"Miksi laskit tuon miehen menemään?" virkkoi joku vieraista, "hupaista olisi ollut nähdä edes muutamia näytteitä hänen väkevyydestänsä".
"Onko hän sitte niin väkevä?" kysyi Gyldenstjerna pilkallisesti.
"Hänen vertaistansa ei löydy koko tästä läänistä", vastasi toinen. "Kummaa, ettet ole kuullut sitä. Viimeisen osoituksen voimistaan antoi hän äsken Holstebron markkinoilla: hän tarttui rattaitten pyörään ja pidätti niin vahvasti, ettei hevoinen mahtanut ajokaluja liikuttaakaan, vaikka sitä kyllä sipaisivat ruoskalla ja se kaikin voiminsa pyrki menemään. — Olethan sinäkin voimakas, sen myöntää jokainen, mutta tuo puuseppä Torkel sinut toki voittaa".
"Se asia on ensin todistettava", sanoi siihen Knut Gyldenstjerna.
"Sitä on helppo todistaa", arveli toinen.
"En usko, ennenkuin näen", väitti Gyldenstjerna.
"Sitä on vaikea todistaa", muistutti Åbergin herra. "Ensiksi aatelismies ei voi taistella talonpojan kanssa. Toiseksi sinä et millään tavalla voi nähdä sitä, sillä jos kerran käytte koettelemaan, niin notkistaa hän sinut yhteen niinkuin kääntöpää-veitsen ja pistää sinut taskuunsa".
Hannu Krag oli pitkällään lattialla, kellehti ja lallatti; joka kerta, kun Gyldenstjernaa vastaan väitettiin, purskahti hän nauramaan, potki jaloillaan ylöspäin ja huusi: "Se on tietty, se on oikein! Paha sinun perii, jos yhtehen yhdytte". — Kun Hannu Krag oli juonut liiaksi, tuli hän aina ärsyttäväksi ja riitaiseksi. Gyldenstjernan kasvot olivat tulipunaiset, hän vihelsi, mäikytteli viinikannun kantta eikä vastannut toisen pilkka-puheesen. Sillä kertaa ei virkattukaan sen enempää puusepästä. —
Seuraavalla iltapuolella ratsasti Gyldenstjerna Åbergin herran luoksi ja sanoi hänelle:
"Eilen käytit itsesi pahasti ja solvaisit minua kovasti, koska laskit leikkiä minusta ja tuosta puusepästä".