Toisenlaisen tapauksen tarjoovat meille sitävastoin kyyhkyset, joiden kaikissa roduissa toisinaan esiintyy hallavansinisiä lintuja, joilla on kaksi mustaa poikkijuovaa siivissä, valkoinen yläperä ja poikkijuova pyrstönpäässä, laidimmaisten pyrstösulkien ollessa juurestaan valkoreunaiset. Koska kaikki nämä tunnusmerkit ovat ominaisia kantalajille, kalliokyyhkyselle, ei kukaan voine epäillä, että tässä on kysymyksessä palautumistapaus eikä mikään eri roduista syntynyt uusi, mutta samankaltainen muunnos. Voimme luullakseni huoletta tehdä tämän johtopäätöksen, koska olemme nähneet näillä värimerkeillä ilmeisesti olevan taipumuksena ilmaantua kahden eriävän ja erivärisen rodun risteytyksestä syntyneissä jälkeläisissä; eikä tässä tapauksessa ulkonaisissa elinehdoissa ole mitään muuta, mikä aiheuttaisi hallavansinisen värin uudelleen-ilmenemisen muine värimerkkeineen kuin risteyksen vaikutus perinnöllisyyden lakeihin.
On epäilemättä hyvin ihmeellistä, että ominaisuudet saattavat uudelleen ilmaantua, oltuaan kadoksissa monien, luultavasti satojen sukupolvien ajan. Mutta silloinkin kun jokin rotu on vain kerran risteytynyt jonkun muun rodun kanssa, osottavat jälkeläiset useissa sukupolvissa silloin tällöin ilmenevää taipumusta palautumaan vieraan rodun ominaisuuksiin — sanotaanpa aina kahdenteentoista, jopa kahdenteenkymmenenteen polveen saakka. Kahdentoista sukupolven kuluttua on jälkeläisissä ensimäisen esi-isän verestä jäljellä ainoastaan 1/2048, käyttääkseni tavanmukaista laskutapaa; ja kumminkin uskotaan yleisesti, että tämä vähäinen vieraan veren jäännös säilyttää palautumistaipumuksen. Kun rotu ei ole risteytynyt, mutta molemmat vanhemmat ovat kadottaneet jonkun esivanhemmilla olleen ominaisuuden, saattaa, kuten mainittu, taipumus kadonneen ominaisuuden uudelleen-ilmenemiseen siirtyä miltei kuinka moniin sukupolviin tahansa, huolimatta kaikesta päinvastaisesta, mitä näemme. Kun rodusta kadonnut ominaisuus uudelleen ilmenee hyvin monien sukupolvien perästä, on todenmukaisin olettamus se, että kysymyksenalainen ominaisuus on salassa piillen säilynyt sukupolvesta sukupolveen, kunnes se vihdoin on tuntemattomien suotuisien olosuhteiden johdosta päässyt kehittymään, eikä suinkaan se, että yksilö äkkiä palautuu satojen sukupolvien takaisen esivanhempansa muotoon. On luultavaa, että esim. partakyyhkysen rodussa, jossa hyvin harvoin esiintyy siniharmaita lintuja, jokaisessa sukupolvessa piilee salainen taipumus siniharmaan höyhenpuvun luomiseen. Tällaisen taipumuksen siirtymisessä monen moniin sukupolviin ei ole sen suurempaa abstraktista epätodenmukaisuutta kuin siinäkään, että aivan hyödyttömät tai surkastuneet elimet täten menevät perintönä. Ja onhan sitäpaitsi surkastuneen elimen ilmaantumis-taipumuskin toisinaan perinnöllinen.
Koska kaikkien saman suvun lajien oletetaan polveutuvan yhteisestä kantamuodosta, saattaisi odottaa niiden toisinaan muuntelevan samalla tavoin, niin että kahden tai useamman lajin muunnokset muistuttaisivat toisiaan, tai että toisen lajin muunnos muutamilta ominaisuuksiltaan muistuttaisi toista lajia, joka meidän kannaltamme katsoen on sekin ainoastaan selväpiirteinen ja pysyväinen muunnos. Mutta ominaisuudet, jotka ovat yksinomaan samanlaatuisen muuntelun synnyttämiä, lienevät kumminkin laadultaan vähäarvoisia, sillä kaikkien funktiollisesti tärkeiden ominaisuuksien säilymisen ratkaisee luonnollinen valinta lajien erilaisten elämäntapojen mukaisesti. Myöskin saattaisi arvella saman suvun lajien toisinaan osottavan palautumista kauvan sitten kadonneihin ominaisuuksiin. Mutta koska emme tunne minkään luonnontilassa elävän ryhmän yhteistä kantamuotoa, emme voi tehdä mitään eroa esivanhempien muotoon palautumisesta ja analogisesta muuntelusta riippuvien ominaisuuksien välillä. Ellemme esim. tietäisi, ettei kotikyyhkysten kantamuoto, kalliokyyhkynen, ollut höyhenjalkainen tai ettei sillä ollut vastasuuntaisia höyheniä päälaella, emme voisi sanoa, johtuvatko tällaiset kotiroduissamme havaittavat ominaisuudet alkumuotoon palautumisesta vaiko samankaltaisesta muuntelusta; mutta siniharmaan värin voisimme päättää palautumistapaukseksi niiden kirjailujen lukuisuudesta, jotka ovat vuorosuhteellisessa yhteydessä tähän väriin ja jotka todennäköisesti eivät kaikki esiintyisi samalla haavaa, jos ne olisivat pelkän muuntelun aiheuttamia. Etenkin tietäisimme tämän siitä, että sininen väri ja nuo eri kirjailut niin usein esiintyvät, kun erivärisiä lintuja on risteytetty toistensa kanssa. Vaikka siis luonnontilassa eläviin lajeihin nähden yleensä täytyykin jäädä epätietoisuuteen siitä, missä tapauksessa on kysymys palautumisesta aikaisempiin ominaisuuksiin ja missä ainoastaan samankaltaisista muunteluista, täytyy meidän kuitenkin teoriamme mukaan olettaa, että lajin muuntelevat jälkeläiset joskus omaksuvat ominaisuuksia, joita jo ennestään on muilla saman ryhmän jäsenillä. Ja näin onkin epäilemättä todellisuudessa laita.
Muuntelevien lajien toisistaan erottamisen vaikeus johtuu suuressa määrin siitä, että muunnokset ikäänkuin jäljittelevät muita saman suvun lajeja. Voisi laatia melko pitkän luettelon sellaisista muodoista, jotka ovat kahden muun muodon välimuotoja, jotka nekin vain epäröiden voidaan lukea lajien joukkoon; ja tämä osottaa — jollei kaikkia näitä läheisiä sukulaismuotoja pidetä erikseen luotuina lajeina — että ne ovat muunnellessaan omaksuneet muutamia toistensa ominaisuuksia. Parhaan todistuksen samankaltaisista muunnoksista tarjoovat kumminkin sellaiset osat tai elimet, jotka yleensä ovat luonteeltaan pysyväisiä, mutta jotka toisinaan muuntelevat siten, että jonkun verran muistuttavat jonkun sukulaislajin vastaavaa osaa tai elintä. Olen kerännyt pitkän luettelon sellaisia tapauksia, mutta ikävä kyllä en voi tässä, yhtä vähän kuin ennenkään, niitä esiintuoda. En voi muuta kuin toistaa, että sellaisia tapauksia varmasti on ja että ne minusta näyttävät olevan hyvin merkillepantavia.
Tahdon kuitenkin mainita erään omituisen ja monimutkaisen tapauksen, joka tosin ei koske mitään tärkeätä ominaisuutta, mutta joka on huomattavissa useissa samaan sukuun kuuluvissa lajeissa, sekä kesytetyissä että osaksi myöskin luonnontilassa elävissä. Tämä tapaus, joka miltei varmasti on palautumistapaus, on seuraava: Aasilla on toisinaan jaloissaan hyvin selviä poikittaisia juovia, samantapaisia kuin sebralla; on väitetty näiden olevan selvimmät varsoilla, ja mikäli olen asiaa tiedustellut näyttää väite pitävän paikkansa. Lavoilla oleva juova on usein kaksinkertainen ja pituudeltaan sekä ulkopiirteiltään hyvin vaihteleva. Erään valkoisen aasin, — ei kuitenkaan albinon, — kerrotaan olleen vailla pitkin selkää kulkevaa juovaa ja juovia lavoilla; tummanvärisillä aaseilla nämä juovat ovat toisinaan hyvin epäselvät tai kokonaan hävinneet. Kerrotaan, että on nähty Pahasin kulaani, jolla oli kaksinkertaiset lapajuovat. Mr. Blyth on nähnyt erään hemionuksen, jolla oli hyvin selvät lapajuovat, vaikkei tällä lajilla tavallisesti ole niitä ensinkään, ja eversti Poole on ilmottanut minulle, että tämän lajin varsoilla on tavallisesti juovikkaat jalat ja heikosti juovikkaat lavat. Kvaggalla, jonka koko ruumis on juovikas kuten sebran, ei ole jaloissa mitään juovia; kuitenkin on toht. Gray kuvannut erään kvaggan, jolla on kinterissä hyvin selvät juovat sebran tapaan.
Mitä hevoseen tulee, olen Englannista kerännyt tapauksia, joissa mitä erilaisimpiin rotuihin kuuluvilla ja kaikenvärisillä hevosilla on ollut pitkin selkää kulkeva juova. Poikittaiset juovat eivät ole harvinaisia ruskeiden ja harmaanruskeiden hevosten jaloissa, ja yhdessä tapauksessa huomasin tällaiset juovat rautiaalla. Epäselvät lapajuovat nähdään toisinaan ruskeilla hevosilla; yhdessä tapauksessa näin sellaiset punaisenruskealla hevosella.
Poikani tutki huolellisesti ja piirusti minulle ruskean belgialaisen kuormahevosen, jolla oli kaksinkertaiset juovat kummassakin lavassa sekä jalkajuovat. Itse olen nähnyt ruskean devonshirelais-ponin ja minulle on huolellisesti kuvailtu pieni walesilainen poni, joilla kummallakin oli kolme yhdensuuntaista juovaa molemmissa lavoissa.
Luoteis-Intiassa tavattavaan Kattyvar-rotuun kuuluvissa hevosissa on juovikkaisuus niin tavallista, että juovattomia hevosia ei pidetä puhdasrotuisina, mikäli eversti Poole, joka Intian hallituksen toimesta tutki tätä hevosrotua, on minulle kertonut. Pitkin selkää kulkee aina juova, jalat ovat tavallisesti juovikkaat, lavoissa on tavallisesti milloin kaksinkertaiset, milloin kolminkertaiset juovat, ja sitäpaitsi on pään sivuissa toisinaan juovia. Juovat ovat selvimmät varsoilla ja häviävät toisinaan tyyten vanhoilta hevosilta. Eversti Poole on nähnyt sekä harmaita että punaisenruskeita Kattyvar-rotuisia hevosia, jotka varsoina olivat juovikkaita. W.W. Edwards'ilta saamieni tiedonantojen nojalla pidän myöskin uskottavana, että englantilaisilla juoksijahevosilla huomattava selkäjuova on selvempi varsoilla kuin täysikasvuisilla hevosilla. Itse astutin hiljattain punaisenruskealla englantilaisella juoksijahevosella samanvärisen tamman, (joka on turkomani-oriin ja flamilaisen tamman jälkeläinen). Varsalla oli viikon vanhana takaruumiissaan ja otsassaan lukuisia, hyvin kapeita, sebrantapaisia juovia ja sen jalat olivat heikosti juovikkaat; kaikki nämä juovat katosivat pian täydellisesti. Tämän enempää yksityiskohtiin kajoamatta mainitsen ainoastaan, että olen pannut muistiin tapauksia, joissa jalka- ja hartiajuovat esiintyvät, hyvin erilaisista hevosroduista ja eri maista, Britanniasta aina Itä-Kiinaan ja Norjasta pohjoisessa aina Itä-Intian saaristoon saakka etelässä. Kaikissa maailman osissa näitä juovia tavataan kaikkein useammin ruskeilla ja harmaanruskeilla hevosilla; sanaan "ruskea" sisältyy tietysti laaja väriasteikko, mustallevivahtavasta ruskeasta alkaen miltei kermanväriin saakka.
Tiedän kyllä, että eversti Hamilton Smith, joka on kirjottanut tästä aiheesta, uskoo eri hevosrotujen polveutuvan eri kantalajeista, joista yksi, ruskea laji, oli juovikas, ja arvelee kaikkien äsken kuvailtujen ilmiöiden johtuvan aikaisemmasta risteytymisestä tummanruskean kantalajin kanssa. Mutta tämän mielipiteen saattaa huoleti hyljätä, koska on sangen epätodennäköistä, että raskas belgialainen kuormahevonen, walesilainen poni, norjalainen hevonen, hintelä Kattyvar-hevonen j.n.e., jotka asustavat aivan eri osissa maapalloa, olisivat kaikki risteytyneet oletetun kantalajin kanssa.
Ottakaamme nyt puheeksi hevosen sukuun kuuluvien eri lajien risteytymisen vaikutukset. Rollin vakuuttaa, että tavallisella muulilla, hevosen ja aasin sekasikiöllä, on hyvin usein juovia jaloissa; Gossen mukaan on muutamissa Yhdysvaltojen osissa yhdeksällä muulilla kymmenestä juovikkaat jalat. Itse näin kerran muulin, jonka jalat olivat niin juovikkaat, että jokainen olisi pitänyt sitä sebran sekasikiönä, ja W.C. Martin on oivallisessa tutkielmassaan hevosesta julkaissut kuvan samanlaisesta muulista. Olen nähnyt neljä väritettyä piirrosta aasin ja sebran sekasikiöstä, jolla oli jaloissa paljon selvemmät juovat kuin muualla ruumiissa, ja yhdellä niistä oli kaksinkertaiset lapajuovat. Lordi Morton'in kuuluisalla kvagga-oriin ja rautiaan tamman sekasikiöllä ja vieläpä eräällä myöhemmin siitetyllä tämän saman tamman ja erään mustan arabialaisen oriin puhtaalla jälkeläisellä oli jaloissa selvemmät poikkijuovat kuin puhtaalla kvaggalla. Erittäin huomattavana tapauksena mainittakoon vihdoin eräs aasin ja hemionuksen sekasikiö, jonka kuvan tohtori Gray on piirtänyt (ja hän on minulle kertonut tuntevansa erään toisenkin samanlaisen tapauksen); huolimatta siitä, että aasilla vain satunnaisesti on juovia jaloissa ja ettei hemionuksella ole niitä milloinkaan, eipä edes lapajuoviakaan, olivat tämän sekasikiön kaikki jalat juovikkaat ja sillä oli lavoilla kolme lyhyttä juovaa, kuten Devonshiren ja Walesin poneilla, vieläpä muutamia sebrantapaisia juovia molemmin puolin päätä. Mitä tulee tähän viimemainittuun tapaukseen, olin niin vakuutettu siitä, ettei ainoakaan värijuova riipu siitä, mitä tavallisesti kutsutaan sattumaksi, että pelkästään noiden aasin ja hemoniuksen sekasikiön päässä olevien juovien johdosta kysyin eversti Poolelta, tavataanko sellaisia juovia milloinkaan yleensä tavattoman juovikkailla Kattyvar-rotuisilla hevosilla, ja kysymykseeni sain, kuten olemme nähneet, myöntävän vastauksen.