Margrete. Niin, eikö se ole kauheaa? Tyttö, joka menee naimisiin, kadottaa kaikki oikeutensa.
Knudsen. Niin, Margrete, jos hän saa hyvän miehen, niin kaikki hänen oikeutensa säilyvät loukkaamattomina ja hän saapi vielä enemmän oikeuksia, kuin hänellä oli ennestään, mutta jos hän saa pahan miehen, niin ei mikään laki voi hänen oikeuksiaan suojella. Kysy rouva Rönnowilta, onko hän koskaan huomannut että hänellä olisi vähemmän valtaa, kuin hänen miehellään.
Eeva. Omaisuutta minä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi, vaikka Knudsenin huomautus siitä on aivan oikea. Mutta oikeus lapsiin, se ei voi olla sillä kannalla, kuin varatuomari väittää, sehän olisi aivan mahdotonta… se teidän täytyy myöntää.
Knudsen. Hyvä rouva Rönnow, eiköhän lie yhdentekevää, miten se asia on määrätty laissa, jos vaan on hyvä mies, joka tunnustaa vaimonsa oikeuden?
Margrete. Ei, se ei ole yhdentekevää, sillä jos hänellä ei ole oikeutta, niin hänen täytyy elää miehensä armosta.
Eeva (Knudsenille). Miksi te ette vastaa minun kysymykseeni? Sanokaa minulle suoraan, mikä teidän käsityksenne on tästä asiasta!
Knudsen. Minä en ymmärrä, miksi te sitä kysytte.
Eeva. Kuulkaa siis! Minulla on hyvä mies, mutta hän on varmaankin suuttunut minuun siitä, että minä en hyväksynyt hänen asettumistaan vaaliehdokkaaksi. Kenties se oli väärin, mutta minä tarkoitin hänen parastaan, ja minä luulen, että Hatting on yllyttänyt hänet ja sitten hän on lähettänyt sellaisen sanan, että meidän yhdeksänvuotias poikamme pannaan kaupunkiin kouluun, ja on tehnyt Hattingin kanssa sopimuksen, että meidän lapsemme (kyyneleet silmissä) viedään pois kotoa ja pannaan heille, Hattingille, asumaan.
Margrete (keskeyttäen). Rouva!
Eeva. Tuo on väärin lastamme kohtaan, sen minä tiedän paremmin kuin hän. Mutta onko hänellä oikeus siihen? Eikö minulla ole mitään oikeutta? Eikö minulla ole lupaa sanoa: sitä ei tehdä — minä en sitä salli?