Samaan luokkaan kuuluvien olentojen sukulaisuutta on joskus esitetty käyttämällä vertauskuvana suurta puuta. Uskon että tämä vertauskuva suuressa määrin vastaa todellista asianlaitaa. Vihreät silmikoivat vesat kuvaavat elossa olevia lajeja ja entisinä vuosina syntyneet vesat sukupuuttoon kuolleiden lajien pitkää jonoa. Jokaisena kasvukautena koettavat kasvavat vesat haarautua joka taholle ja kasvaa ympärillä olevia vesoja ylemmäksi sekä surmata ne, samalla tavalla kuin lajit ja lajiryhmät ovat kaikkina aikoina kukistaneet muita lajeja suuressa elämäntaistelussa. Suuret haarat, jotka jakautuvat suuriksi oksiksi, sekä nämä oksat, jotka jakautuvat pienemmiksi oksiksi j.n.e. olivat nekin muinoin, kun puu oli nuori, silmikoivia vesoja; ja tämä haarautuvien oksien välittämä yhteys entisten ja nykyisten silmikkojen välillä kuvaa varsin hyvin kaikkien kuolleiden ja elossa olevien lajien jakautumista ryhmiin ja alaryhmiin. Monista vesoista, jotka versoivat silloin, kun puu vasta oli ainoastaan pensas, on enää elossa vaan pari kolme, jotka nyt ovat kasvaneet suuriksi oksiksi ja kannattavat muita oksia. Samoin ovat hyvin harvat niistä lajeista, jotka elivät etäisinä geologisina aikakausina, jättäneet eläviä ja muuntuneita jälkeläisiä. Puun varhaisimmasta kasvuajasta alkaen ovat monet haarat ja oksat kuivuneet ja pudonneet pois, ja nämä oksat ovat omansa esittämään niitä kokonaisia lahkoja, heimoja ja sukuja, joilla ei nykyään ole mitään elossa olevia edustajia ja joita tunnetaan ainoastaan kivettyminä. Samoinkuin siellä täällä vielä näemme hoikan yksinäisen oksan, jonka latvassa vielä on eloa, kasvavan puun alhaalla olevasta haarasta, samoin toisinaan näemme eläimen — sentapaisen kuin ornithorhynchus tai lepidosireni — joka sukulaisuussuhteidensa välityksellä jossakin määrin liittää yhteen kaksi suurta elämänhaaraa ja joka nähtävästi on säilynyt tuhoisalta kilpailulta sen kautta, että se on elänyt suojatussa paikassa. Samoinkuin silmikot kasvaessaan luovat uusia silmikoita ja nämä, jos ovat elinvoimaisia, haarautuvat ja tukahuttavat latvoillaan monet heikommat oksat, samoin uskon olevan suuren elämänpuun laidan, joka täyttää maankuoren kuolleilla ja katkenneilla oksillaan ja joka ikuisesti haarautuvilla kauneilla oksillaan peittää maan pintaa.
V LUKU.
MUUNTELUN LAKEJA.
Muuttuneiden elinehtojen vaikutukset. — Harjotus ja harjotuksen puute yhteydessä luonnollisen valinnan kanssa; lento- ja näköelimet. — Ilmastoonmukautuminen. — Muutosten vuorosuhteellisuus. — Kasvunkorvaus ja kasvunsäästö. — Vääriä vuorosuhteita. — Monistuneet, surkastuneet ja alhaiselimistöiset rakennelmat ovat muuntelevaisia. — Omituisesti kehittyneet elimistönosat ovat hyvin muuntelevaisia; laji-ominaisuudet ovat muuntelevaisempia kuin suku-ominaisuudet; toisarvoiset sukupuoli-ominaisuudet ovat muuntelevaisia. — Saman suvun lajit tuottavat samanlaisia toisintoja. — Ammoin kadonneiden ominaisuuksien palautuminen. — Jälkikatsaus.
Olen tähän asti joskus puhunut muunteluista, — jotka ovat niin tavallisia ja niin monenlaatuisia kesytyksen ja viljelyksen alaisissa elollisissa olennoissa ja vähäisemmässä määrässä myöskin luonnontilassa elävissä — ikäänkuin ne olisivat sattuman aiheuttamia. "Sattuma" on tietysti tässä aivan väärä sana, mutta se on omansa selvästi osottamaan meidän tietämättömyyttämme kunkin yksityisen muuntelun syystä. Jotkut tutkijat arvelevat, että siitosjärjestelmä yhtä hyvin on omansa luomaan yksilöllisiä eroavaisuuksia tai vähäisiä rakenteenpoikkeavaisuuksia kuin muodostamaan sikiön vanhempiensa kaltaiseksi. Mutta se seikka, että toisinnot ja epämuodostumat ovat tavallisempia kesytys- ja viljelystilassa kuin luonnossa, ynnä niiden lajien suurempi muuntelevaisuus, joilla on laajempi levenemisalue, kuin niiden, joiden alue on ahtaampi, saattaa minut päättämään, että muuntelevaisuus on riippuvainen niistä elinehdoista, joiden alaisena kukin laji on ollut polvesta polveen pitkien aikojen kuluessa. Ensimäisessä luvussa koetin osottaa, että muuttuneet elinehdot vaikuttavat kahdella tavalla, nimittäin suoranaisesti koko elimistöön tai muutamiin sen osiin ja välillisesti siitosjärjestelmän kautta. Kummassakin tapauksessa on vaikuttamassa kaksi tekijää, nim. elimistön laatu — joka näistä kahdesta on paljo tärkeämpi — ja elinehtojen laatu. Muuttuneiden elinehtojen suoranaisen vaikutuksen tulokset ovat joko pysyväisiä tai tilapäisiä. Jälkimäisessä tapauksessa elimistö näyttää muuttuvan plastilliseksi ja me havaitsemme siinä paljon epävakaista muuntelevaisuutta. Edellisessä tapauksessa on taas elimistön laatu sellainen, että se, määrättyihin olosuhteisiin jouduttuaan, helposti mukautuu niihin, ja kaikki tai melkein kaikki yksilöt toisintuvat samallaisiksi.
On hyvin vaikeata ratkaista, missä määrin elinehtojen, kuten ilmaston, ravinnon y.m. muutokset ovat vaikuttaneet pysyväisellä tavalla. On syytä uskoa, että vaikutukset ovat aikojen kuluessa olleet suuremmat kuin miksi ne voidaan selvästi todistaa. Mutta me saatamme olla varmat siitä, että ne monimutkaiset rakenteen-soveltautumiset, joita kaikkialla luonnossa tapaamme eri elollisten olentojen kesken, eivät voi olla tämän vaikutuksen aiheuttamia. Seuraavissa tapauksissa elinehdot näyttävät aikaansaaneen joitakin vähäisiä pysyväisiä vaikutuksia: E. Forbes vakuuttaa niiden simpukoiden, jotka elävät levenemis-alueensa etelärajoilla sekä niiden, jotka elävät matalassa vedessä, olevan kirkkaamman värisiä kuin samoihin lajeihin kuuluvien simpukkain, jotka elävät pohjoisempana ja syvemmällä; mutta tämä ei varmaankaan aina pitäne paikkaansa. Gould arvelee, että samat lintulajit ovat loistavamman värisiä sellaisissa seuduissa, joissa ilmakehä on kirkas, kuin lähellä rannikkoa tai saarilla; ja Wollaston on vakuutetta siitä, että meren läheisyys vaikuttaa hyönteisten väreihin. Moquin-Tandon luettelee joukon kasveja, joilla merenrannikon läheisyydessä kasvaessaan on jonkun verran lihakkaat lehdet, vaikkeivät kasvit sisämaassa ole mehevälehtisiä. Nämä lievästi muuntelevat elimistöt ovat sikäli mielenkiintoisia, että ne osottavat samanlaisia ominaisuuksia lajeissa, jotka ovat samanlaisten elinehtojen alaisina.
Kun muuntelu on hyvin vähäiseksi hyödyksi jollekin olennolle, emme voi sanoa, missä määrin se on luettava luonnollisen valinnan kartuttavan vaikutuksen ja missä määrin elinehtojen pysyväisen vaikutuksen ansioksi. Turkisten kauppiaat tietävät, että samaan lajiin kuuluvilla eläimillä on sitä tuuheampi ja parempi turkki, mitä pohjoisempana ne elävät. Mutta kukapa voi sanoa, missä määrin tämä erotus johtuu siitä, että lämpimimmällä turkilla varustetut eläimet ovat sukupolvesta sukupolveen olleet suotuisassa asemassa ja säilyneet, ja missä määrin ankaran ilmanalan suoranaisesta vaikutuksesta? Sillä voisihan ajatella, että ilmanala jollakin tavoin suoranaisesti vaikuttaa nelijalkaisten kotieläintemme karvapeitteeseen.
Voisin mainita esimerkkejä samankaltaisista muunnoksista, jotka ovat syntyneet samasta lajista mahdollisimman erilaisissa ulkonaisissa olosuhteissa, ja toisaalta erikaltaisista muunnoksista, jotka ovat syntyneet näennäisesti samoissa ulkonaisissa olosuhteissa. Jokainen luonnontutkija tuntee myöskin lukemattomia tapauksia, joissa lajit pysyvät samanlaisina eivätkä ollenkaan muuntele, vaikka ne elävät mitä vastakkaisimmissa ilmastoissa. Tällaiset seikat saavat minut panemaan vähemmän painoa ulkonaisten olosuhteiden suoranaiseen vaikutukseen kuin muuntelemistaipumukseen, jonka syyt ovat meille kokonaan tuntemattomat.
Eräässä mielessä voipi sanoa, että elinehdot eivät ainoastaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti aiheuta muuntelevaisuutta, vaan että niihin myöskin sisältyy luonnollinen valinta, koska näet elinehdot määräävät, jääkö tämä tai tuo muunnos eloon vai eikö. Mutta ihmisen toimiessa valitsijana havaitsemme selvästi erotuksen näiden kahden muutosten-aiheuttajan välillä; muuntelevaisuutta on johonkin määrin olemassa, mutta muunteluja kehittää määrättyyn suuntaan ihmisen tahto, ja tällä ihmisen toiminnalla on sama vaikutus kuin kelvollisinten eloonjäämisellä luonnontilassa.