"Kenen kanssa puhut?" tiedusteli vanhus.
"Täällä on Thimin ja Åbergin herrat", vastasi Torkel.
"Thimin armollista herraa sanotaan mahdottoman väkeväksi", ilmoitti sokea.
"Kiitetäänhän puuseppä Torkeliakin voimakkaaksi", sanoi Gyldenstjerna.
"Niin; tähän saakka hän ainakin ei ole tavannut vertaistaan", vastasi vanhus.
"Eihän siinä ole paljon syytä kerskailla", sanoi Torkel. "Tule pois sänkyyn!" Näin lausuen nosti hän ukon syliinsä ja kantoi hänet kuin lapsen ikään. Tuvassa riisui Torkel vaatteet isältään ja pani hänet makaamaan. Kun poika sovitteli peitteen vanhuksen päälle, nosti tämä päätään ja sopotti muutamia sanoja pojan korvaan.
"Pitääkö minun nyt maata?" jatkoi hän sitte kovasti puhettaan.
"Pitää niin kauan kuin minä lähden armollisten herrain kanssa".
"Älä unhota mitä sanoin!" virkahti ukko vielä.
"Muuta isäsi sänky tuvan keskelle, jotta aurinko paistaa siihen!" sanoi Gyldenstjerna. — Torkel tarttui sängyn päähän, sitä esille vetääksensä.