönkatsetta! Joka on hyvä, voi sietää huonon ylönkatsetta, mutta se häpeä ja ikuinen ylenkatse, jonka vanhurskas viha kokoaa salaisen synnintekijän pään päälle, täytyy olla kauheinta kaikista, lähinnä sitä vaivaa, jonka Jumalan viha ijankaikkisuudessa tuottaa, joka kärsimys on viimeinen malja, mikä saatanalla on tarjottavana pidoissaan salaiselle synnintekijälle ijankaikkisuudessa.
Tulen lävitse meneminen.
Näen paheen vallan kaikilla tahoilla. Sen liekit leimuavat jokaista mielen puuskausta vastaan; ja uusia uhreja vetää se lakkaamatta murhaaviin pyörteisiinsä. Se leviää kaikkiin kansan luokkiin. Yhtä vähän palatsi kuin hökkelikään on siltä turvattuna; yhtä vähän suuret, tukevat huoneet, jotka kätkevät kauppiaan tavaravarastot, tai jalot, komeat rakennukset, jotka ovat aijotut Herran palvelusta varten. Pahe, jonka myrkky on syövyttävä kuten tuli, leviää ja tarttuu kaikkeen, joka on puhdasta ja kaunista; säästämättä hyödyllistä ja pyhääkään. Meidän on meneminen tulen lävitse. Meidän, jotka olemme Jumalan todistajat, täytyy seisoa sen keskellä valaaksemme elämän veden virralla tulta ja jos emme voikaan sitä sammuttaa, täytyy meidän koetella estää sen levenemistä.
Sieluni silmäin edessä kuvastuvat kauniimpien tunnustusten hiiltyneet ruumiit. Joukottaisin on ihmisiä kukistunut kiusauksien laaksossa, jotka kerran ihmissilmillä päättäen, olivat taivasta lähellä. Kuinka moni onkaan joutunut saatanan hyökkäyksien uhriksi. Tämä on tuli, joka polttaa. Moni on sanonut: "Tahdon tulla taivaan matkamieheksi, pyhäksi vaeltajaksi;" mutta miten olikaan, tapasi hän Apollyonin tiellä ja kääntyi takaisin. Moni otti päälleen rautavarustuksen, mutta luopui pian taistelusta; ryhtyi työhön, mutta katsoi pian taaksensa. Löytyy useampia kuin yksi suolapatsas. Jos Lotin emäntä olisi ainoa lajiansa, niin olisikin koko hyvä; mutta onpa ollut olemassa tuhansia, jotka hänen tavallaan ovat katsoneet taakseen nähdäkseen Sodoman lakeuksia, jotka ollen samanlaisia hengen suhteen, ikuisesti ovat tulleet siksi mitä olivat — kadotetuiksi sieluiksi. Älkäämme ylenkatseella katselko vaarojamme; ne ovat vaaroja; ne ovat koettelemuksia. Pitäkäämme kiusauksiamme hävittävinä liekkeinä: sellaisia ne todellisuudessa ovatkin! Jos et sitä usko, erehdyt. Jos niiden keskelle omin voimin ajaudut, sanoen: "Minä ne kyllä kestän," huomaat, että ne ovat todellisia tulen liekkejä, jotka katkonaisin kielin nuolevat veresi silmänräpäyksessä, ellei sinulla vaan ole parempaa suojaa kuin oma voimasi.
"Kun käyt tulen läpi, et sinä pala; ja liekin ei pidä sinua sytyttämän". T:ri Aleksander, suuri amerikalainen kirjailija arvelee että käännös hänen mielestään on puutteellinen, koska molemmat lauseet hänen katsantonsa mukaan muodostavat toisensa vastakohdan. "Sinä et ole palava"; ja sitten seuraa: "eikä tulen liekki ole sinua sytyttävä". Minusta taas näyttää, että korkoon toisella lauseella: "Et ole palava", niin että henkesi menetät; et kärvennykään, niin ettet kärsi pienintä vahinkoakaan, "sillä liekin ei pidä sinua sytyttämän;" samoin aivan kuin sanotaan kolmesta pyhästä miehestä, kun he tulivat ulos tulisesta pätsistä: "Ei tuli heidän ruumiillensa mitään tehnyt, eikä hiuskarvaakaan heidän päässänsä ollut kärventänyt, ei heidän vaatteensa vahingoittuneet eikä tulen käryäkään heissä tuntunut". Näin ollen minusta näyttää teksti opettavan, ettei kristillinen kirkko kaikkien koettelemuksiensakaan aikana ole kukistunut ja vielä niinkin ei ole vähintäkään menettänyt koettelemuksien kautta. Herran kirkko ei ole vielä hävitetty vainojen ja koettelemuksien kautta. Sen vainoojat luulivat sen kukistavansa, mutta se elää vieläkin. He kuvittelivat mielessänsä ottaneensa siltä hengen, mutta se nousi elinvoimaisempana kuin koskaan.
En luule löytyvän yhtäkään kansaa, josta Kristuksen kirkko on täydellisesti karkoitettu. Vieläpä Espanjassakin, joka viimeksi näytti työnsä päättävän suurimpine julmuuksinensa, löytyy muutamia uskovaisia kuten orjantappurapensaita ulkokullaisuuden sivulla; ja mitä omaan lahkoomme tulee, on Herra samassa maassa, jossa verenvuodatuksella luultiin tukahdutettavan baptistien lahko, valinnut Oncken'in välikappaleeksi herättämään sen eloon, niin että ne Saksassa ja kaikissa Tanskan osissa, Preussissa, Puolassa ja vieläpä Venäjälläkin ovat heränneet uuteen, voimakkaaseen ja ihmeelliseen eloon. Ja Ruotsissa, jonka hallitus on julistanut meitä vastaan painavimmat vainojulistukset, olemme kummastuksella nähneet, miten seurakuntia on syntynyt kaikkialla. Totuudella on itsessään elävä siemen, joka ei tule hävitetyksi.
Mutta kirkko ei suinkaan häviä olemasta; se ei menetäkään mitään. Kirkon jäsenluku ei ole koskaan vähentynyt. Vainot ovat siitä pesseet ja puhdistaneet akanat pois, mutta ei ainoatakaan nisun jyväistä ole otettu pois kasasta. Ei näkyväistenkään jäsenten luvussa ole kirkko vähentynyt vainoamisen kautta. Se on kuten Israel Egyptissä; kuta enemmän Israelin lapsia vainottiin, sitä enemmän he lisääntyivät. Eräänä päivänä surmattiin piispa. Seuraavana aamuna tuli kymmenen nuorta miestä roomalaisen maaherran tykö tarjoutuen kuolemaan, koska he samana yönä olivat tulleet kastetuiksi kuolleen piispan siaan ja antaneet tunnustuksensa täyttääksensä hänen paikkansa. "Minä täytän avonaisen paikan kirkossa ja kuolen sitte kuten hänkin". Eräs vaimo hirtettiin ja kidutettiin julkisesti. Seuraavana aamuna tuli kaksikymmentä vaimoa, jotka pyysivät saada kärsiä, kuten hän kärsi, voidakseen kunnioittaa Kristusta. Polttihan roomalainen kirkko parhaina aikoinansa yhden suurimmista uskonpuhdistajistamme — Juhana Hussin ja eikö ikäänkuin hänen tuhkastansa herätettynä esiintynyt Martti Luther? Ja kun Wycliffe oli mennyt pois, eikö juuri se seikka, että häntä oli vainottu, auttanut hänen oppinsa leviämistä ja eikö Englannin jokaisessa kaupungissa löytynyt sadottain nuoria miehiä, jotka lukivat lollardien kirjoituksia ja tunnustivat lollardien uskoa? Ja niin on aina oleva, luottakaa siihen. Jos koiralle annat huonon nimen, niin sinä hirtät koiran; antamalla kristitylle huonon nimen, kunnioitat häntä. Anna kristitylle ainoasti joku liikanimi, niin se on tuleva hänelle arvonimeksi. Kun Yrjö Foxia nimitettiin kveekariksi, oli se naurua herättävä ja kummallinen nimi. Mutta ne Jumalan miehet, jotka häntä seurasivat, kutsuivat myös itseään kveekareiksi ja niin tuo nimi menetti halventavan merkityksensä. Whitefieldin ja Wesleyn seuraajia kutsuttiin metodisteiksi; he ottivat sen arvonimekseen, josta tuli arvossa pidetty nimi. Kun monet Englannissa vainotuista baptisti esi-isistämme menivät Amerikaan etsiäkseen vapaata kaupunkia, kuvittelivat he, että puritanein keskuudessa saisivat olla täydellisessä rauhassa, mutta puritanien omantunnon vapaus merkitsi: "Oikeus ja vapaus niille, jotka samoin ajattelevat kuin hekin, mutta ei mitään suvaitsevaisuutta toisin ajattelevia kohtaan." Niin pian kuin baptisti näyttäytyi Uuden Englannin puritanein joukossa, vainosivat he häntä yhtä tunnottomasti kuin episkopaalit olivat vainonneet puritaaneja. Tuskin oli baptisti siellä, ennenkuin hänet etsittiin ja kuljetettiin omien kristittyin veljiensä eteen. Kiinnittäkää huomiota siihen, että häntä langettaessa sakkoihin, pantaessa vankeuteen, omaisuutensa menettämiseen ja maanpakoon, vietiin samojen miesten eteen, jotka itse olivat vainoa kärsineet. Ja mikä oli seurauksena siitä? Ameriikassa, jossa meitä vainottiin, olemme suurimpana kristittynä yhteiskuntana. Jossa tuli paloi valtavimmin, siellä opetettiin vanhaa Kalvinin oppia, ja baptisti vastasi siellä enemmän nimensä merkitystä kuin muualla. Emme myöskään ole koskaan vähemmin lujasti pysyneet kiinni perus-opissamme, jonka hyväksi esi-isämme verellään sekoittivat kasteverensä kaikkien vainojen ja koettelemuksien aikana, joille olemme olleet alttiiksi annettuina, ja emme tule sitä koskaan tekemäänkään.
Viimeiseltä ei koko kirkossa ole tuntuva tulen käryä. Minä näen sen käyvän ulos pätsistä. Minä näen sen kohoavan korkeuteensa ja kunniaansa Herransa ja mestarinsa tykönä ja enkelit näkevät sen vaatteet; ne eivät ole ollenkaan vahingoittuneet. Eivät vihollisten kädet ole saaneet valtaa tehdä niihin naarmuakaan. He lähestyvät sitä; he näkevät sen liehuvat hiukset, ja nämät eivät ole kuumuudesta käyristyneet. Ja kun he katsovat sen jalkoja, niin vaikka hän on astunut hiilien päälle, ei niissä ole rakkuloita, ja hänen silmänsä eivät ole kuivuneet tuosta seitsen-kertaisesta kuumuudesta. Se on tullut kauniimmaksi, ihanammaksi, kunniallisemmaksi tuliliekkien kautta, mutta vahingoittunut se ei ole, siksi se ei voi tullakaan. Jos käännymme yksityisen kristityn puoleen, niin tulee meidän muistaa, että lupaus on yhtä luja jokaiselle uskovaiselle. Kristitty, jos olet totinen Jumalan lapsi, ei koettelemukset voi sinua turmella; ja mikä vielä on parempi, et voi niissä mitään menettääkään. Sinusta voi näyttää, että menetät päivä päivältä, mutta kun lasku tehdään, olet huomaava ettet vähintäkään ole menettänyt kaikkien koettelemusten ja saatanan hyökkäysten kautta, joita sinulla on ollut kestettävänä. Ei, päinvastoin, sinä tulet ihmeellisesti voittaneeksi. Koska koettelemuksesi ovat tuottaneet kärsivällisyyttä ja kokemusta, tekevät ne sinut rikkaaksi. Koska kiusauksesi ovat opettaneet sinua tuntemaan heikkouttasi ja näyttäneet missä voimasi on, tekevät ne sinut voimallisemmaksi.