Lavs Hjort. Vai Hattingin! Kyll' mie sen tunnen… Pekka, se on Hattingin rouva. (Per Wollesen nyökäyttää päätään.). Myö, tota noin, tultih' puhumah' Rönnoowille siit' rautatiest', että jos se niinkun pitäis' sit' puolta, että se laitettas' Virumin kylän kautta. — Eikös rouva — tota noin — puhuis' meitin puolestamme Rönnoowille?
Eeva, Sitä en uskalla luvata, sillä minä en ollenkaan ymmärrä sitä asiaa.
Lavs Hjort. Niin, se on tietty. Mistäs rouva sen ymmärtäis', mut sentäh'…
Eeva. Siitä ei olisi apua, sillä minä tiedän, että Rönnow jyrkästi vastustaa rautatien rakentamista Virumiin.
Lavs Hjort. Vai vastustaa? Vai niin? Sitten ei muuta kun mennäh' Matti Nuutsenin puheille.
Per Wollesen. Johan myö juteltih' sen kanssa.
Lavs Hjort (iskee silmää). Suu poikki! — Minull' olis' tuoll' porstuass' rouvalle vähän tuomisiin. Meirän muija lährätti… jos ei rouva ylönkattos'…
Eeva. Ei kiitoksia, minä en tahdo mitään.
Lavs Hjort. Olkoh' sitte — hyväst' nyt! (Rouva Hattingille.) Entä jos työ puhuisitte sille teirän herralle siit' meirän kylän rautatiest'? Kyll' mie sitte muistan, kun tulen kaupunkih'.
Rouva Hatting. Ei, kiitoksia!