Samoinkuin maalla, siirtyi meressäkin merieläimistö, joka pliocenikaudella tai vieläkin varhaisemmalla ajalla eli miltei yhtenäisenä napapiirin katkeamattomilla rannikoilla, hitaasti etelään päin; ja tämä selittää, jos katselemme asiaa muuntumisteorian kannalta, miksi toisistaan täydelleen eristetyillä merialueilla nykyään elää monia lähisukuisia muotoja, ja miksi Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikon lauhkeassa vyöhykkeessä tavataan toisilleen läheistä sukua olevia, vielä eläviä tai sukupuuttoon kuolleita muotoja. Samoin myös sen vielä omituisemman seikan, että Välimeressä ja Japanin vesistöissä asustaa monia lähisukuisia äyriäislajeja (jotka ovat esitetyt Danan oivallisessa teoksessa) sekä joitakuita kaloja ja muita merieläimiä — vaikka näitä alueita nykyään täydellisesti erottavat kokonaisen mantereen leveys ja laajat valtameret.
Tapaukset sellaiset kuin Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikon, Välimeren ja Japanin vesistöjen sekä Pohjois-Amerikan ja Europan lauhkean vyöhykkeen entisten ja nykyisten asujanten läheinen sukulaisuus ovat selittämättömiä luomisteorian kannalta. Emme voi väittää asian johtuvan siitä, että samanlaiset lajit ovat luodut elämään alueilla, joilla vallitsevat jotenkin samanlaiset fysilliset elinehdot. Sillä jos vertaamme esim. eräitä Etelä-Amerikan seutuja eräisiin Etelä-Afrikan tai Australian seutuihin, havaitsemme alueiden olevan kaikilta fysillisiltä elinehdoiltaan hyvin samankaltaisia, mutta niiden asujanten siitä huolimatta peräti erilaisia.
JÄÄKAUSIEN VUOROTTELU POHJOISESSA JA ETELÄSSÄ.
Mutta palatkaamme varsinaiseen aiheeseemme. Olen vakuutettu siitä, että Forbes'in esittämä käsitys on paljon laajemmallekin sovitettavissa. Europassa tapaamme mitä selvimpiä todisteita jääkaudesta Britannian länsirannikolta alkaen aina Uralin tienoille ja etelässä aina Pyreneille asti. Jäätyneinä säilyneet imettäväiset ja vuoristokasvisto antavat meille aihetta otaksua jääkauden vallinneen myöskin Siperiassa. Hooker'in mukaan peitti Libanonilla ikuinen lumi muinoin vuoriston keskiosia ja synnytti jäätiköitä, jotka vyöryivät 4000 jalan matkan alas laaksoihin. Sama tutkija on äskettäin löytänyt Pohjois-Afrikan Atlasvuorilta matalalla sijaitsevia suuria moreneja. Pitkin Himalajan rinteitä on 900 engl. penikulman pituudelta jälkiä aikaisemmin matalammalla sijainneista jäätiköistä; ja toht. Hooker kertoo nähneensä Sikkimissä maissin kasvavan muinaisilla jättiläismoreeneilla. Etelään Aasian mantereesta, päiväntasaajan vastakkaisella puolella, on muinoin, kuten tiedämme toht. J. Haast'in ja toht. Hector'in etevistä tutkimuksista, Uudessa Seelannissa ollut äärettömiä matalalla sijaitsevia jäätiköitä; ja samat kasvilajit, joita toht. Hooker löysi tältä saarelta toisistaan kaukana olevista vuoristoista, kertovat nekin aikaisemmasta kylmästä aikakaudesta. Myöskin Rev. W.B. Clarkelta saamistani tiedonannoista päättäen on Australian lounaiskolkassa sijaitsevissa vuoristoissa havaittavissa aikaisemman jääkauden jälkiä.
Pohjois-Amerikassa on mantereen itäosissa tavattu jäiden kuljettamia kallionlohkareita aina 36°-37° tienoille ja Tyynen meren rannikoilla, jossa ilmasto nykyään on niin erilainen, aina 46° tienoille saakka. Siirtolohkareita on myöskin tavattu Kalliovuorilla. Etelä-Amerikan Kordiljereilla ulottuivat jäätiköt muinoin hieman päiväntasaajan alapuolella paljon matalammalle kuin nykyään. Keskisessä Chilessä olen tutkinut laajoja moreriimuodostuinia, jotka suurine siirtolohkareineen kulkevat poikki Portillo-laakson. Ja D. Forbes on kertonut minulle tavanneensa Kordiljerien eri seuduilla 13° ja 30° välillä 12,000 jalan korkeudessa syväuurteisia kallioita, jotka muistuttivat hänen Norjassa näkemiänsä, sekä suuria murtokivisoraröykkiöitä naarmuisine piikivineen.
Koko tällä alueella ei Kordiljereilla tapaa todellisia jäätiköitä paljon korkeammillakaan seuduilla. Etelämpänä mantereen kummallakin puolella 41:ltä leveysasteelta alkaen aina mantereen eteläisimpään kärkeen saakka ovat lukuisat suunnattoman suuret siirtolohkareet, jotka jäiden mukana ovat kulkeutuneet kauaksi alkuperäisiltä asemiltaan, mitä selvin todistus aikaisemmasta jääkaudesta.
Kaikki edellämainitut seikat — ensinnäkin, että jääkausi on käsittänyt koko pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon, että tämä kausi on vallinnut geologisesti katsoen myöhäisellä ajalla kummallakin pallonpuoliskolla, että se on kummallakin puoliskolla kestänyt pitkän ajan, kuten sen vaikutukset osottavat, ja että jäätiköitä on vielä hiljakkoin sijainnut alhaisilla korkeuksilla pitkin koko Kordiljerien vuorijonoa — nämä seikat näyttivät mielestäni aikaisemmin välttämättä vievän siihen johtopäätökseen, että lämpötila oli jääkaudella laskeutunut kaikkialla koko maapallolla. Nyt on kumminkin Croll eräässä etevässä kirjotelmasarjassa koettanut todistaa, että ilmaston jäähtyminen jääkaudella on ollut tuloksena erilaisista fysikalisista syistä, jotka vuorostaan ovat aiheutuneet maan radan lisääntyneestä epäkeskisyydestä. Kaikki nämä syyt johtavat samaan tulokseen; mutta vaikuttavimpana syynä näyttää olleen maan radan lisääntyneen epäkeskisyyden epäsuora vaikutus merivirtoihin. Croll'in mukaan palaavat kylmät aikakaudet säännöllisesti kymmenen tai viidentoista tuhannen vuoden väliaikojen jäljestä, ja nämä ovat aika ajoin, pitkien väliaikojen jäljestä, tavattoman ankaria, riippuen eräistä asianhaaroista, joista tärkein Sir C. Lyell'in mukaan on maan ja veden suhteellinen asema. Croll arvelee viimeisen ankaran jääkauden vallinneen noin 240,000 vuotta sitten ja kestäneen lievin ilmastonmuutoksin noin 160,000 vuotta. Mitä vanhempiin jääkausiin tulee, ovat eräät geologit suoranaisten todisteiden nojalla tulleet siihen vakaumukseen, että tällaisia jääkausia on ollut mioceni- ja eoceni-ajalla, mainitsematta vielä vanhempia muodostumia. Mutta meille tärkein johtopäätös, johon Croll on tullut, on se, että kylmän kauden vallitessa pohjoisella pallonpuoliskolla on samalla aina eteläisellä pallonpuoliskolla lämpötila korkeampi ja talvet paljon lauhkeammat, mikä etupäässä johtuu merivirtojen suunnanmuutoksista. Sama on laita pohjoisella pallonpuoliskolla jääkauden vallitessa eteläisellä puoliskolla. Tämä päätelmä on omansa luomaan siksi paljon valoa lajien maantieteelliseen levenemiseen, että se minusta tuntuu sangen uskottavalta. Ensin tahdon kumminkin mainita tosiasiat, jotka kaipaavat selitystä.
Tohtori Hooker on osottanut, että Tulimaan niemellä Etelä-Amerikassa tavattavista kasveista, paitsi useita lähisukuisia lajeja, noin 40-50 kukkivaa kasvilajia, jotka muodostavat huomattavan osan sen köyhässä kasvistossa, esiintyy myöskin Pohjois-Amerikassa ja Europassa, niin äärettömän etäällä kuin nämä eri pallonpuoliskoilla sijaitsevat alueet ovatkin toisistaan. Päiväntasaajan seuduilla Amerikassa tavataan korkeissa vuoristoissa joukko erikoisia lajeja, jotka kuuluvat europalaisiin sukuihin. Brasilian Organ-vuorilta löysi Gardner muutamia Europan lauhkean vyöhykkeen sukuja sekä joitakuita antarktisia ja eräitä Andes-vuorilla kasvavia sukuja, joita ei ole olemassa välillä sijaitsevan kuuman vyöhykkeen alankoseuduilla. Ja Caracas-vuorilta löysi kuuluisa Humboldt jo kauan sitten lajeja, jotka kuuluvat Kordiljerien luonteenomaisiin sukuihin.
Afrikassa tavataan useita Europalle luonteenomaisia muotoja ja Abessinian vuoristossa muutamia Hyväntoivonniemen kasvistoa edustavia muotoja. Hyväntoivonniemellä on vain hyvin harvoja europalaisia lajeja, joita ei arvella ihmisen maahantuomiksi, ja vuoristoissa kasvaa eräitä edustavia europalaisia lajeja, joita ei ole havaittu Afrikan tropillisissa osissa. Tohtori Hooker on myöskin äskettäin osottanut, että eräät korkean Fernando Po-saaren ylävämmillä seuduilla ja läheisillä Kamerunvuorilla Guinean lahden rannalla kasvavat kasvit ovat läheistä sukua Abessinian ja samalla Europan lauhkean vyöhykkeen kasveille. Mikäli tohtori Hookerilta olen kuullut, näyttää Rev. R.T. Lowe löytäneen joitakuita näitä samoja lauhkean vyöhykkeen kasveja myöskin Kap Verde-saarten vuoristoista. Tämä samojen lauhkean vyöhykkeen muotojen leveneminen miltei päiväntasaajalta saakka yli koko Afrikan mantereen ja Kap Verden saariston vuoristoihin on hämmästyttävimpiä seikkoja, mitä milloinkaan on havaittu kasvien levenemisessä.
Himalajalla ja Intian eristetyillä vuoristoseuduilla, Ceylonin kukkuloilla ja Javan tuliperäisillä vuorenhuipuilla tavataan monia joko aivan samoja tai toisiaan vastaavia kasveja, jotka samalla edustavat Europan kasvilajeja ja joita ei tavata välillä olevilla kuumilla alankoseuduilla. Luettelo niistä suvuista, joita on kerätty Javan korkeammilta vuorenhuipuilta, antaa samalla kuvan joltakin Europan vuorenkukkulalta kerätyistä kasveista!