"Sen sortamisen laita voipi olla niin ja näin — mutta sananen korvaanne!"
Hän kuiskasi notarille jotakin korvaan ja meni. Kun emännöitsijä illalla palasi kotiin, näki hän notarin seisovan liikkumatonna portin edessä vaan portti vielä lukossa.
OBENREIZERIN VOITTO.
Taas muuttuu näytelmä-paikka — Simplon-vuoren juureen sveitsiläiselle puolelle.
Eräässä pimeässä ja ikävässä kammarissa Brieg'in kaupungin ainoassa ravintolassa istuivat herra Bintrey ja maitre Voigt keskustellen laki-asioissa. Herra Bintrey etsi jotakin paperi-laukustaan, ja maitre Voigt katseli erästä lukittua ovea, joka oli maalattu tumman-ruskeaksi, jotta näyttäisi mahonki-puusta olevan, ja joka vei sisimmäiseen kammariin.
"Eikö hänen pitäisi jo olla täällä?" kysyi notari, muuttaen paikkaa ja katsellen toista ovea toisessa päässä huonetta, joka oli keltaiseksi maalattu, jotta näyttäisi hongasta olevan.
"Hän on jo täällä," vastasi Bintrey, kuunneltuansa hetken.
Keltaisen oven avasi palvelija, ja Obenreizer astui sisään.
Tervehdittyänsä maitre Voigt'ia sydämellisyydellä, joka saatti notarin oikein hämille, teki hän jäykän ja kylmän kumarruksen herra Bintrey'lle.
"Mistä syystä on minua kutsuttu Neuschatelista tänne Alppien juurelle?" kysyi hän istuttuansa alas tuolille, jonka Bintrey, oli hänelle tarjonnut.