Pinocchiolle kasvaa aasinkorvat, hän muuttuu itsekin oikeaksi aasiksi ja alkaa huutaa kuin aasi.
Ja mikä oli tuo hämmästyttävä huomio?
Sanonpa sen teille, pienet, rakkaat lukijani: hämmästys oli se, että Pinocchio herätessään, kuten tavallista, alkoi raapia päätään ja raapiessaan päätään hän tunsi…
Voittekohan arvata mitä hän tunsi?
Hän huomasi suureksi ihmeekseen, että korvat olivat kasvaneet enemmän kuin kämmenen verran.
Te tiedätte, että marionetilla syntyessään oli hyvin, hyvin pienet korvat, niin että paljain silmin niitä ei nähnyt! Kuvitelkaa siis hänen hämmästystään, kun hän tunsi, että ne yön aikana olivat kasvaneet niin pitkiksi, että näyttivät kahdelta ruo'onpäältä. Hän lähti kiireesti etsimään peiliä, siitä katsellakseen itseään, mutta kun hän ei sellaista löytänyt, täytti hän pesuvadin vedellä ja peilaili siinä ja näki mitä ei olisi tahtonut nähdä, nimittäin oman kuvansa jota koristivat komeat aasinkorvat.
Voitte itse kuvitella mikä suru, häpeä ja epätoivo Pinocchion valtasi.
Hän alkoi itkeä ja huutaa ja löi päätään seinään, mutta hänen korvansa kasvoivat kasvamistaan kilpaa epätoivon kanssa, ja karvatkin alkoivat jo vähitellen kasvaa niiden kärkiin.
Pieni soma piikkisika, joka asui kerrosta ylempänä, kiirehti tämän melun kuultuaan huoneeseen ja kysyi huolestuneena nähdessään Pinocchion suuren tuskan:
— Mikä sinun on, rakas naapurini?