Monet niistä aineista, joita on käsitelty edellisessä, ovat niin ilmeisiä, että niiden pitäisi vaikuttaa melkoisesti luonnolliseenkin ihmiseen. Mutta nyt alamme tutkia ainetta, joka vaatii selvempää näköä, huolellisempaa Herran sanan harrastusta ja lujempaa uskon käsitettä, sillä se käsittelee asioita, jotka eivät ole näkyväisiä, paitsi uskonsilmille. Kumminkin odotetaan Jumalan kansan vaeltavan uskossa eikä näkemisessä sekä luottavan siihen, että mitä Jumala on luvannut sen hän voi myöskin runsaasti täyttää. — Room. 4: 18—21.
Näistä asioista ei voi kukaan tietää mitään oman oppinsa tai viisautensa kautta, mutta kaikilla, joilla on voitelu Pyhältä, on usko Jumalan voimaan, niin että hän voi sanoa: "Ei yhtäkään ole jäänyt täyttämättä hänen hyvistä sanoistansa, jotka hän… puhunut on." (1 Kun. 8: 56.) Ja nämä voivat kärsivällisyydellä ja ehdottomalla luottamuksella odottaa kaikkea luvattua, tulevaa hyvää.
Edellisissä tämän aineen [I osa 13 ja 14 luku; II osa, 4 luku] tutkisteluissamme opeimme, että "pakanain ajat", jotka käsittävät sen väliajan, joka on esikuvallisen valtakunnan poisottamisen välillä Israelilta ja totisen Messiaan valtakunnan täydellisen perustamisen välillä nykyisten maailman valtakuntien raunioille, päättyvät lokakuussa v. 1914. Me näemme myöskin, että Herran läsnäolon aika 1874—1914 on "elonaika", jona aikana hänen valittu morsiamensa kootaan ja jonka jälkeen tulee hädän aika, jolloin nykyiset laitokset kukistetaan valmistuksena uudelle valtakunnalle. Tarkastakaamme nyt profetallisen sanan valossa (Ps. 119: 105; 2 Piet. 1: 19) yksityisseikkoja, jotka ovat kaikkein korkeimman valtakunnan perustamisen yhteydessä, joka tulee viidenneksi maailman vallaksi maan päälle, jolla ei ole mitään loppua, ja joka tuottaa siunauksia kaikille alamaisilleen, kun taas kaikki toiset valtakunnat ovat suuressa määrin tuottaneet tyytymättömyyttä ja painostusta "huokaavalle luomakunnalle". Ei ihmettä, että esikuvassa ilmaistiin, että se saatettaisiin voimaan riemupasunan puhaltamisella (3 Moos. 25: 9), ja että profetta vakuuttaa meille, että se lopulta tunnustetaan "kaikkien pakanain (kansojen) toivoksi". Puhuessamme "Jumalan valtakunnan", "taivaan valtakunnan" perustamisesta, tulee meidän muistaa, mitä jo olemme oppineet [I osa, 14 luku] Raamatusta valtakunnan kirkkaudesta ja niistä, jotka muodostavat sen.
1) Se on Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että taivaallinen Isämme on se suuri kuningas, joka on järjestänyt suuren pelastussuunnitelman, josta tuhatvuotinen valtakunta muodostaa osan. Se on myöskin Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se perustetaan ja pidetään yllä hänen voimansa kautta. (1 Kor. 15: 24—28.) Edelleen on se Jumalan valtakunta siinä merkityksessä, että se edustaa häntä suurena, yihäisimpänä hallitsijana sekä ilmottaa hänen lakinsa, rakkautensa ja armahtavaisuutensa Välittäjän kautta, jonka hän on varannut.
2) Se on myöskin Kristuksen valtakunta — Jumalan rakastetun Pojan valtakunta, sen kautta, että Kristus uuden liiton välittäjänä ja Isän edustajana on tuhatvuotisen valtakunnan toimelias hallitsija, jotta hän kukistaisi pahan, hävittäisi synnin ja saattaisi lunastetusta suvusta kaikki, jotka ovat halukkaita tulemaan täydellisesti ennalleenasetetuiksi Jumalan kaltaisuuteen ja suosioon ja ijankaikkiseen elämään, täydelliseen sydämen tottelevaisuuteen Isää ja hänen lakejansa kohtaan.
3) Se on myöskin pyhien valtakunta, senkautta että he "kuninkaallisena papistona" (Ilm. 5: 10) hallitsevat, tuomitsevat ja siunaavat maailmaa Herransa, Jeesuksen yhteydessä. — Room. 8: 17, 18.
Varsinaiseen valtakunnan luokkaan kuuluvat ainoastaan Herra ja tämän Evankelikauden "valitut", joista ja joille hän sanoi: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". Näistä sanoo myöskin Herra profetia Danielille: "Valtakunta, valta ja kaiken taivaan alla olevien valtakuntien voima annetaan Korkeimman pyhälle kansalle, sen valtakunta on ijankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä". — Dan. 7: 27, engl. k.
Mutta muistettakoon, että kaikki nämä "muuttuvat" ylösnousemisessaan (ensimäisessä ylösnousemisessa, Ilm. 20: 4—6; 1 Kor. 15: 42—46, 50—54; Joh. 3: 5, 8) eivätkä he enää sen jälkeen ole inhimillisiä olentoja, vaan "jumalallisesta luonnosta osallisia" ja yhtä näkymättömiä ihmisille kuin Jumala ja taivaan enkelitkin ovat. Niinollen on joku ilmotusväline välttämätön kirkastetun Seurakunnan ja niiden välillä, jotka se tuomitsee [katso 1 Kor. 6: 2 ja I osa, 8 luku] ja nostaa alennuksesta, synnistä ja kuolemasta. Sellainen ilmottaminen henkiolentojen ja ihmissuvun välillä on tapahtunut muinaisina aikoina siten, että henkiolennot ovat ilmestyneet liharuumiissa ja siten ilmottaneet Jumalan määräyksiä muutamille eteville henkilöille. Sillä tavalla näkyi enkeleitä Aabrahamille, Saaralle, Lootille, Gideonille, Danielille, Marialle, Jeesuksen äidille, Sakariaalle ja m.m. Samalla tavalla ilmestyi Jeesus henkiolentona opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen, koska oli välttämätöntä antaa heille muutamia opetuksia, sillä "pyhä henki ei ollut vielä annettu, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastunut". — Joh. 7: 39.
Mutta me emme odota sellaista ilmotusta hengellisten hallitsijain ja heidän maallisten alamaistensa välillä Tuhatvuotiskautena, sillä me huomaamme, että Jumala on tehnyt sen määräyksen, että eräs ihmiskunnan luokka, jonka jäsenet koeteltiin jo ennen Evankelikautta ja huomattiin täydellisen inhimillisen luonnon arvoisiksi, tulevat koko Tuhatvuotiskautena olemaan välirenkaana henkisen valtakunnan, pyhien ja heidän alamaistensa, ihmiskunnan, välillä.
4) Vaikkei tämä välirengas muodosta valtakuntaa sanan varsinaisessa merkityksessä, edustavat he kumminkin niin täydellisesti sitä ihmisten keskuudessa, että ihmiset tunnustavat heidät valtakunnan hallintomiehiksi: he edustavat ihmisten edessä valtakuntaa ja ovat sen ainoat näkyväiset edustajat, ja sentähden kutsumme heitä "valtakunnan maalliseksi puoleksi". — Luukk. 13: 28.