Ihmiset katselivat tarkalla huomiolla molempain herrain ratsastamista. Kumpaisenkin hevoinen näytti yhtä hyvältä; ne riensivät tietä myöten niin nopeasti kuin nuolet, hypähtivät yhtä vikkelästi kaivantojen sekä vallien ylitse ja juoksivat sitte edelleen.
He olivat niinikään rinnakkaa saapuneet likelle rotkoa, kun eräs nainen katsojien joukossa heilutti kaulavaatettaan, metsäherraa tervehtäen. Tuuli sieppasi valkean huivin ja lennätti sen tanterelle. Metsäherran hevoinen pelästyi ja keikkui syrjään; kohta oli se kuitenkin taas hänen vallassaan ja juoksi rotkolle. Siihen hevoinen seisahtui ikäänkuin peläten niin pitkää hypähdystä. Metsäherra kannusti sitä kaksi kertaa reunalle; molemmat kerrat peräytyi se taapäin. Kolmannella kerralla töytäsi se rotkon ylitse, mutta ratsumestarin hevoinen oli silloin jo toisella puolella ja oli perille ehtinyt.
Metsäherra oli kalmankarvainen, tuomarien keskelle astuessaan; kulmakarvansa olivat rypistyneet ja rinta hengitti raskaasti. Kun kapteini julistettiin voittajaksi, sanoi hän:
"Minä väitän sitä päätöstä vastaan. Sattumus vaan auttoi kilpaveljeäni; kaikki läsnä olevat voivat sitä todistaa. Eräs nainen heilutti huiviaan ja hevoiseni sitä pelästyi — sillä tavalla pääsi hän ennemmin perille; — kova sattumus saattoi hänen voittajaksi eikä parempi taito".
"Mitä siihen vastaatte, herra kapteini?" kysyi eräs tuomari.
"Minä myönnyn tykkönään metsäherran väitökseen", vastasi kapteini kaikkien hämmästykseksi; "hänen hevoisensa pelästyi lentävää huivia enkä minä usko, että ratsumestari, jonka nimessä sain kunnian ajaa, tahtoisi sattumuksesta saada voittoa. Sentähden ehdoitan, että hiukan lepuutamme hevoisiamme ja sitte alamme uudestaan".
Tämä ylevämielinen sekä omaa etua katsomaton ehdoitus vastaanotettiin yleisellä suostumuksella. Höyryyvät hevoiset vietiin takaisin, pyyhittiin ja verhottiin loimilla niin kauaksi kuin saivat levätä. Metsäherra ja kapteini astuivat rinnakkain kentän vastaiseen päähän.
"Enkö vai sanonut totta?" virkkoi edellinen. "Sinä olet aina minun sekä perheeni hyvä enkeli; nyt osoitit minulle taas ystävyyttäsi".
"Sitä et vielä voi tietää", vastasi toinen äkeästi.
"Kuule! Minulla olisi ehdoitus mielessä, mutta älä virka kenellekään. Sinä voit oman tahtosi mukaan suostua siihen tahi kieltää. — Sinä tiedät kuinka suuri summa voittajalle on määrätty. — Minä olen, velikulta, pahassa pulassa ja tahtoisin helkkarin mielelläni voittaa — edes vähän; kaikkia en tarvitsekaan. Jos myönnyt tuumaani, niin molemmat voitamme. — Ymmärräthän — anna minun vaan päästä pari askelta edelle, niin jaamme sitte rahat keskenämme. — Mitä siihen sanot?"