MATTI. Ai — hoi! Päästähän toki irti! (Riistää, itsensä irti).
Hyvästi, Risto!
(Juoksee pois).
Toinen kohtaus
Risto (yksin).
RISTO. Hm — —! Se lienee toki ihmisen kurjin kohtalo, kun täytyy varastaa, saattaakseen olla varastamatta. Eikä ole ainoatakaan, jonka luoksi voisi mennä, sanoen: "Min'en tahdo enään olla varas, sillä minä tiedän sen olevan tuhminta, mihin ihminen voipi ryhtyä. Sentähden: — Tahdotteko pelastaa ihmis-hengen ja sielun, — se maksaa teille ainoastaan kaksikymmentä markkaa?" — Ei, eipä, jumal' avita, löydy sitä ihmistä, joka antaisi viisi penniäkään, heti odottamatta siitä markan edestä mairitusta, — sieluni kautta, semmoista ei löydy koko maan pinnalla! — Hahaha! Nyt on nuuskioilla hätä, kun tietävät Risto-sihteerin olevan tipo-tiessään! — Oi, jospa toki olisinkin kaukana, kaukana täältä! (kuultelee) Tuoll' on joku! — Vaanimaan, vanhus, — ehk' on kala apajassa.
(Menee).
Kolmas kohtaus.
Salmela (yksin).
SALMELA (kesä-matkapuvussa, valkoinen juuri-hattu päässä, matkalaukku kädessä, tulee). Täss' on viileä! — Ja tääll' on kaikki niin kaunista! — Tässä voin levähtää hetkisen rauhassa, (istuu). Kauvan olenkin jo kaivannut yksinäisyyttä. — Olen jo kokonaista pari päivää ollut Heiliön hilpeyden orjana. — Minä tunsin usein palavan halun vaipua oikein syviin ajatuksiin noissa jylhissä metsissä, joiden lävitse matkailimme, pohjastapitäin päästäkseni luonnon salaisuuksien perille; mutta Heiliön läsnä-olo ja ääretön puheliaisuus on aina pilannut jok'ainoan raittiin vaikutuksen. — Toivonpa nyt toki kestävän vähän aikaa, ennenkuin hän minut täältä löytää. — (Heittäikse pitkäkseen). Tuolta pilkistelee sininen taivas. Oi, minä saattaisin näin lepäillä koko päivän, tuijottaen tuonne puiden latvoihin, — — Mikähän lie tuo musta, joka istun tuolla? Varmaankin varis, — — Kas niin, nyt se lensi pois.
Neljäs kohtaus.