"Huomenna voit tulla kotiini voudilta saamaan kirjallista todistusta", vastasi Gyldenstjerna; "vaan huoneesi on pikkuinen ja huono, tule joskus luokseni, niin keskustellaan, miten paremman saisit".
Torkel suuteli Gyldenstjernan kättä. Herrat nousivat sitte hevoisten selkään.
"Minä olin toki väkevin", sanoi Gyldenstjerna. "Eikö niin?"
"Niin kyllä", vastasi Torkel, silmät loistavat; "sitä tunnustamme me, minä sekä isäni, kaiken elinaikamme".
"Hevoisen kenkää et jaksanut oikaista".
"En, sitä en jaksanut, vaan herra unhottikin ottaa sen takaisin. Tässä se on".
Kun Gyldenstjerna otti kengän, oli Torkel kiertänyt sitä toisesta päästä toiseen asti niinkuin lankaa kerrataan. Sitte oli hän vääntänyt sen semmoiseen sykkyrään, ettei se ollenkaan enää näyttänyt kengältä. Gyldenstjerna katseli häntä kovin hämmästyneenä ja heitti raudan niin etäälle kuin jaksoi kankaalle. Molemmat herrat ratsastivat sitte tiehensä. Puuseppä seisoi ojan äyräällä, heidän jälkeensä katsoen.
II.
ALA-MITTAINEN.
Aalborgista lounaasen on suuri Restrup, vanha herraskartano keskiajalta, jonka päätyseinät ovat ristikko-rakennusta ja jonka ikkunain yläpuolella hirrenpäät ovat muodostetut monenlaisiksi kuviksi. Syvät, kivillä muuratut vallihaudat ympäröivät Restrupia etelässä ja lännessä; muilla puolilla oli ennen kaksi suurta metsikköä, joista toinen vielä kesällä on Aalborgin nuorison yleinen yhtymäpaikka, koska siinä pidetään tansseja ja se on myöskin rakas olopaikka kihlakunnan sala-kytille niitten metsävuohien ja muitten lukuisain otusten takia, jotka ennen muinoin tekivät tuon vanhan herraskartanon ympäristön yhdeksi Juutinmaan paraista jahtipaikoista.