STENFORS. Tätiä sitä enemmän, jotka yhä laittavat mulle saarnoja — —
SIEVÄ. Mutt' ei ruusupaperille. Näettekös, siin' on pieni ero värissä — — —
STENFORS. Onko punainen teidän mielestänne niin ilkeä?
SIEVÄ. No, älkää ollenkaan olko olevinanne; ikäänkuin ette tietäisi punaisen aina merkitsevän rakkautta.
STENFORS. Vai rakkautta?
SIEVÄ. Ja katsokaapa, tuohon on tipahtanut lakkaakin syrjälle, se merkitsee, että kirje on tervetullut.
STENFORS. Ei, Sievä-neitiseni; nyt on terävä älynne vienyt teidät varsin harhaan; sillä tuo kirje sisältää jälleen varmaankin jonkun paastosaarnan, johon minulla ei ole tarpeeksi hartautta.
SIEVÄ. Oo, — älkää koettakokkaan narrata minua! — Antakaas kun katson — ainoastaan allekirjoitusta!
STENFORS. Olkaa hyvä, — jos saatte sen käsiinne, (pistää sen lompakkoonsa) mutta toistaiseksi pistetään se talteen!
Kymmenes kohtaus.