Ensi risteytymiset sellaisten muotojen välillä, jotka niin selvästi eroavat toisistaan, että niitä voidaan pitää eri lajeina, ja niiden sekasikiöt ovat hyvin yleisesti, joskaan eivät aina, hedelmättömiä. Hedelmättömyys on hyvin eriasteista ja useinkin se esiintyy niin lievänä, että kaikkein huolellisimmat havaintojentekijät ovat tulleet aivan päinvastaisiin tuloksiin, kun he sen nojalla ovat päätelleet, ovatko jotkin muodot katsottavat muunnoksiksi vaiko lajeiksi. Hedelmättömyys on saman lajin yksilössä synnynnäisesti muuntelevainen ja se on hyvin altis suotuisien ja epäsuotuisien olosuhteiden vaikutuksille. Hedelmättömyysaste ei aina ole riippuvainen systematisesta sukulaisuudesta, sen määräävät eräät omituiset ja monimutkaiset lait. Kahden lajin vastavuoroiset risteytykset ovat tavallisesti eri määrässä hedelmättömiä, ja toisinaan on erotus hyvinkin suuri. Ensi risteytyksen ja siitä syntyneiden sekasikiöiden hedelmättömyyskään ei aina ole yhtä suuri.

Samoinkuin puiden oksastuksessa huomattava lajien ja muunnosten erilainen kiinnikasvettumiskyky riippuu kasvullisen rakenteen eroavaisuuksista, joiden laatu yleensä on meille tuntematon, samoin risteytyksessäkin se suurempi tai pienempi helppous, jolla toinen laji yhtyy toiseen, riippuu lajien siitososissa piilevistä tuntemattomista eroavaisuuksista. On yhtä vähän syytä luulla, että lajit ovat varta vasten saaneet eriasteisen keskinäisen hedelmättömyytensä, jotta niiden risteytyminen ja sekaantuminen luonnossa estyisi, kuin että puut ovat saaneet suuremman tai pienemmän kyvyn vastustaa oksastamista, jotta ne eivät kasvettuisi yhteen metsissämme.

Ensi risteytysten ja niiden sekasikiö-jälkeläisten hedelmättömyys ei ole luonnollisen valinnan aikaansaama. Ensi risteytysten hedelmättömyys näyttää riippuvan eri asianhaaroista, joissakin tapauksissa sikiön aikaisesta kuolemasta. Sekasikiöiden hedelmättömyys johtuu nähtävästi siitä, että niiden koko organisationi on kärsinyt häiriöitä kahden erilaisen muodon yhtymisen vuoksi, ja niiden hedelmättömyys on läheistä sukua sille hedelmättömyydelle, jota usein huomataan puhtaissakin lajeissa, kun ne ovat joutuneet uusiin ja luonnottomiin olosuhteisiin. Ken kykenee selittämään jälkimäisen tapauksen, kykenee myöskin selittämään sekasikiöiden hedelmättömyyden. Tälle mielipiteelle antaa voimakasta tukea eräs toisellainenkin rinnakkaisilmiö: se, että lievät elinehtojen muutokset lisäävät kaikkien elollisten olentojen elinvoimaa ja hedelmällisyyttä ja että sellaisten muotojen risteytyminen, jotka ovat eläneet hieman erilaisissa olosuhteissa tai jotka ovat muunnelleet, vaikuttaa edullisesti jälkeläisten ruumiinkokoon, elinvoimaan ja hedelmällisyyteen. Kaksi- ja kolmimuotoisten kasvien "väärien" siitosten ja niistä syntyneiden jälkeläisten hedelmättömyys tekee kenties todennäköiseksi, että ensi risteytysten ja niiden jälkeläisten suhteellisen hedelmällisyyden välillä aina on olemassa jokin tuntematon yhdysside. Tarkastaessamme näitä dimorfismia koskevia tosiseikkoja ynnä vastavuoroisten risteytysten tuloksia emme voi olla tekemättä sitä johtopäätöstä, että risteytettyjen lajien hedelmättömyyden alkusyy on sukupuoliainesten eroavaisuudessa. Mutta miksi eri lajien sukupuoliainekset ovat niin yleisesti enemmän tai vähemmän muuntuneet, siten aiheuttaen lajien keskinäisen hedelmättömyyden, sitä emme tiedä. Kumminkin tämä seikka näyttää olevan jossakin läheisessä suhteessa siihen, että lajit ovat kauan aikaa olleet miltei muuttumattomien elinehtojen alaisina.

Ei ole ensinkään hämmästyttävää, että kahden lajin risteyttämisen vaikeus ja niiden sekasikiö-jälkeläisten hedelmättömyys useimmiten vastaavat toisiaan, silloinkin kun ne johtuvat eri syistä: molemmat seikat riippuvat niiden eroavaisuuksien suuruudesta, jotka erottavat risteytetyt lajit toisistaan. Ei ole myöskään hämmästyttävää, että ensi risteytyksen aikaansaamisen helppous ja siitä syntyneiden sekasikiöiden hedelmällisyys sekä oksastamisen helppous — joskin viimemainittu seikka ilmeisesti riippuu aivan eri asianhaaroista kuin edellämainitut — jossakin määrin käy rinnan kokeilun alaisina olevien muotojen systematisen sukulaisuuden kanssa; sisältyyhän näet systematiseen sukulaisuuteen kaikenlaisia yhdenkaltaisuuksia.

Sellaisten muotojen ensi risteytykset, jotka tiedetään muunnoksiksi tai jotka ovat siksi paljon toistensa kaltaisia, että niitä voidaan pitää muunnoksina, ja näistä syntyneet jälkeläiset ovat yleensä hedelmällisiä, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksetta, niinkuin usein väitetään. Tämä miltei yleinen ja täydellinen hedelmällisyys ei olekaan mitään ihmeellistä, katsoen siihen että niin helposti voimme erehtyä tekemään kehäpäätelmiä, kun on kysymys luonnontilassa elävistä muunnoksista, ja katsoen siihen että suurin osa kesyistä ja viljellyistä muunnoksista on syntynyt ainoastaan ulkonaisiin eroavaisuuksiin kohdistuvan valinnan kautta ja etteivät nämä muunnokset ole kauan eläneet yhdenmukaisissa olosuhteissa. Älkäämme myöskään jättäkö huomioon ottamatta sitä, että pitkällinen kesytys ja viljelys pyrkii poistamaan hedelmättömyyden, jotenka siis ei suinkaan ole luultavaa, että se voisi aiheuttaa tämän saman ominaisuuden. Hedelmällisyyttä lukuunottamatta sekasikiöt ja sekamuunnokset muistuttavat toisiaan mitä läheisimmin kaikissa muissa suhteissa: muuntelevaisuudessa, siinä, että ne yhä uudelleen risteytettyinä toisen puhtaan kantamuodon kanssa lopuksi palautuvat tähän muotoon sekä siinä, että ne perivät kummankin vanhempansa ominaisuudet.

Vaikkakaan emme siis tunne ensi risteytysten ja sekasikiöiden hedelmättömyyden alkusyytä, yhtä vähän kuin tiedämme, miksi luontaisista olosuhteistaan siirretyt eläimet ja kasvit muuttuvat hedelmättömiksi, eivät tässä luvussa esitetyt tosiasiat mielestäni vastusta sitä olettamusta, että lajit ovat alkuaan olleet muunnoksia.

X LUKU.

GEOLOGIAN KERTOMUKSEN EPÄTÄYDELLISYYS.

Miksi nykyään puuttuu välimuotoja. — Sukupuuttoon kuolleiden välittävien muunnosten luonne ja lukumäärä. — Kuluneen ajan pituus päättäen kulutuksen (denudationin) ja kerrostumisen nopeudesta. — Kuluneen ajan pituus vuosissa määrättynä. — Paleontologisten kokoelmiemme köyhyys. — Geologisten muodostumien katkonaisuus. — Graniittimaisten vuorilajien kulutus. — Välittävien muunnosten puuttuminen jokaisesta muodostumasta — Lajiryhmien äkillinen ilmaantuminen. — Niiden äkillinen ilmaantuminen vanhimmissa tunnetuissa kivettymiä-sisältävissä kerrostumissa. — Asuttavaksi soveltuneen maapallon ikä.

Kuudennessa luvussa olen lyhyesti maininnut ne pääasialliset vastaväitteet, joita voidaan tehdä teoksessani esitettyjä mielipiteitä vastaan. Useimpia niistä olemme jo käsitelleet. Sangen pulmallisen vaikeuden tarjoaa lajinomaisten muotojen selväpiirteisyys ja se seikka, etteivät nämä muodot liity toisiinsa lukemattomien välimuotojen välityksellä. Osotin syyt. miksei tuollaisia välimuotoja nykyään yleisesti esiinny sielläkään, missä olosuhteet näyttäisivät siihen suotuisimmilta, nimittäin laajoilla, eheillä mantereilla, joilla vallitsevat asteittaisesti vaihtelevat ulkonaiset olosuhteet. Koetin osottaa, että kunkin lajin elämä on riippuvaisempi muiden jo selväpiirteisiksi vakaantuneiden elollisten muotojen olemassa-olosta kuin ilmastosuhteista ja että todella määräävät elinehdot eivät vaihtele yhtä huomaamattomin vivahduksin kuin lämpö tai kosteus. Koetin myöskin osottaa, että koska välittävät muunnokset ovat vähälukuisempia kuin ne muodot, jotka ne liittävät toisiinsa, niin välittävät muodot yleensä tuhoutuvat ja häviävät sukupuuttoon toisintumisen ja kehityksen jatkuessa. Pääsyynä siihen, ettei lukemattomia välimuotoja nykyään esiinny kaikkialla luonnossa, on kumminkin itse luonnollinen valinta, joka aikaansaa, että uudet muodot lakkaamatta syrjäyttävät ja korvaavat kantamuotonsa. Mutta samoinkuin tämä sukupuuttoon häviäminen on ollut äärettömän runsasta, samoin on aikaisemmin eläneiden välittävien muunnosten lukumäärän täytynyt olla todella äärettömän suuri. Miksi ei sitten jokainen geologinen muodostuma ja jokainen geologinen sarja ole täynnä tuollaisia välimuotoja? Geologia ei tosiaankaan osota meille mitään tuollaista asteittaisesti toisiinsa liittyvien elollisten muotojen ketjua: ja tämä on kenties lähinnä tarjoutuva ja painavin vastaväite, joka voidaan tehdä teoriaamme vastaan. Selitys on luullakseni etsittävä geologian kertomuksen tavattomasta epätäydellisyydestä.