LAURA. Mistä tiedätte sen?
SANTTU ottaa esiin punertavan kirjeen. Tästä! Lukekaa itse!
HELLÄ ottaa kirjeen. Arvasinhan sen! — Nyt saamme nähdä!
LAURA. Ethän vain aikone lukea sitä!
HELLÄ. Hän kyllä antoi luvan, jos saisin sen käsiini — mutta samapa se! On siitä hyötyä kuitenkin! (Pistää kirjeen taskuunsa.)
SANTTU Lauralle. Olkaa niin hyvä ja sanokaa terveisiä herra
Merisaarelle siltä heittiöltä, jonka hän eilen tapasi.
LAURA. Terveisiäkö vain?
SANTTU. Sanokaa myöskin, että olen koko yön ajatellut sitä keskustelua, joka meillä oli eilen illalla. Sanokaa hänelle, että minä muistan mitä hän minulle sanoi ja koetan tehdä parastani. Hän saa vielä kuulla minusta kerran. — Sanotteko näin hänelle?
LAURA. Kyllä — mielelläni.
SANTTU. Kiitos! — Sitten — te voisitte pitää hänestä vähäisen — hän on kelpo poika — hän ansaitsee suosionne epäilemättä parhaiten.