KAISLA. En — eikä varkaat tahdo tullakaan huomatuiksi!
LAURA. Olettehan siis voinut pudottaa sen jonnekin!
KAISLA. Minä olen etsinyt huoneeni katosta lattiaan, mutta — turhaan!
Jo eilen illalla panin sen keskilattialla olevalle pöydälle.
PAUKKU. Mitä siinä lompakossa oli?
KAISLA. Parisenkymmentä markkaa ja pari kirjettä.
PAUKKU. Mainiota! Nyt ovat pojat pihdissä!
HELLÄ tuskassa. Mitä sinä uskot, Laura?
KAISLA. Laura-neiti uskoo vain hyvää!
LAURA. Eipä tässä enään usko pahaankaan pitkältä auttane. Pian kai saadaan nähdä, kuka uskoo oikein!
KAISLA. Laura-neidin läheinen tuttavuus noitten lurjusten kanssa kyllä tukee hänen uskoaan, mutta paras kai sentään lie uskoa järkiperäisiä syitä ja viedä poikaset arestiin. Siten vapaudumme kaikista ikävistä tutkimisista!